Puetaan valjaat & vinkkejä ulkoiluun 🐰💕
Kesästä on parasta nauttia yhdessä lemmikin kanssa, mutta mistä oikeat valjaat ja entä niiden pukeminen? Näillä videon vinkeillä pääset varmasti alkuun! 💕
Kysymyksiä voi aina laittaa viestillä tai sitten kotisivujen kautta sähköpostitse 📩
Aurinkoista ulkoilua ja parhaita hetkiä ihanien lemmikkiemme kanssa 🥰
Jo perinteeksi muodostunut kanien jouluvideo! 🤩
Millaisilla lahjoilla muut hemmottelee kaneja jouluna? Omien ihan lemppareita olivat nuo videon sydänkeksit! 🌿🎁
Vi önskar er alla en riktigt god jul! 💕🐰
Nuoret kanit Pienna ja Pulla alkavat olla teini-iän kynnyksellä. Samalla kun kovin itsenäisille nuorille on hyvä antaa tilaa ja aikaa kasvuun, on myös tärkeää tehdä mukavia asioita heidän kanssaan. 🐰🌱
Kanit ovat oppivaisia ja varsinkin estehyppyyn jalostetuilla esteristeytyksillä on suurta uteliaisuutta kaikkea uutta kohtaan.
Tässä hieman Pullan taidonnäytteitä. Hän on valjastellut aina silloin tällöin, ja nyt lisäsimme ulkoiluun pienten esteiden yli hyppäämisen. Hän tajusi hurjan nopeasti homman idean! 🤩
Estehyppy on hyvää aktiviteettia kanille, mutta myös tärkeää yhdessä tekemistä ja oivaltamista lemmikille kuin myös omistajalle. Opetellessa uusia asioita, on hyvä edetä pienin askelin, ja lisätä haastetta kun taidot karttuvat.
Kevät on vihdoin täällä 🤩🐰🌱
Traditio omenapuun oksat 🍏
Kevät antaa vielä odottaa, mutta kanit ovat jo siihen heränneet touhukkaina. Ihan paras ja lajityypillinen aktiviteetti kaneille on puiden oksat. Mitä tuoreempia sen parempi. Lajikkeista omien kanieni suosikki on omenapuu 🐰
Videolla käyn hakemassa juuri kaadetun omenapuun oksia kaneille. Isompia ja pienempiä oksia, sisä- ja ulkotarhoihin kaneille puuhasteltavaksi.
Kanit tykkäävät erittäin paljon 🥰
Jeppe riemastui kun saimme taas lunta ☃️ ehkä se kevät vielä myöhemmin ehtii... 😁
Luonnossa elävä villikani liikkuu päivässä laajalla elinalueella etsien samalla ravintoa ja tarkkaillen ympäristöä.
Liikunta ylläpitää kanin lihaskuntoa, mutta myös edesauttaa jäniseläinten herkän suoliston toimintaa. Liikkumisella on myös muita hyvinvoinnin vaikutuksia. Aktiivinen ja lajille ominainen käyttäytyminen estää lemmikin tylsistymistä ja passivoitumista.
Parasta mitä lemmikkikanille voit antaa, on mahdollisuus ulkoiluun ja liikkumiseen. Loikkiminen, kaivaminen ja ympäristön tarkkailu ovat osa lemmikkikania 💕
https://www.lavellasvaljaat.com
Mimosa on harjoitellut valjastelua syksystä. Hän on ollut nopea oppimaan ja nyt saakin ihmetellä jo uutta juttua, nimittäin lunta! ☃️
Keväisiä hetkiä Jepen kanssa 🐰