Eläintenkouluttaja Iina Valkeajärvi

06/05/2024

Hei, vielä ehdit mukaan! 🐶🧡

14/04/2024

Toukokuussa Operantilla on m***a tärkeää ja hyödyllistä tapahtumaa:

🧡 Koira ja ympäristö- luento Operantilla. Perjantaina 3.5. saamme taas vieraaksemme ihanan Päivi Saarilahden. Päivi luennoi koiran totuttamisesta koiralle haasteellisiin ja pelottaviinkin asioihin. Päivi jos joku on koirakuiskaaja, jonka herkkä ja eleetön työskentelyote koirien kanssa avaa erilaisen näkökulman koiran kanssa elämiseen. Lauantaina ja sunnuntaina Päivin koulutusyksäreitä, joista taitaa olla vielä yksi paikka vapaana.

🧡 Etäluentosarja koiran kivusta. Maanantaina 6.5. alkaa eläimen kipuun perehtyneen eläinlääketieteen tohtorin, Ann-Helena Hokkasen etäluentosarja koiran kivusta. Tämä luentosarja sai alkusysäyksen kouluttajiemme toiveesta syventyä kivun tunnistamiseen, sen vaikutuksen ymmärtämiseen ja kivun erilaisiin hoitomahdollisuuksiin. Ann-Helenan luennot ovat olleet todella informatiivisia ja ajatuksia herättäviä, minkä vuoksi haluamme tarjota mahdollisimman monelle tilaisuuden perehtyä tähän hyvinvoinnin merkittävään perustaan.

🧡 Kakkatalkoot ja koiratarvikekirppari. Torstaina 9.5. kakkatalkoillaan koirakoulun ympäristössä. Kakkatalkoitten yhteydessä myös koiratarvikekirppari, laitetaan siis käyttökelpoiset tarvikkeet kiertoon! Ympäristön siivousta ja kierrätystä!

Tervetuloa mukaan!

06/04/2024

Luin kirjan kannesta kanteen ja olipa hyvä koirakirja jokaiseen koiratalouteen!

Kirja on loistava läpileikkaus arjesta koiran kanssa, ja siinä yhdistyy nykyaikainen tutkittuun tietoon perustuva ymmärrys koirista, sekä koira-arjen käytännönasiat. Tämä käyttöopas pitäisi olla jokaisen pennun mukana ja sen lukeminen auttaa kaikkia koiranomistajia tarkastelemaan koiransa elämää ja hyvinvointia kokonaisuutena. Kirja ei ole perinteinen koulutusopas, tai rotukirja, vaan se sisältää asiaa, jota jokaisen koiranomistajan tulisi tietää ottaessaan vastuulleen toisenlajisen olennon.

Lämmin suositus🧡

05/04/2024

Operantilla on kolmiosainen, eläinlääketieteen tohtori ja kipuun perehtyvän eläinlääkäri Ann-Helena Hokkasen etäluento koiran kivusta ja sen hoitamisesta. Luennot ovat 6.5., 5.6. ja 4.7.

Meidän koiraihmisten olisi tärkeää tunnistaa koirien kipuoireita ja osata hakea niihin apua ajoissa. Tämä luentosarja on siis tärkeää tietoa kaikille koirien kanssa eläville.

Lisää tietoa luennoista ja niiden aiheista löydät sivuiltamme www.operantti.fi kohdasta tapahtumat/luennot ja seminaarit.

04/04/2024

Lämmin suositus Taitotalon opinnoille🧡

Eläintenhoito-ryhmässä on jo perinteeksi muodostunut eläinalan yrittäjät kertovat päivä🐾💜🐾 Päivässä eri yrittäjät kertovat omasta yrittäjyydestään opiskeljoille. Tänä vuonna kuulijoiden joukossa oli kaikilta osaamisaloiltamme opiskeljoilta. 🤩🤩Ja yrittäjiä oli jälleen mukana monialaisesti, moni eläinalan opiskelija perustaa yrityksen ja työllistää sitä kautta itsensä. Taitotalo haluaa tukea opiskeljoita tiellä yrittäjytteen sekä teemme paljon yhteistyö alan yrityksien kanssa🤩👍🤩

Iso Kiitos kaikille päivässä mukaan oleille yrittäjille Eläintenkouluttaja Iina Valkeajärvi ,Trimmia ,Koiramainen ,Lemmikkihoitola Kissanpäivät, Kissakoulu.fi ja tuplakiitos Hyvänmielen Koirakeskus

Kuvassa päivässä yrittäjiltä nousseita ajatuksia.

17/03/2024

Etologi Verna Vilppula oli kirjoittanut loistavan vastineen Hesarin artikkeliin. Kuinka paljon meillä ihmisillä on eläimiin liittyviä loogisen kuuloisia perusteluja ja hyviä aikomuksia, m***a näkökulma ja faktatkin ovat vääriä. Kiitos Verna, että tuot keskusteluun lisää tietoa.

Verna kirjoittaa: "Haluaisin ottaa kantaa muutamaan asiaan:

1) “JOS meillä ei ole kilpaurheilua, meillä ei ole hevosiakaan”, sanoo hevosiin erikoistunut eläinlääkäri Liisa Harmo.

- VALTAOSA hevosharrastajista ei kilpaile lainkaan.
Suomessakin kilpailulisenssin omaavia ratsastajia on n. 8000 ja hevosharrastajia on n. 170 000!
Tämä tarkoittaa, että ratsastajista Suomessa VAIN 4,7% kilpailee millään tasolla. Ratsastajista siis 95,3% ei ole kiinnostunut kilpailemisesta lainkaan ja jatkaisi todennäköisesti hevosharrastustaan, vaikka kilpailuja ei olisikaan.

Veikkaan, että globaalisti kilpailevien ratsastajien määrä on alle prosentin luokkaa. Monissa maissa ei edes ole ratsastajainliittoa (tai on vain FEI:n perustama haamuliitto). Lisäksi olisi sekä ihmisten, että hevosten edun mukaista, että hevoset kasvatettaisiin pääasiassa harrastekäyttöön. Eniten on tarvetta hyvän perusrakenteen omaaville, keskikokoisille, ei-reaktiivisille hevosille.

Lähteet: https://www.ratsastus.fi/srl/ratsastuksen-tunnuslukuja/
https://www.hippolis.fi/kehittamishankkeet/hevoset-ja-yhteiskunta-hanke/hevoset-ja-kunta/hevoset-vapaa-ajassa-ja-urheilussa/ratsastus/

2) “Hevonen haluaa liikkua. Se ei ole lemmikki, koira, jota voi talutella. Hevosta ei voi pitää pelkästään tarhassa taputeltavana”, [Maria Colliander] sanoo.

- Valtaosa hevosista on lemmikkejä, harrastehevosia, joilla ei kilpailla tai tehdä ansaintatöitä. Taluttamisen ilman ihmisen painoa ja varusteita soisi kuuluvan jokaisen hevosen liikutustapoihin, jotta hevosen selkä ja muu keho saa toipua ratsastuksesta. Taluttaessa hevosen on paljon helpompi tutustua ympäristöön ja myös ihminen saa hyvää liikuntaa. Olen paljon käynyt hevosten kanssa myös juoksulenkeillä.

3) "KANSAINVÄLISEN tason grand prix -kouluratsastaja Stella Hagelstam korostaa, että hevonen on leikkisä, energinen ja atleettinen eläin. Se haluaa tehdä tehtäviä ja saada niistä palkintoja, kuten koirat agilityssä."

“GP-liikkeet ovat hevosille luontaisia. Ne tekevät niitä jo varsana itsekseen laitumella."

- Hevonen eläinlajina ei itse asiassa ole kovinkaan atleettinen eikä energinen.

Luonnonoloissa hevonen kävelee askel kerrallaan hitaasti laiduntaen 10-18 tuntia päivässä. Hevonen on köyhän ravinnon syöjä ja pyrkii säästämään vettä ja kaloreita hinnalla millä hyvänsä. Hevoset - kuten muutkin saaliseläimet - tekevät keskimäärin 1-2 lyhyttä pyrähdystä päivässä juosten ylläpitääkseen pakokykyään, muulloin hevoset pääasiassa kävelevät.

Oikeasti hevonen on pieni, 140 cm korkea poni, jolla on valtava pää, lyhyt kaula, lyhyt suora selkä, paksut jalat, isot kaviot, pystyharja ja ohut häntä. Hevosen luonnollinen liikkumistapa on täydellisen energiatehokas juostessaan: hevonen heittää suurta moukaripäätään ja ottaa etujaloilla kiinni. Luonnostaan hevonen liikkuu taipumatta, kokoamatta, suorin jaloin ja pääasiassa suoria linjoja. Hevoset - pääasiassa orit - kokoavat itseään muutaman askeleen verran kerrallaan kilpaillessaan tammoista tai kosiessaan tammaa paritteluun.

Aivojumppaa ja sisältöä hevosen elämään voi tuoda helposti antamalla hevoselle monipuolisesti erilaisia virikkeitä tarhaan ja talliin ja antamalla hevosen tutustua ympäristöön liinassa taluttaen, sen lisäksi että hevonen elää sukupuoli- ja ikäjakaumaltaan sopivassa ryhmässä.

4) “Isompi hyvinvointiongelma on, että niin moni harrastehevonen on Suomessa huonokuntoinen ja lihava eikä liiku tarpeeksi”, Harmo sanoo.

- Tämä on mielestäni turhaa vastakkainasettelua. Hyvin moni kilpahevonen on myös huonokuntoinen ja lihava, eikä liiku tarpeeksi. Tunti ratsastusta päivässä ei ole hevoselle riittävästi, eikä ainoaa oikeaa liikuntaa. Hevosen pitäisi kävellä miltei koko päivä eikä sitä voi pikakelata ja tiivistää ratsastamalla kovilla sykkeillä.

5) “Hevoset, joita minä näen kansainvälisissä kilpailuissa, ovat kiiltäviä ja fyysisesti hyvässä kunnossa.” - Colliander

- Karvan kiilto ei ole minkäänlainen mittari hevosen hyvinvoinnista. Hyvinvoivat eläimet ovat usein kaikkea muuta kuin kiiltäviä - ne ovat multaisia, mutaisia, hiekkaisia, kuivikkeessa..
Valtavasti näkee kilpahevosilla mutkia oikaisevasta treenaamisesta johtuvaa lihaksiston epätasapainoa, todella huonoja kavioita ja myös epämukavuudesta kertovaa konfliktikäyttäytymistä.

Lisähuomioita:
- Hevosten hyvinvointia kilpailutilanteissa voitaisiin parantaa mm. nostamalla ikäluokkakilpailujen ikärajoja ja asettamalla hevosille alaikäraja korkean tason luokkiin. Tulostavoitteet kasvaville varsoille ja nuorille hevosille ovat liian kovia.
- Tarkempaa säätelyä pitäisi mielestäni myös olla siinä kuinka tiheään hevonen saa osallistua kilpailuihin ja kuinka paljon kuljetustunteja saa tulla kuukaudessa.
- Itse kieltäisin kaikki kuolaimen alapuolelle tulevat turparemmit kokonaan. (Voi huoh, tuossakin artikkelissa molemmissa kuvissa alaturparemmi).
- Yläturparemmin kireyden mittaamiseen pitäisi aina käyttää standardoitua apuvälinettä.
- Radalla nähtävien konfliktikäytösten osalta pitäisi olla selkeä pisteytys, joka vähentäisi aina saman määrän pisteitä suorituksesta, oli kyseessä sitten koulu- tai esteratsastus. Erillinen arvioija voisi tehdä tämän pisteytyksen."

Ratsastuskohut ovat nostaneet hevosten hyvinvoinnin ja kilparatsastuksen eettisyyden valokeilaan.

16/03/2024

Tämä kannattaa kaikkien koiraihmisten lukea, koska tässä on loistava kiteytys nivelrikosta.

Nivelrikko ja rakenne

Nivelrikko on kivulias pitkäaikaissairaus, joka johtuu nivelpintojen kulumisesta joko liiallisen tai väärin kohdistuvan rasituksen vuoksi. Niinpä paras tapa ehkäistä nivelrikkoa on välttää liiallista niveleen kohdistuvaa rasitusta.

Valitettavasti nykykoirien yleisin syy nivelrikon syntyyn on rakennevirhe, jolloin ainekset nivelrikkosoppaan on hankittu jo koiran syntyessä. Esimerkiksi sivusuunnassa paikoiltaan liukuva polvilumpio (ns. patellaluksaatio) aiheuttaa polveen hankausta, jota nivel ei ole kehittynyt kestämään. Joka kerta, kun polvilumpio lipsahtaa paikaltaan, kuluu sitä paikoilleen ohjaava ura hieman. Vuosien varrella tämä altistaa nivelrikon kehittymiselle.

Vastaavia rakenteellisia ongelmia tunnetaan lukuisia: löysät lonkkanivelet antavat reisiluun pään lonksua lonkkamaljassa, jolloin niveleen kohdistuu ylimääräistä liikettä ja rasitusta jokaisella askeleella. Kyynärnivelen kasvuhäiriössä jokin nivelen ulokkeista luutuu puutteellisesti, jolloin niveleen jää irrallinen luupala hiertämään nivelpintoja. Muissakin nivelissä osteokondroosiksi kutsuttu luutumishäiriö voi irrottaa palan nivelrustoa luun pinnasta, jolloin tämä irtopala hiertää nivelen sisällä kuin kivi kengässä. Myös myöhemmällä iällä ilmaantuva polven ristisiteen haurastuminen on todettu perinnölliseksi ongelmaksi. Haurastunut tai kokonaan katkennut ristiside ei pysty tukemaan polviniveltä terveen tavoin, jolloin polvi lonksuu koiran liikkuessa. Vaikkei pieni löysyys aina aiheuta selkeää ontumista, ajan kanssa nivelen ylimääräinen liike altistaa nivelrikolle.

Aina rakennevirhe ei aiheuta nivelen löysyyttä tai liiallista liikettä niveleen. Toisinaan koiran koko raaja voi taipua sisä- tai ulkokiertoon, mikä on erityisen yleistä lyhytraajaisilla roduilla. Silloin eläimen paino kohdistuu eri kohtaan nivelpintaa kuin terveellä verrokkikoiralla. Nivel ei ole kehittynyt kestämään tällaisia voimia, jolloin nivelrikko voi kehittyä hyvinkin nuorella iällä.

Kaikki nämä rakennevirheet johtavat nivelen liian nopeaan kulumiseen normaalissa elämässä. Huonorakenteinen nivel rasittuu epätavallisen paljon jo koiran seistessä ja kävellessä, joten omistajaa on turha syyttää eläimen liiallisesta rasittamisesta. Pentuajan liikunta ei väännä koiran jalkoja virheasentoon eikä syy löydy yleensä ruokinnastakaan, vaan yksilön perimästä. On valitettavan totta, etteivät kaikki pennut saa samoja eväitä iloiseen ja vauhdikkaaseen koiranelämään.

Onneksi määrätietoisella jalostuksella voidaan parantaa tulevaisuuden koirien rakennetta. Valitettavasti tämä vaatii aikaa, koirien kattavaa tutkimista ja saatujen tuloksien hyödyntämistä nykyistä paremmin. Jalostus ei tarjoa pikaratkaisuja eikä auta jo olemassa olevaa koirapopulaatiota. Silti toivon, että tulevaisuudessa päästäisiin tilanteeseen, jossa koiran nivelrikko johtuisi useammin pitkän iän ja rankan liikunnan tuottamasta kulumasta kuin synnynnäisestä rakennevirheestä.

En suinkaan väitä, etteikö myös terverakenteiseen niveleen voi kehittyä nivelrikkoa. Se on kuitenkin harvinaisempaa ja tapahtuu myöhemmällä iällä, ellei vaurio johdu tapaturman aiheuttamasta vammasta. Koska nykykoiran nivelrikko aiheutuu harvemmin liian rankasta työ- tai kilpailukäytöstä, on yleisin syy hyvin kehittyneen nivelen ylirasitukselle koiran ylipaino. Siksi kerron seuraavassa tekstissäni muutaman sanan ylipainon vaikutuksesta koiran nivelrikkoon.

09/03/2024

Oletko pistänyt merkille missä koirasi tykkää nukkua? Omista koiristani Unni nukkuu mielellään lähelläni, joskaan ei sille liian lämpimästi kainalossa. Elda puolestaan on aina etsinyt yöunilleen pesäkolon suojaisesta nurkasta pöydän alta tai viltillä peitetystä, avoimesta kevythäkistä.

29/02/2024

Edelliseen jakooni viitaten iloisena julkaisen, että meillä on 3.5.2024 tulossa Päivi Saarilahden mahtava luento: Koira ja ympäristö. Luennolla pohditaan miten totuttaa koiraa ympärisön haasteisiin, kuten toiset koirat, äänet ja liukkaat pinnat.

Olen pohtinut paljon, mikä vuosien varrella on muuttunut ajoista, jolloin osa omista koiristani suhteutui ympäristöön lähes "pomminvarmasti". Ovatko ympäristön vaatimukset koirille, vai koirat, vai tapamme olla koirien kanssa muuttuneet?

Päivillä on todella puhutteleva tapa tarkastella koirakkoa vuorovaikuttavina yksilöinä ilman varsinaisen kouluttamisen pintakerroksia. Meidän pitää muistaa, että kaiken kouluttamisen ja valmentamisen keskellä olemme kuitenkin kaksi kokevaa olentoa, joiden suhde vaikuttaa myös ympäristön kokemiseen. Maltan tuskin odottaa, millaisia ajatuksia luento herättää. Tervetuloa mukaan! Luennon löydät Operantin nettisivuilta, "Koulutus"-osion "Tapahtumat, luennot ja seminaarit"-kohdasta.

Päivi avaa luennon aihetta seuraavasti:
"Haaveissa koira, jonka kanssa voi mennä minne vaan ja joka omilla jaloillaan seisten ymmärtää ympäristöään ja tekee viisaita valintoja?

M***a arjessa haasteita aiheuttavat esimerkiksi toiset koirat, kovat tai yllättävät äänet ja liukkaat pinnat. Miten auttaa koiraa tasapainoon ympäristön kanssa? Milloin tukea, milloin antaa koiran käsitellä tilanne itse?

Tässä Koira ja ympäristö -luennon teemajaksossa pohditaan lisäksi, mistä ympäristöön heijastuva paine koiran käytöksessä johtuu. Pääset pohtimaan oman koirasi lähtökohtia näihin ympäristön ärsykkeisiin ja opit mitoittamaan tilanteita niin, että harjoitukset pysyvät koirasi käsittelykyvyn sisällä.

Luento avaa myös sitä, mikä merkitys pysähtymisen opettelulla on koiran suhteeseen ympäristön kanssa. Ja millaisin ilmein ja elein koira kertoo, kun ollaan siirtymässä ”vihreältä" alueelta keltaiselle tai punaiselle alueelle, eli kun tilanne koettelee käsittelykykyä tai ylittää sen.

Luennon pitää valmentaja ja eläintenkouluttaja Päivi Saarilahti (Pro Koirakko)"

26/02/2024

Helmikuun yksäreillä, kotikäynneillä ja viikkotunneilla on ollut yksi aihe ylitse muiden: arkuuteen ja epävarmuuteen liittyvät harjoitukset.

Olipa pelon lähde mikä tahansa, oleellista on alkaa pieni pala kerrallaan tuoda asioita koiran käsittelykyvyn sisälle.

Ihmiseltä koiran arkuuden kanssa työskentely kysyy kärsivällisyyttä.

Tilanteeseen kannattaa ottaa mieluummin puolien vuosien ja vuosien pituinen perspektiivi kuin odottaa jokaiselta harjoitukselta tuntuvaa edistymistä.

Ei siksi, että luottamuksen rakentuminen välttämättä veisi niin kauan, vaikka saattaa se joskus viedäkin.

Vaan siksi, että epävarma koira on valmiiksi täynnä painetta. Tilannetta ei helpota, jos oma ihminen mittaa käytöstä sekuntikello kädessä.

Arka koira ei hyödy siitäkään, että esimerkiksi puolustavasta käytöksestä rankaistaan. Sillä saatetaan saada solmussa oleva koira yhä järeämpään sisäiseen ristiriitaan:

"Ensin oli asia, joka ylitti käsittelykyvyn ja aiheutti valtavan ahdistuksen ja paineen. Ja kaiken tunnemyrskyn keskellä myös oma ihminen torjui minut."

Tätä aikaa elävät ihmiset eivät välttämättä ole saaneet omaan arkuuteensa tai epävarmuuteensa ymmärtävää ja kärsivällistä suhtautumista.

Harvalla on omakohtaista kokemusta siitä, miten pienistä, käsiteltävissä olevista paloista rakennetaan tunnepuolelle kestävää perustaa, jolta ajan mittaan voi vakaasti kohdata pelottavia asioita.

Siksi lempeä koiran arkuuden kanssa työskentely kysyy ihmiseltä evoluutiohyppyä seuraavaan kehitysvaiheeseen.

Aikaan, jossa arkuus ja epävarmuus eivät ole pysyvä ominaisuus, virhe tai koiran pienuutta, vaan samanlaisia kasvun ja oppimisen aiheita kuin kaikki muutkin kohdalle tulevat haasteet elämässä.

24/02/2024

Koirakavereita

Omien koirien lisäksi rakkaissa muistoissa ja sydäntä lähellä on muutamia "hoitolaisia". Lapsuudessa ensimmäiset koiraystävät olivat sekarotuisia suomenpystykorvia, minkä vuoksi itsenäisillä ja alkukantaisilla pystykorvilla tulee aina olemaan erityinen paikka sydämessäni. Pystykorvien kanssa käytiin kävelyllä ja ne kulkivat lasten leikeissä mukana. Erityisen rakas oli mummolassa asuva Tutu.

Kouluikäisenä toivoin kovasti omaa koiraa, m***a koska sellaista en saanut, sain onneksi lainata monia naapureiden koiria. Hoitokoirina tuolloin 80-luvulla oli lähinnä palveluskoirarotuisia, mikä tuntuu näin vuosien jälkeen erikoiselta. Nykyisin harvemmin annetaan palveluskoiria naapurinlasten hoidokeiksi. Erityisesti mieleeni on jäänyt upea musta saksanpaimenkoira Miska, suursnautseri Tuffer, pitkäkarvainen saksanpaimenkoira Kurre, Rottweiler Zero, collie Nelli ja saksanpaimenkoira Ringa.

Teini-iässä pestauduin bernhardilaiskenneliin, jossa pääsin hoitamaan sekä aikuisia bertsuja, että pentuja. Olen touhuillut voittopuolisesti isojen koirien kanssa. Suuret, rauhalliset jättirodut ovat olleet aina minun juttuni. Isojen koirien kanssa hallittavuus, turvallisuus ja arjen sujuvuus korostuvat, m***a myös hyvän suhteen luominen ja yhteistyömotivaation rakentaminen ovat olleet keskeisiä jättikoiria kouluttaessa.

Muita mieleenpainuvia koirakavereita on mm. Unnin poika Pike, joka asusteli meillä puolisen vuotta uutta kotia etsiskellen. Sen kanssa pääsin taas sopeuttamaan vilperttiä nuorta lapinkoiraa osaksi muuta laumaani. Kolmen nuoren lappalaisen ja yhden leonbergin hulvaton lauma otti tehokkaasti luulot pois kouluttajatädiltä. Hulinaa riitti.

22/02/2024

Pieni Hobi, "Hopi-Popi"

Yksi pikkukaveri pitää vielä esitellä, vaikka yhteinen matkamme jäi aivan liian lyhyeksi. Unnin pieni poika Hobi jäi minulle siskonsa Eldan kaveriksi. Siinä, missä Elda oli hieman tosikko ja varautuneempi, Hobi oli utelias ja lunki. Reipas Hobi matkusti minulla repussa tutustumassa maailmaan ja tutustui vieraisiin koiriin mutkattomasti.

Valitettavasti kahden pennun kanssa huomasin, että kaikki ei ole kunnossa. Vaikka Hobi oli pirteä ja kasvoi normaalisti, aloin kiinnittää vähitellen huomiota sen pissalammikoihin, jotka olivat suuria ja vaaleita. Päätin varmuuden vuoksi käyttää sen eläinlääkärillä tutkittavana, missä paljastui lohduton munuaisten epämuodostuma. Päätettiin elellä sen aikaa mitä hyviä päiviä riittää, mikä aika jäi surullisen lyhyeksi. Pennun poisnukuttaminen oli yksi koiraharrastuksen raskaimpia reissuja, m***a haluan ajatella, että pieni pala reippaasta Hobista elää siskossaan, joka sai viettää veljen kanssa ensimmäiset kuukautensa.

20/02/2024

Elda, "Eppu"

Unnin pentueesta rauhallinen ja hieman syrjäänvetäytyvä Elda jäi kotiimme uteliaan veljensä Hobin kanssa. Siinä missä Unni on ollut aina utelias ja innostuva, Elda on harkitsevampi ja sen olemuksessa on ikiaikaista viisautta. Elda on hyvin alkukantainen ja riistaviettinen, eikä se hakeudu äitinsä tavoin kaiken aikaa vuorovaikutukseen kanssani. Kuitenkin Elda innostuu koulutustilanteista ja on pohdiskelevana koirana äitiään nopeampi oppimaan uusia asioita.

Eldan luonne on ihastuttava. Kotona ja ihmisten kesken se on hellä ja nauttii rapsuttelusta, ulkoillessa se syttyy ja siitä paljastuu kiihkeä saalistaja. Eldan supervoima on löytää riistaa joka paikasta ja haukkua sille kimakasti. Olen monesti ajatellut, että jos eläisin kivikaudella, Elda olisi mittaamattoman arvokas apuri ruoan hankinnassa. Nyky-yhteiskunnassa tällainen koira ei aina vastaa ihannetta helposta perheenjäsenestä, ja Eldan myötä olen pohtinut paljon koiran lajityypillisen käyttäytymisen tarvetta ja vaikutusta koirien kokonaishyvinvointiin. Kuinka moni koiran lajityypillinen käyttäytyminen nähdään nykyään ongelmakäytöksenä? Koirayksilöt ovat erilaisia ja joidenkin alkukantaisia ominaisuuksia omaavien yksilöiden sovittaminen moderniin ympäristöön voi olla erittäin haastavaa. Koiraa ottaessa tulisikin aina pohtia paitsi se, mitä mukavaa koira tuo elämääni, millainen elämä minulla on tarjota koiralle? Pystynkö vastaamaan koiran lajityypillisiin tarpeisiin?

Elda on pennusta saakka jännittänyt vieraita koiria. Se ei halunnut leikkiä vieraiden koirien kanssa, vaan leikki rennosti lähinnä vain oman lauman tai muutaman kaverikoiran kanssa. Elda on opettanut valtavasti reaktiivisesta koirasta. Lapinkoiraan on sisäänrakennettu markkeri, äänimerkki, kertomaan siitä että harjoitus menee liian vaikeaksi tai kuormittavaksi. Elda tuskin oppii koskaan olemaan täysin rento vieraiden koirien kanssa, sillä täällä maalla kohtaamiset ovat hyvin harvinaisia ja sen vuoksi tunteita kuohuttavia, m***a kohtaamistilanteista pois kääntyminen ja muita tukitaitoja on opeteltu arkea helpottamaan.

Rakastan Eldan seesteisempää puolta. Se luottaa ihmisiin koko sydämellään, vaikkei erityisesti hae kontaktia vieraisiin ihmisiin. Elda on ollut ensisijainen harjoituskaverini omaehtoisten hoitotilanteiden ja käsittelysiedätyksen kanssa, sillä itsenäinen koira kertoo pienin elein omistajalleen kokemastaan. Olemme opetelleet hienoa kommunikaatiota ja tukitaitoja, jotka ovat olleet eläinlääkärireissuilla tarpeen. Valitettavasti Eldalla on ollut terveysmurheita, joiden vuoksi lääkärikäyntejä on kertynyt paljon. Eldan ollessa kolmevuotias sen munuaisarvot pomppasivat yllättäen tappiinsa, ja pelkäsin todella menettäväni sen. Sen jälkeen jokainen päivä on ollut erityisen tärkeä. Onneksi Eldan vointi ja veriarvot ovat tasaantuneet ja saamme edelleen nauttia sen ihanasta seurasta. Elda on näppärä nosekoira, hauska rallytokokoira ja supertaitava omaehtoisen käsittelyn taidoissa. Omaehtoisen käsittelyn hifistely onkin meidän ykkösharrastus.

Eldan myötä haastan sinua ajattelemaan, kuinka koira joskus määritellään sen haastavimman käytöksen mukaan. Elda voisi siis olla epäsosiaalinen remmirähjä. Kuitenkin koira on niin paljon muutakin. Kaikki muut puolet Eldassa ovat ihastuttavia, joten olen hyväksynyt tämän piirteen ja huomioin sen arjessa. Sen vuoksi Elda on minulle täydellinen koira.

18/02/2024

Kipua on tärkeää lääkitä.

"Ei oo tarvittu kipulääkettä"

Kohtaan työssäni usein omistajia, jotka välttelevät säännöllisen lääkityksen aloittamista lemmikilleen. Joskus kyse on taloudellisista rajoitteista tai käytännön toteutuksen ongelmista. Esimerkiksi lemmikki saattaa vastustella lääkkeiden antamista tai pelätä kuollakseen lääkitykseen liittyviä kontrollikäyntejä. Silloin ymmärrän hyvin, että omistaja voi päätyä eutanasiaan stressin välttämiseksi, jos helpompia hoitovaihtoehtoja ei ole tarjolla.

Yllättävän usein syy lääkityksestä kieltäytymiseen on kuitenkin periaatteellinen. Toisinaan omistaja haluaa valita mieluummin eutanasian kuin jatkuvan lääkityksen. Minulla ei ole tähän vastaan sanomista, sillä lain mukaan eläin tulkitaan omaisuudeksi, jonka kohtalosta omistaja saa verrattain vapaasti päättää. Lisäksi eutanasia on lemmikille rauhallinen ja tuskaton tapa päästä eroon kärsimyksestä, jota puutteellisesti hoidettu sairaus jatkossa sille aiheuttaisi.

Sen sijaan minun on vaikea hyväksyä tilannetta, jossa omistaja jättää hoidon antamatta, koska ei halua myöntää lemmikkinsä olevan kipeä. Omistaja saattaa kertoa antaneensa säännölliseen käyttöön määrättyä kipulääkettä koiralleen vain pari kertaa, koska "muina päivinä se on ontunut vain vähän iltaisin" tai koska "se juoksee pallon perässä ja heiluttaa häntää" tai koska "se ei ole valittanut kertaakaan ennen eilistä".

Haluan uskoa tietämättömyyden selittävän valtaosan mainitsemistani esimerkeistä. Siksi kerron omistajille kerta toisensa jälkeen erilaisista kivun merkeistä ja jaan herkästi kotiin viemisiksi kaavaketta, jossa on listattu lievempiä kipuoireita. Välillä on hienoa huomata, kuinka omistaja selvästi tajuaa asian käynnin aikana vastaanotolla. Toisinaan ajatus jää koputtelemaan aivokuorelle toviksi, ennen kuin muutosta tapahtuu.

Hankalampia ovat ne omistajat, jotka pyrkivät sinnittelemään sisukkaasti kivustaan huolimatta. Tämä heille sallittakoon, m***a en silti soisi samaa heidän lemmikeilleen. Meillä on nimittäin taipumus aliarvioida lemmikkien kokemaa kipua. Emme ole päteviä arvioimaan, kuinka hyvin lemmikki kokee pärjäävänsä kipunsa kanssa, sillä eläimet kärsivät yleensä hiljaa.

Toisinaan törmään porttiteoriamaiseen ajatukseen, jonka mukaan kipulääkkeiden käyttö johtaa kivun pahenemiseen ja voimakkaampien kipulääkkeiden tarpeeseen. Opioidien jatkuvan käytön kanssa näin voi todella käydä, minkä vuoksi niiden määräämistä rajoitetaan vahvasti. Muiden kipulääkkeiden kohdalla tätä riskiä ei onneksi ole. Sen sijaan kipu voi pahentua ajan myötä, jos sen taustalla oleva sairaus etenee. Esimerkiksi nivelrikko yleensä aiheuttaa aluksi satunnaista rasituksen jälkeistä kipua, joka pikkuhiljaa voimistuu ja yleistyy, kunnes loppuvaiheessa nivelen kipu on ilman lääkitystä jatkuvasti sietämätöntä. Aivan yhtä sietämättömäksi kipu kehittyisi ilman lääkitystäkin, m***a ajoissa aloitetun kivunhoidon ansiosta lemmikin elämänlaatu voi olla selvästi parempaa kuin ilman lääkitystä.

Kipulääkkeitä ei kannata säästellä pahemman päivän varalle myöskään siksi, että pidemmän päälle elimistö herkistyy kivulle. Mitä enemmän eläin ehtii elämässään kokea kipua, sitä todennäköisemmin sen hermosto herkistyy kipuviestien välittämiselle. Lopputuloksena kipu komplisoituu, eikä välttämättä vastaa enää samoihin lääkkeisiin kuin alun perin. Nivelrikkokipu saattaa laajentua hermokivuksi ja pahimmillaan hyperestesiaksi, jolloin potilas alkaa kokea myös normaalin kosketuksen kipuna.

Älä siis säästele kipulääkkeitä äärimmäisen hädän hetkelle, vaan käytä niitä eläinlääkärin antaman ohjeen mukaan. Jos et koe lemmikkisi saavan apua lääkkeestä tai se aiheuttaa ikäviä sivuvaikutuksia, kerro asiasta eläinlääkärillesi. Teidän yhteinen tavoitteenne on tehdä lemmikkisi olo mahdollisimman mukavaksi!

18/02/2024

Lennu, "Lennart"

Menetin vuonna -14 ensin Kustin ja sitten Enzon, joten päätin paikata laumaamme vuoden lopulla Unnilla ja leonberginkoira Lennulla. Unni oli Lennua kuukauden vanhempi ja sydän pakahtuu kun muistelen tätä "pikku-ketuksi ja pikku-karhuksi" kutsuttua kaksikkoa. Vanha Uno otti pennut huomaansa, ja pennuista oli valtavasti iloa ja turvaa toisilleen. Minun mieltäni lämmitti ajatus, että niillä oli aina pörröinen kainalo mihin käpertyä. Pennut olivat tehokas kaksikko, m***a käytin niitä paljon erillään tutustumassa maailmaan. Siinä missä tyttäreni harrasti Unnin kanssa, minä paneuduin Lennun kanssa puuhailuun.

Lennu oli pennusta saakka hieman vakava. Se oli uusissa tilanteissa rauhallinen ja sille tyypillistä oli, ettei se väistänyt koskaan mitään. Kun se säikähti jotakin, se meni aina niskavillat pörrössä katsomaan mistä oli kyse. Ihmisten luo se marssi aina suoraan tutkimaan. Minulla ei ollut koskaan ollut tämän tyyppistä koiraa, joten en osannut tulkita sitä. Ajattelin Lennun olevan itsevarma ja rauhallinen, vaikka siitä puuttui mm. Enzolle tyypillinen rentous. Huomasin tämän kyllä, m***a en tunnistanut mistä oli kyse. Lennu kiihtyi helposti monista ärsykkeistä ja sen oli vaikea palautua tunnekuohuista. Se ajautui helposti liian haastaviin tilanteisiin, joissa se ei oikein tiennyt miten toimia.

Noin vuoden iässä tunnistin siinä samaa epämieluisuutta ihmisten estottomiin lähestymisiin, mitä Ronjalla oli ollut. Lennun luonne erosi siinä, ettei se väistänyt käden alta pois, vaan pyysi silittäjää väistymään. Ronjalta olin oppinut, että minun oli tärkeää ottaa näissä tilanteissa vastuu ja pyytää ihmisiä antamaan Lennulle tilaa. Luulen, että moni Lennun tuntenut ei tiennyt haasteistamme, sillä kohtaamiset menivät rauhallisesti ja molemmin puolin kohteliaasti, kun toimimme tutulla rutiinilla.

Lennulle monet kiihdyttävät tilanteet olivat nuoruudessa hankalia. Kun tulin toimistojakkupuku päällä töistä, ja iso koira rysähti päin, ja innoissaan otti käteni suuhunsa, piti pitää oma pakka kasassa pyytääkseen koiraa johonkin sallittuun toimintaan. Toki työpäivästä väsyneenä joskus repeilin, ja yritin komentamalla saada Lennua talttumaan, m***a tämä vaan kiihdytti lisää ja provosoi hurjaan painiin - jota en jakkupuvussani varsinaisesti ollut tavoitellut. Tämähän minun olisi pitänyt jo tietääkin, m***a mistä se aina tulee hankalalla hetkellä pintaan. Toimiva resepti oli rauhallisuus, määrätietoisuus, pokerinaama ja toivotun käyttäytymisen opettaminen. Meillä se oli lelun suuhun hakeminen. Vanhemmiten Lennun pää alkoi pyöriä heti kun se kiihtyi jostakin: missä lelu, missä lelu? Sitten kuljettiin lelu suussa häntä törhöllään ja möristen taloa ympäri.

Lennu opetti minulle paljon. Ensinnäkin siitä, että luokse tuleva koira ei halua tulla silitetyksi, vaan se haluaa tulla hakemaan tietoa. Moni koira liehakoi keventääkseen kohtaamisen luomaa painetta, m***a on myös koiria, jotka kehottavat vieraita ihmisiä olemaan koskematta itseensä. Lennu opetti siitä, että on tärkeää tunnistaa mitkä asiat ja tilanteet kiihdyttävät koiraa, ja ennakoida näitä tilanteita ympäristöä halliten ja/tai koiralle taitoja opettaen.

Vanhemmiten Lennu oli aika kiltti mössykkä. Toki tietyt asiat täytyi sen kanssa aina ottaa huomioon, m***a luonteen särmät tasottuivat. Harrastimme Lennun kanssa noseworkia, rallytokoa, doboa, näyttelyitä, sekä omaehtoisen käsittelyn taitoja. Koska Lennu ei ollut mikään kaikki käy-mies, arjen hallinnalla oli suuri merkitys. Lennu oppi luottamaan kykyyni hoitaa tilanteita niin paljon, että se oli aivan lunkkina mukanani töissä koirakoululla ja koirahoitolalla. Jouduin lopulta luopumaan Lennusta ristisiteiden rikkoutumisen vuoksi sen ollessa seitsemän vuotias. Lennu oli niin suuri, 82 kiloinen, että leikkaus ja talviliukkailla kuntoutuminen olisi ollut meille mahdotonta. Menetin tinkimättömimmän vahtikoirani.