Mikäs se sieltä ryömii?
Varma kevään merkki! Nimittäin Ixodes ricinus, puutiainen aka punkki. Nehän ovat jo heränneet talviuniltaan ja kuten talvi pääsee yllättää autoilijat niin myös punkit koiranomistajat. On jo korkea aika ryhtyä toimiin niiden torjumiseksi!
Mitäs tällä kertaa? Mennäänkö samalla vanhalla vai kokeillaanko jotain uutta? Vaihtoehtoja on runsaasti tarjolla. On tabletteja, pantoja ja valeluliuoksia. Kukin pohtii omalla kohdallaan mikä olisi se käytännöllisin vaihtoehto.
Viime aikoina on lisäksi nostettu asian tiimoilta esille uutta pohdittavaa, nimittäin ympäristövaikutukset. Valmisteiden käytön yleistyessä on alettu ymmärtämään miten haitallisia yhdisteitä mahdollisesti päätyy luontoon. Tämän vuoksi olisi syytä miettiä myös mitä omalta osaltaan tulisi huomioida.
Pantojen kanssa tulee muistaa ottaa ne pois suihkun tai uimisen ajaksi, jottei pannasta vapautuisi myrkyllisiä yhdisteitä vesistöihin. Valeluliuoksia käyttävän on puolestaan kerättävä irtokarvat talteen ja hävittää polttokelpoisen jätteen mukana, ettei karva päätyisi lintujen pesiin. Tabletteja syövien ulosteet on erityisen tärkeä kerätä pois, ettei yhdisteitä päädy ulosteen mukana ympäristöön.
Käytetyt pannat ja ampullit sekä käyttämättä jääneet lääkkeet tulee aina hävittää asianmukaisesti apteekin lääkejätekeräykseen.
Käydään siis yhdessä taistoon punkkeja vastaan ympäristöämme kunnioittaen ❤
Koiran korvien video-otoskopia ja korvahuuhtelu 🐶
Videolla pääset kurkistamaan cockerspanieli Nupun korvakäytävään ja seuraamaan korvahuuhtelua. Todellisuudessa toimenpide ei tietenkään ole näin nopea mutta tässä näette eron miltä tulehtunut ja eritteinen korva näyttää ennen huuhtelua ja miltä sen jälkeen. Korvakäytävästä irroitetaan ja imetään varovasti pois video-otoskoopin avulla korvaan jumittuneet tulehduseritteet.
Lopputuloksena puhdas korvakäytävä 😊
Vatsa pullollaan
Tämä pullukka löytyi möyrimästä vastaanottomme lattialta 🕷
Tiesitkö, että puutiaisen elinkierto Suomen olosuhteissa on noin 3-5 vuotta! Puutiaisella on neljä eri kehitysvaihetta munasta toukaksi, toukasta nymfiksi ja siitä aikuiseksi ja se tarvitsee veriaterian kolmessa eri kehitysvaiheessa.
Lemmikkien suojaus puutiaisia vastaan on ihan yhtä tärkeää kun ihmistenkin. Markkinoilla on paljon erilaisia valmisteita mm. pantoja, valeluliuoksia ja tabletteja. Kannattaa tutustua huolella millainen valmiste juuri Sinun lemmikillesi sopisi parhaiten 🐶🐱
Tarvittaessa voit kysyä neuvoa myös henkilökunnaltamme!
Rentoutunut potilas
Pyrimme mahdollisimman stressittömään eläinlääkärikäyntiin 🥰
Meillä on vastaanotolla kissoille ikioma odotushuone, tutkimushuone sekä päiväsairaalaosasto. Näihin ei meidän koirapotilailla ole kulkulupia. Kissalan odotustilassa meidän herkät ja helposti stressaavat potilaamme saavat rauhassa odotella tutkimushuoneeseen pääsyä ilman näköhavaintoa koirista. Olemme huomanneet, että tällä on ollut merkittävä vaikutus kissapotilaidemme mielentilaan itse tutkimustilanteessa. ❤
Kiitos kaikille synttärivieraille, saatiin onnitteluja ihan laulun kera ❤️
Voiko koirallasi olla nivelrikkoa?
Voiko koirallasi olla nivelrikkoa? Pidä silmällä varhaisia merkkejä 🐶🐾
Nivelrikko on koiran kroonisten kipujen yleisin syy. Sairaus voi päästä etenemään salakavalasti, sillä aina varhaisiin oireisiin ei reagoida ajoissa.
👉 Älä sivuuta nivelrikon merkkejä.
🩺 Mikäli epäilet koirallasi olevan kipuja, otathan yhteyttä eläinlääkäriin!
Voit käydä tutustumassa nivelrikon varhaisiin oireisiin : https://campaign.elanco.com/fi-fi/pain/
Lauantain arvoitus, mikähän tämä mahtaa olla? 😁
Hienoja arvauksia saatiin ja yksi arvaus meni kovin lähelle, hyönteisen piikkiä arvattiin ja tämä tosiaan on ampiaisen piikki mikroskoopilla tarkasteltuna!
Poistimme piikin tänään aamulla pienen potilaamme päästä 🐶❤️🩹
Kaikki valmiina matkaan yhdessä koiran kanssa?
Kaikki valmiina matkaan yhdessä koiran kanssa?
Koiran ottaminen mukaan lomalle on ihanaa. Tiesitkö kuitenkin, että koira voi kohdata vaarallisia loisia, mutta ongelmaa voidaan ehkäistä ennen matkalle lähtöä? 🐛🦟
Suunnittele matkasi hyvissä ajoin ✔
👉 Ota yhteyttä eläinlääkäriin asianmukaisen loishäädön järjestämiseksi ennen matkaa 🩺
Sunnuntaileikit
Chihuahua Minnin sunnuntaipainit hoituvat pehmomopsi Maken avustuksella.
Onko sinun lemmikilläsi joku lempileikki tai lelu jonka kanssa telmiä?
Saa laittaa videoita ja kuvia!!!
Namubaari
Namubaari is OPEN! 🍬
Uudistetussa namubaarissamme koirat voivat maistella herkullisia ankan/kananlihasta tehtyjä tikkuja, lihapullia ja lihakuutioita. Mikäli haukkusi ihastuu näihin toden teolla, voi namipussin ostaa kotiinkin viemisiksi!
Tervetuloa maistelemaan!
Video-otoskopia
Eilen päästiin taitavan eläinlääkäri Kirsti Schildtin opastuksella vähän kurssittautumaan video-otoskoopin käytössä ja olikin huisan jännä potilas. Kroonisen korvatulehduksen seurauksena toiseen korvaan oli kehittynyt välikorvantulehdus, joten ilman video-otoskopiaa tämän koirulin korvavaivat ei olisi kyllä lähteneet paranemaan. Nyt ulkokorvat ja toisen korvan välikorva saatiin huolellisesti puhdistettua ja tutkittua ja paraneminen lähtee hyvin käyntiin! Aikoja video-otoskopiaa siis varattavissa!
Parkkikiekkoja
🅿️ Unohtuiko parkkikiekko? 🅿️
Ei hätää! Saimme myyntiin aivan ihania kiekkoja erilaisilla lemmikkikuoseilla! Tässä pieni maistiainen näistä ihanuuksista!
Parkkikiekot 9.70€/kpl 😍
Torstaisuukkoja
Hoitaja Anna on taas joutunut märkien pusujen uhriksi!
Ei tämäkään ihana duracell pentu ollut moksiskaan, vaikka omistaja ei tullut mukaan vastaanottokäynnille. Asenne todellakin oli kohdallaan! 😍
Heräämössä on hyvä olla ❤
Uudet käytännöt koronaepidemian ajaksi
Meille voit tuoda lemmikkisi turvallisesti hoitoon myös koronaepidemian aikana <3
Huumoria sunnuntaille :D
Tämä taitaa päteä aika moneen kissaan! Vai miten on, kissaperheet, kuulostaako tutulta?
Pennut tarkastuksella
Nämä pienokaiset kävivät tutustumassa eläinlääkäriin <3
Kissanpentu Reinon korvista tuli mustaa kahvinporomaista töhnää ja korvat kutisivat hurjasti! Korvanäytteestä löytyikin syyllinen. Tai no, aika paljon syyllisiä 😄 Näitä vilisi näytteessä monia kymmeniä!
Ihana ocicat Duke seikkaili vähän vastaanotolla 😂😍