Olen halunnut päästä maailman huipulle ja isoihin kisoihin kuten olympialaisiin.
Minulla on aina ollut todella isot tavoitteet.
Halusin pitkään päästä 4* tasolle ja kun vihdoin pääsin sinne sekään ei tuntunut riittävältä.
Valmentajana olen törmännyt usein siihen, että ratsastajat eivät uskalla tavoitella isommin.
On hyvä että meillä on tavoitteita ja isojakin sellaisia, mutta minun on tullut oppia nauttimaan myös vähemmästä, että koko elämä ei mene suorittamiseksi.
Opettelu jatkuu edelleen, mutta koen koko ajan että olen mieleltäni yhä vahvempi ja vahvempi.
Vaikka tavoitteet ovat todella tärkeä osa kehitystä unohdamme usein että ne eivät välttämättä aina tue tekemistä.
Minun isot tavoitteet ovat johtaneet siihen että olen oppinut todella paljon ratsastajana ja päässyt aina 4* tasolle.
Kaikki ei myöskään ole aina niin mustavalkoista.
Erilaisista tavoitteista on sekä paljon hyötyä että voi olla haittaa.
Isot tavoitteeni ovat myös olleet osasyy siihen että olen uuvuttanut itseni ja saanut todella huonoon jamaan.
Kuinka sitten on mahdollista asettaa mahdollisimman hyviä tavoitteita ja oppia olemaan armollinen itselleen matkan varrella?
Tule oppimaan lisää ilmaiseen koulutukseen huomenna lauantaina 25.5
Varaa paikkasi bion linkistä tai https://www.vepelhorseseventing.com/3keinoajoillakehitytratsastajana
#eventing #vepelhorseseventing
#kenttäratsastus
#showjumping #esteratsastus #dressage #kouluratsastus #mielenhallinta #vahvamieli #training
Jäädytkö epäonnistumisten hetkellä, joka johtaa vielä huonompaan lopputulokseen? Käy tilaamassa ilmainen minivalmennus, kuinka selvitä epäonnistumisista profiilin biosta tai kommentoi reelsiä ja laitan sulle linkin!
Kenttäkisakauden aloitus siirtyi, kun kisat peruttiin viime hetkellä eilen. Niinpä teimme extempore estekisat 100cm ja 110cm. 100cm rata hyvä 0vp ja 110cm radalla, joka videolla, pari puomia. Toivotaan että parin viikon päästä päästään jo kenttäkisoihin!
#eventing #showjumping
Onko sinulla vaikeuksia päästä yli pettymyksistä tai epäonnistumisista hevosten kanssa?
Ilmoittaudu ja katso ilmainen 10 minuutin luento haasteiden käsittelystä https://www.vepelhorseseventing.com/ilmainenluento
#vepelhorseseventing
#training
#treenaaminen
#vahvamieli
Pieni joulukevennys 🤪 P.S Pidän instaliven @korumiesarvi kanssa To 28 päivä kello 18 ratsastajan henkisestä vahvuudesta ja samasta aiheesta on tulossa ilmainen Masterclass ti 2.1 klo 19! (Kommentoi mukana niin laitan ilm. Linkin!)
Hevosen eteenpäinpyrkimys on kaiken perusta kouluratsastuksessa ja esteillä.
Vaikka jokaisessa hevosessa on eroja, pystyy eteenpäinpyrkimystä myös kehittää. Kun eteenpäinpyrkimys on hyvä alkaa löytyä kuolaintuki ja oikeanlainen tuntuma.
Eteenpäinpyrkimys tulee aina ensin ja vasta sen jälkeen voimme keskittyä hevosen pyöreyteen.
Tahti on osa eteenpäinpyrkimystä ja jokaisella eri hevosella sinun tarvitsee kiinnittää eri määrä huomiota tahtiin, sillä osa hevosista on luonnostaan tahdikkaampia kuin toiset.
Liian nopean hevosen tahtia pitää oppia rauhoittamaan ja liian hitaan hevosen tahtia nopeuttamaan. Tahdin lisäksi tarvitsemme rentoutta, sillä vain rento hevonen oppii hyvin.
Eteenpäinpyrkimys, tahti ja rentous ovat osa perustaa, jonka jälkeen päästään käsiksi kuolaintuntumaan, pyöreyteen eli muotoon.
Yksi parhaista työskentelyvinkeistä eteenpäinpyrkimykseen ja oikeaan tahtiin ovat siirtymiset. Ne kehittävät nopeutta sekä pohkeelle, että pidätteelle.
Niiden avulla pystyy nopeuttamaan hidasta hevosta sekä rauhoittamaan kuumaa hevosta. Siirtymiset paljastavat usein virheitä ja niissä näkee asioita, joita vielä tulee kehittää.
On paljon helpompaa saada hevonen liikkumaan hyvin, kun liikkuu tasaisesti samassa askellajissa, mutta siirtymisessä koko pakka voi hajota.
Siirtymiset sopivat kaikille hevosille riippumatta iästä ja koulutustasosta ja ovat yksi perusasia ja edellytys parempaan ratsastukseen.
Kokemattomilla hevosilla voi tehdä siirtymisiä helposti eri askellajista toiseen ja kun kokemusta karttuu siirtymisiä voi alkaa tehdä myös saman askellajin sisällä.
Oikein tehdyt takaosasta aktiiviset siirtymiset ovat yllättävän vaikeita, mutta harjoitus kehittää sinua ja hevostasi koko ajan nopeammaksi!
Mukavaa treeni-intoa siirtymisten parissa!
Onko sinulla joskus ollut usko koetuksella omaan ratsastukseesi? Oletko kenties pelännyt tippumista tai muiden mielipiteitä? Tule inspiroitumaan ilmaiseen koulutukseen Kuinka saavuttaa vahva usko itseen ja löytää ilo uuden oppimiseen ratsastuksessa ensi maanantaina!🤩
Ilmoittaudu osoitteessa https://www.vepelhorseseventing.com/kuinka-saavuttaa-vahva-usko-itseen
Onko sinulla joskus ollut usko koetuksella omaan ratsastukseesi? Oletko kenties pelännyt tippumista tai muiden mielipiteitä? Tule inspiroitumaan ilmaiseen koulutukseen Kuinka saavuttaa vahva usko itseen ja löytää ilo uuden oppimiseen ratsastuksessa ensi maanantaina!🤩
Ilmoittaudu osoitteessa https://www.vepelhorseseventing.com/kuinka-saavuttaa-vahva-usko-itseen
Time have been flying so fast! We have been training hard with Jake and we really have made some progress In dressage course we have got 26 points In Last two shows! Showjumping results have been still mixed, sometimes More poles, sometimes less, but feeling is getting better. Xcountry has been good, but Last time we just had one unfortunate run out course I was trying To ride fast and cut my line for corner. Ou well, we learn from mistakes! Last week I did show also with 5 year old Teddy and he did great second competition In 100 level. Showjumping video from Teddy and dressage from Jake.
Aika on rientänyt ja me ollaan Jaken kanssa ahkerasti treenattu! Kahdessa viimeisessä kisassa me ollaan saatu 26 koulu, joten koulutyöskentely on todella kehittynyt. Rataestetulokset on vielä vaihdelleet, mutta viimeviikolla kisassa oli jo paljon parempi fiilis ja saatiin vain yksi puomi. Maasto on ollut aika varmaa, mutta viime kisassa saatiin myös yksi virhe kulmalla, kun lähdin ratsastamaan aikaa ja hieman oikaisin linjaa kulmalle. Noh virheistä opitaan! Myös 5 vuotias Teddy teki hienosti elämänsä toisen kisan 100cm tasolla. Tällä viikolla olenkin ollut jälleen Suomessa ja viimeistelyt käyvät kuumana suomenhevosten kenttämestaruuksiin! 🤩
#training #equestrian #eventing #showjumping #dressage #vepelhorseseventing #strongmind #strongmindset
Pari viikkoa on tehty Jaken kanssa aktiivisesti hommia! Viime viikolla käytiin alkuviikosta treenaamassa eri paikassa rataesteitä ja maastoesteitä (video sieltä). Sitten torstaina tehtiin meidän eka noviisi eli CNC2*. Koulu oli -36, rataesteillä tuli kaksi puomia mutta maastossa mentiin super hienosti rauhallisesti, mutta ilman estevirheitä! Tällä viikolla kävimme eilen läheisissä estekisoissa ja teimme yhden luokab 105cm puhtaalla radalla. Nuorten kanssa on kiva tehdä asioita, kun ne kehittyvät niin nopeasti! 🤩
#eventing #showjumping #training #goodcompetition