Cattery PikkuNaun

Cattery PikkuNaun Kasvatan pienimuotoisesti kotonani balineeseja (BAL) ja itämaisia pitkäkarvoja (OLH), joskus myös siamilaisia (SIA) ja itämaisia lyhytkarvoja (OSH).

Kuplatee-pentue on jo 6 viikon ikäinen. Heitä on kolme vauhdikasta ja hyvin kasvanutta piiperöä: ruskeanaamio simsku poi...
11/08/2024

Kuplatee-pentue on jo 6 viikon ikäinen. Heitä on kolme vauhdikasta ja hyvin kasvanutta piiperöä: ruskeanaamio simsku poika valkoisella ripauksella, sininaamio tyttösimsku ja musta tytteli. Kaikki ovat tosi ihmissisiaalisia, tulleet äitiinsä Helmi-Simppaan.

Valitettavasti molemmat kaksi lehmävauvaa olivat jostain syystä elinkelvottomia, toinen kuoli jo noin viikon iässä ja toinen letkuruokinnasta ja peräruiskeista huolimatta noin kahden ja puolen viikon iässä. Jälkimmäisellä oli myös silmätulehdus, joka saatiin hoidettua. Kumpikaan ei kasvanut normaalisti.

Helmille tuli paha anemia ja tulehdusarvot koholla noin viikko keisarileikkauksen jälkeen ja Vettori oli sitä mieltä, että on lähdettävä verensiirtoihin ja tehohoitoon Espooseen (ennen antibioottia) tai sitten eutanasia. Lopulta vain Viikistä löytyi plasmaa ja vietiin yöllä sinne m***a he löysivät paiseen leikkaushaavasta ja se hoitui antibiootilla.

Pari viikkoa tämän jälkeen tuli vielä nisätulehdus/tukos ja Helmi oli tosi kipeä, murisi vain pennuille. On kyllä ollut harvinaisen haastava pentue!

M***a nyt onneksi emo ja kolme pentua ovat voineet hyvin ja piiperöt ovat tutustuneet hiukan muihin kissoihin ja koiraan, harjoitelleet syömistä ja itse kakkimista sekä lelujen pyydystämistä, kiipeilyä ja villiä painimista😊❤️

PikkuNaun K-pentue on syntynyt Helmille (PikkuNaun Ekistentialisti de Beauvoir) ja Mummeli Matteolle pääosin eilisen päi...
30/06/2024

PikkuNaun K-pentue on syntynyt Helmille (PikkuNaun Ekistentialisti de Beauvoir) ja Mummeli Matteolle pääosin eilisen päivän aikana. He ovat kaikki lyhytkarvoja, kakai simskua ja kolme itämaista lyhytkarvaa.

Synnytys oli vaikea, alkoi jo aamupäivällä ja jatkui seuraavaan eli tähän aamuun saakka. Sitten polttoja ei enää tullut ja Helmi yritti turhaan uupuneena kykkiä vessassa. Hän ei enää mennyt pentujen luo eikä syönyt, oli vaisu. Vein hänet lääkäriin (tietenkin sunnuntai...) ja kaksi jo hyvän aikaa sitten kuollutta pentua leikattiin pois. Helmi ei ole vielä halunnut pentuja nähdäkään, lähti pois, kun laitoin ne imemään. Toivotaan, että hän lämpenee niille, kun tokenee tokkurastaan.

Edit. Kovia kokenut mami-kisu on alkanut imettää ja hoidella vaavejaan❤️

Jalokivet ovat jo 11-viikkoisia ja olen rekisteröinyt heidät. Ensi viikolla mennään pentutarkastukseen, sirutukseen ja o...
14/11/2023

Jalokivet ovat jo 11-viikkoisia ja olen rekisteröinyt heidät. Ensi viikolla mennään pentutarkastukseen, sirutukseen ja otetaan eka rokote. Kaikki pentuset ovat suunnilleen kilon painoisia ja vipeltävät ympäri taloa tutustumassa muihin kissoihin ja hiukan koiraankin. Äiti-Laava ei tosin päästä koiraa lähellekään.

Pari lisäkuvaa Jalokivi-vauveleista. He ovat lähteneet valtaamaan pentuhuonetta jo.
23/09/2023

Pari lisäkuvaa Jalokivi-vauveleista. He ovat lähteneet valtaamaan pentuhuonetta jo.

Meidän ihana kantanaaraamme Laava (Jalecat's GD Good Riddance) synnytti viisi vauvelia 29.8. m***a valitettavasti yksi n...
16/09/2023

Meidän ihana kantanaaraamme Laava (Jalecat's GD Good Riddance) synnytti viisi vauvelia 29.8. m***a valitettavasti yksi niistä ei ollut elinkelpoinen. Eli nyt pesässä möngertää neljä hyvinvoivaa ja hyvin kasvavaa itämaista pitkäkarvaa, Jalokivet-pentue. Isukki on Mummelin Peikko.

Pennut ovat jo alkaneet katsella ympärilleen ja tutkia pesäkoppaa sen näköisinä, että pitäisi päästä laajentamaan reviiriä. Sähinää ja vinkumista on harjoiteltu, eteneminen on vielä huojuvaa ja vapisevaa. Maito maistuu ja sitä riittää, sillä Laava keräsi hyvän vararavintovarannon kuin isommallekin poppoolle tiineyden aikana.

Pesästä löytyy sininen poika ja musta, mustasavu sekä suklaa tytöt. Jos pennut seuraavat äitinsä tassunjälkiä niin voivat muutkin alkaa pukata savua vielä myöhemmällä iällä.

Ihana 7 kk ikäinen itämainen lyhytkarva kasvattimme Karvinen (PikkuNaun Hagiografian St. Expeditus) etsii uutta kotia. H...
19/02/2023

Ihana 7 kk ikäinen itämainen lyhytkarva kasvattimme Karvinen (PikkuNaun Hagiografian St. Expeditus) etsii uutta kotia. Hän on syntynyt 13.7.2022 ja ollut reilun kuukauden päivät sijoituskodissa (hänen piti jatkaa sukua, koska on niin komea ja ihanaluonteinen), kunnes elämänmuutoksen takia palautui meille. Koska sekä hänellä että hänen veljellään oli purennassa häikkää pysyvien hampaiden puhjettua, päädyimme kastroimaan hänet samalla, kun hän luopui vinosta kulmahampaastaan.

Karvinen on todella seurallinen ja äänekäs sekä ahne poika. Hän pyörii ja hyörii koko ajan jaloissa puskemassa ja purisemassa, ja hyppii pöydillä, läppärin päällä ja tulee mukaan mihin vain menemme. Hän myös vaatii äänekkäästi määkien ruokaa ja huomiota. Tämän pois opettamista kannattaa jatkaa eli tarjoaa kivaa vain sillä sekunnilla, kun hän on hiljaa... Ei hänestä varmasti hiljaista tule, m***a jonkin verran tähän voi vaikuttaa, jos on kärsivällinen. Karvinen on myös äänekkäämpi stressatessaan ja stressiä hänellä on ollut jo paljon pienen ikänsä aikana. Tämän takia on erityisen tärkeää, että hänelle löytyy nyt loppuelämän koti, joka pystyy sitoutumaan ja tietää mihin ryhtyy.

Karvinen tarvitsee myös samanhenkisen kaverin eli mieluiten itämaisen tai simskun, ja varmimmin sopeutuminen onnistunee pennun kanssa. Karvinen sopeutui hyvin sijoituskotiinsa ja siellä olevaan jo aikuiseen kissaan, ja meille uudestaan tullessaan hän tulee toimeen osan kissoista kanssa m***a joidenkin kanssa tulee tappelu (lähinnä yksi tyttö ei hyväksy häntä enää meille).

Ota yhteyttä vain, jos pidät äänekkäästä ja hyvin seurallisesta perskärpäsestä, joka yrittää aina tilaisuuden tullen pölliä ruokasi ja johon meinaat kompastua vähän väliä. Ota yhteyttä vain, jos harkitset toisen itiksen ottamista tai sinulla on jo sellainen, ja sinulla on vakaa elämäntilanne.
Kerro ensimmäiseksi vähän itsestäsi ja kodista, jonka voisit pojalle tarjota 😊

Karvisen hinta on 750 €. Hänellä on penturokotukset ja madotukset toki hoidettuna sekä siru, ja tosiaan hänet on kastroitukin jo. Rekisterikirja tietysti löytyy.

Yhteydenotot [email protected]

Terkuin kasvattaja,
Maija Lunden

PikkuNaun Ihanat balineesit syntyivät 29.12. ja ovat lähes kuukauden ikäisiä ja jo noin viikon viipottaneet ympäri huone...
26/01/2023

PikkuNaun Ihanat balineesit syntyivät 29.12. ja ovat lähes kuukauden ikäisiä ja jo noin viikon viipottaneet ympäri huonetta kuin isotkin kissat, koska Fiona-emo tuntuu luottavan heidän olevan valmiita siihen eikä raahaa heitä pikkupesään tai kaappiin takaisin.

Pikku Lumi-tyttö söi tänään ahneesti jo äidin märkäruokaakin. Fiona on pitänyt hyvää huolta palleroisista m***a välillä hän kaipaa vauvavapaata ja ryntää huoneesta heti oven auetessa.

Näyttäisi että jopa neljä viidestä vauvelista on valkoisia balineeseja - näistä kolme poikaa - ja yksi (tyttö) on ehkä sinitabbynaamio(?). Kaikki ovat aivan ihania, pehmoisia miukumaukuja, jotka kipittävät vastaan ja kiipeilevät syliin, vaikka ovat vasta 350-450 g minikissoja ♥️

Ylpeä isukki on Mummelin valkoinen balipoika Diego 💕 Hänelläkin on ulkomaalaistaustaa lähisuvussaan ja äiti Fiona on tullut Norjasta tuomaan uusia tuulahduksia geenirintamalle.

Toven (PikkuNaun Cafe Pocillo) ja Ykän (TaikaTomun Yxi Ylistetty) pentuset ovat tänään jo 13-viikkoisia vauhdikkaita vii...
12/10/2022

Toven (PikkuNaun Cafe Pocillo) ja Ykän (TaikaTomun Yxi Ylistetty) pentuset ovat tänään jo 13-viikkoisia vauhdikkaita viipottajia. Äiti, joka on asunut ennen synnytystä sijoituskodissaan, ei oikein arvosta muiden meidän kodin kissojen tai koiran seuraa. Siten kisulapset eivät ole kauhean hyvin tottuneet talon eläinlaumaan vaan ovat vähän arkoja. He etsivätkin siten kärsivällisiä ihmisiä, joilla on aikaa totuttaa heitä pikku hiljaa uuden perheensä jäseniin.

Pentueeseen kuuluu kolme poikaa ja yksi tyttö. Kaksi pojista on itämäisia lyhytkarvoja - punainen ja suklaa bicolour - ja yksi mahdollisesti pitkäkarva - musta bicolor. Tyttö on lyhytkarva musta bico m***a hänellä on liian vähän valkoista bicoksi. Hän on kaikkein arin porukasta. Suklaapoju on kaikkein rohkein kaveri.

Pikkunaun Galaktinen pentue on huomenna jo 10-viikkoinen ja kaikki päättivät kesän kunniaksi pitää lyhyen turkin eli ova...
19/07/2022

Pikkunaun Galaktinen pentue on huomenna jo 10-viikkoinen ja kaikki päättivät kesän kunniaksi pitää lyhyen turkin eli ovat simskuja koko poppoo 😸

Oivan tytär, ihana Isla-balineesimme (TaikaTomun Wiia) synnytti 11.5. viisi pientä vauvelia. Yksi oli tosi pieni m***a k...
21/05/2022

Oivan tytär, ihana Isla-balineesimme (TaikaTomun Wiia) synnytti 11.5. viisi pientä vauvelia. Yksi oli tosi pieni m***a kaikki ovat kasvaneet hyvin, sillä Isla on esimerkillisen omistautunut pennuilleen ❤️ Isukki on komea Petja-simsku (Qjou'z San Diego).

PikkuNaun 23.12. syntyneet Faaraot valmistuvat kisunpentukoulusta 13.4. jälkeen, kun saavat toisen rokotuksensa. Hopeatä...
03/04/2022

PikkuNaun 23.12. syntyneet Faaraot valmistuvat kisunpentukoulusta 13.4. jälkeen, kun saavat toisen rokotuksensa. Hopeatäplikäsbico Merneith-tyttö etsii sijoituskotia. Musta ja savu ovat tyttöjä ja sinibico on poika. Pennuista voi kysyä lisää [email protected].

Faaraot ovat jo 8 viikkoisia villejä vintiöitä 💕 Äidin lisäksi heitä on hoitanut antaumuksella äidin kämppis ja siskonty...
20/02/2022

Faaraot ovat jo 8 viikkoisia villejä vintiöitä 💕 Äidin lisäksi heitä on hoitanut antaumuksella äidin kämppis ja siskontytär Tove.

Suureksi suruksemme pieni suloinen Natan (Akhenaten) ei kasvanut kunnolla ja yhtäkkiä ei syönyt enää ja oksensi ruiskulla antamani maidot. Lähdettiin lekurille m***a Natan hengitti siellä jo hyvin vaikeasti ja lopetettiin 😭💔

Muille piiperöille ruoka maistuu ja he kasvavat hyvin. Vessailukin onnistuu jo aika hyvin 😊 Tappelu-, pyydystys- ja kiipeilyharkat sujuvat hienosti!

Heistä voi kysellä lisää [email protected]

PikkuNaun Faaraot ovat jo melkein kuukauden ikäisiä ja ovat lähteneet juoksentelemaan ympäri huonetta, kun äiti Hellu no...
21/01/2022

PikkuNaun Faaraot ovat jo melkein kuukauden ikäisiä ja ovat lähteneet juoksentelemaan ympäri huonetta, kun äiti Hellu nosti heidät taas kerran pois pesälaatikosta. Joku heistä jo hiukan maisteli märkäruokaakin, m***a useimmat eivät tajua sen päälle vielä.

Faarao-pentue syntyi 23.12.2021 ❤️PikkuNaun Bakkanaalien Paloma aka Hellu synnytti kuusi söpöä lyhytkarvavauvelia. Isukk...
26/12/2021

Faarao-pentue syntyi 23.12.2021 ❤️
PikkuNaun Bakkanaalien Paloma aka Hellu synnytti kuusi söpöä lyhytkarvavauvelia. Isukkina hääri Meikatin Boris aka Bruno.

Hellu on hyvä ja varsin suojeleva äitiliini 😄 Kauaa ei saa vaaveja käsissä hypistellä, kun äiti rynnii nappaamaan ne mukaansa kauehean määkinän saattelemana. Murinaakin kuullaan aina toisinaan, kun talosta kuuluu epäilyttäviä ääniä tai kämppis Tove tulee liian lähelle.

Pennut ja emo voivat hyvin 💕 Vauvat ovat kaikki kasvaneet, osa kohinalla ja yksi aluksi niukemmin m***a nyt ihan hyvin 🥰

Meidän rakas Nougat-tyttömme jouduttiin lopettamaan 19.10.21 vain alle 2,5-vuotiaana 😥 Nyt vasta selvisi varmemmin syy, ...
25/12/2021

Meidän rakas Nougat-tyttömme jouduttiin lopettamaan 19.10.21 vain alle 2,5-vuotiaana 😥 Nyt vasta selvisi varmemmin syy, FIP. Niiin surullista 😭💔

Hän oli ensimmäisen pentueemme ainoa tyttö ja ehti lyhyen elämänsä aikana itse saada kaksi jättikokoista pentuetta.

Kaipaamme sinua ihana Nuksu Nugettimme, jätit tassunjälkesi sydämiimme iäksi 🐾💕

Saanko esitellä: PikkuNaun kissalan tuore vahvistus Norjasta, balityttö Fiona av Ramithi eli Fiona ♥️Hän pääsi asumaan k...
02/10/2021

Saanko esitellä: PikkuNaun kissalan tuore vahvistus Norjasta, balityttö Fiona av Ramithi eli Fiona ♥️
Hän pääsi asumaan kasvattimme Eksistentialisti de Bouvoirin aka Helmin kanssa 💕

Hyvin mahtuu Oiva-kolli kantokassiin, vaikka on kassin kokoinen itse 😅
26/09/2021

Hyvin mahtuu Oiva-kolli kantokassiin, vaikka on kassin kokoinen itse 😅

Halihali, ihana Oiva-isi ❤️
19/09/2021

Halihali, ihana Oiva-isi ❤️

Oiva kuvittelee mahtuvansa kivaan kudottuun pesään ku muutkin kissat kert mahtuu sinne
04/09/2021

Oiva kuvittelee mahtuvansa kivaan kudottuun pesään ku muutkin kissat kert mahtuu sinne

Isla tykkää hengailla olohuoneessa, koska muut kissat eivät edelleenkään huoli häntä laumaansa, paitsi isukki Oiva.Isla ...
14/08/2021

Isla tykkää hengailla olohuoneessa, koska muut kissat eivät edelleenkään huoli häntä laumaansa, paitsi isukki Oiva.

Isla pitää vanhasta keinutuolista m***a Utu-mokoma tulee välillä kiusaamaan, kun haluaisi leikkiä. Utu myös esim. nuolee Islan korvat puhtoisiksi.

Meidän kasvattimme Cafe Pocillo on kyläilemässä. Oiva on muuten ihana herrasmies ja kohtelias nuorelle naiselle, mitä ny...
14/08/2021

Meidän kasvattimme Cafe Pocillo on kyläilemässä. Oiva on muuten ihana herrasmies ja kohtelias nuorelle naiselle, mitä nyt valtasi tämän kantokopan. Talon naiskissat ovat ottaneet hänet vaihtelevan nyrpeästi vastaan, joten vain Oiva on päässyt kaveriksi. Pocillo eli nykyään Tove kaipaa kovasti seuraa eikä viihdy yksin.

Isla on löytänyt pesän hyvästä tähystys- ja turvapaikasta takan päältä. Hän on hiukan hitaasti päässyt osaksi kisulaumaa...
20/05/2021

Isla on löytänyt pesän hyvästä tähystys- ja turvapaikasta takan päältä. Hän on hiukan hitaasti päässyt osaksi kisulaumaamme. Isi Oiva otti hänet hoteisiinsa aika nopeasti m***a muiden kanssa on edelleen enemmän tai vähemmän kähinää. Hazel-tyttö, joka on lähoaikoina muuttamassa uuteen kotiinsa, on jonkin verran leikkinyt Islan kanssa. Utu-koira on pelottava vain silloin, kun ryntää haukkailemaan.

Ilokseni voin kertoa, että meidän aikuiskissoista kenelläkään eli Oivalla (3 v),, Laavalla (heinäkuussa 3 v.) tai Nougat...
19/05/2021

Ilokseni voin kertoa, että meidän aikuiskissoista kenelläkään eli Oivalla (3 v),, Laavalla (heinäkuussa 3 v.) tai Nougatilla (kesäkuussa 2 v.) ei ollut hampaissa mitään isompia ongelmia 😊🙏🏻 kun olivat eilen hammasputsissa ja röntgenissä kaikki. Vain hammaskiveä ja sitä eniten nuorimmalla eli Nougatilla, joka syö vain märkäruokaa. Jeeeeee 😻💕

Kaunis Bisse-kasvattimme luopui palleistaan ja isähaaveistaan. Hän ehti joikata sijoituskotinsa iloksi hyvän aikaa. 😻 Bi...
06/05/2021

Kaunis Bisse-kasvattimme luopui palleistaan ja isähaaveistaan. Hän ehti joikata sijoituskotinsa iloksi hyvän aikaa. 😻 Bisse on kuulemma kiltein kissa ikuna ♥️

Osoite

Åbo

Nettisivu

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Cattery PikkuNaun :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Ota Yhteyttä Yritys

Lähetä viesti Cattery PikkuNaun :lle:

Jaa


Muut Lemmikkieläintenkasvattajat Åbo :ssa

Näytä Kaikki