Osa 2 Kuumottava tilanne asiakaskäynnillä
#koirat #koira #koirakouluttaja #koiratsuomi
Erikoisia asiakaskohtaamisia.
Haluatko kuulla kuinka käynti lopulta sujui?
#koirat #koira #koirankoulutus #koirakouluttaja
Pelottavin tilanne asiakaskäynnillä
Meidän kouluttajien yksi tärkeimmistä asioista asiakaskäynneillä on turvallisuus. Niin meidän kouluttajien, asiakkaan, koiran kuin muidenkin ympäristössä olijoiden.
Tämän tapauksen jälkeen muistan aina tarkistaa koiran varusteet ennen harjoittelun aloittamista.
Mikä on pelottavin tilanne, johon olet koiran kanssa joutunut?
#koirat #koira #koiratsuomi #koirakouluttaja #koiratinstagramissa #koirankoulutus #ongelmakoira
3 KLASSIKKO USKOMUSTA KOIRAMAAILMASTA
3. NYLKYTTÄVÄ KOIRA ALISTAA
Nylkyttäminen on yleensä koiralle sijaistoiminto, eli koira purkaa stressiä astumisella. Tyypillisimmin nylkyttämistä näkee silloin, kun koira on väsynyt tai kierroksilla. Se ei yritä alistaa ihmistä, vaan kertoa tilanteen olevan sille kiihdyttävä. Se voi toki olla varsinkin nuorilla koirilla osa leikkiä.
2. KYLLÄ KOIRA TOTTUU
Ei totu. Ylialtistaminen ajaa koiran yleensä voimakkaampaan pelkoon, jopa lamaantumiseen tai pahimmillaan jopa aggressiiviseen käyttäytymiseen. Koira todennäköisemmin vain herkistyy pelottavalle asialle voimakkaammin.
1.KOIRA YRITTÄÄ POMOTTAA
Johtajuus teorian juuret yltävät 40-luvulle saakka. Tutkija R. Schenkelin vuonna 1947 julkaisema artikkeli Expression studies on wolves: captivity observations -tutkimusta pidetään johtajuusteorian lähteenä. Kyseisessä susitutkimuksessa vedettiin mutkat suoriksi ja tutkijat tekivät päätelmän siitä, että susien välille muodostui tiukka arvohierarkia, joka ratkaisee sen kuka laumassa saa tehdä ja mitä missäkin järjestyksessä. Biologi David L. Mech toi tutkimuksen tietoisuuteen ja johtajuusteoria alkoi levitä myös koiramaailmaan, koska oletuksena oli, että koira on periytynyt sudesta ja se käyttäytyy samalla tavalla, vaikka kyseessä on kaksi eri lajia. Myöhemmin itse Mech on kertonut, että tulkinnat olivat virheellisiä.
Mitä myyttejä olet kuullut? Listaa oma TOP 3️⃣
#koirat #koiratsuomi #koirakouluttaja #koirankoulutus #koiramyytit
Miten kesytin haastavan asiakkaan?
Joskus koirankouluttajaa työ on haastavaa. Onneksi haastavatkin tilanteet on tehty ratkaistavaksi. Toisinaan se vaatii vertauskuvia, joita asiakkaat ymmärtävät.
#koirat #koiratsuomi #koirakouluttaja #haastavaasiakas #koiraongelmat
Miksi tämä toimii?
Tämä on kouluttajan salainen niksi, jonka paljastan.
Koiria kiinnostaa ympäristö ja yleensä havaitessaan jotain kiinnostavaa, koiran hihna kiristyy ja siitä syntyvä paine lisää jännitystä.
Kun..
1️⃣ Poistat paineen, eli löysäät hihnaa sentin-kaksi, koira ei jännity tilanteesta niin voimakkaasti, jolloin..
2️⃣ Koiralle tutun vihjeen, nimen tai muun käskyn sanominen katkaisee tilanteen
3️⃣ Koira kääntyy yleensä omistajaa kohti, jolloin voit ohjata tilannetta eteenpäin järkevästi.
Kommentoi 👍🏻, jos aiot kokeilla!
P.s. Jos haluat lisää vinkkejä, niin laita tili seurantaan!
#koirat #koiratsuomi #koirankoulutusvinkki #koirakouluttaja #instakoira
Onko sun koira jutustelija?
Kommentoi alle tai tägää @emmihakio koirasi videoon, niin pääsen näkemään muitakin koirien juttutuokioita.
#koira #koirat #koiratinstagramissa #koiratsuomi #koirapuhuu
Koiraspesialistin Pentuopas top 8 tietokirjoissa!!!
Piipahdin eilen kirjani kustantajallani Otavalla, jossa odotti iloinen yllätys. Pentuopas on tällä hetkellä Otavan tietokirjojen top 8!
Ihan uskomattoman hienoa, että kirja on löytänyt teidän koiranomistajien koteihin ja toivon, että jatkossakin kirjasta saa koiranomistaja itselleen ne koira-arjen kannalta tärkeimmät neuvot ja vinkit.
Joko sinulta löytyy oma Pentuopas kirjahyllystä tai oletko kuunnellut äänikirjana?
#pentuopas #otava #kustannusyhtiöotava #kirja #kirjavinkki #kirjavinkit #pentu #koiranpentu #koira #koirat #koiratinstagramissa #koiratsuomi
Eilen eka työpäivä loman jälkeen.
Joko olet palannut takaisin lomilta töiden pariin?
#takaisintöihin #työpäivä #koirakouluttaja #koirat
Kurkistus kouluttajan kirjahyllyyn 📚
Olen hurahtanut kirjoihin ja tilasinkin monta teosta luettavaksi kesälomalle.
Myös koirien ruokinnasta olen kiinnostunut, joten sitä haluan oppia lisää.
Oletko Sinä lukenut jo Koiraspesialistin pentuoppaan? Se sopii myös aikuisen koiran omistajille, sillä opas tarjoaa nykyaikaista tietoa koirista ymmärrettävässä kansantajuisessa muodossa.
#koirakouluttaja #koirat #koira #koirankoulus #kirjat #kirjavinkki #kesälomalukemista #pentuopas #koiraspesialisti
Miksi kouluttajalla on myös helteellä täysi työvarustus päällä?
Työturvallisuuden takia.
Tämä on aihe, josta ei juuri puhuta kouluttajien keskuudessa, vaikka työskennellessämme eläinten parissa asetamme itsemme alttiiksi erilaisille työturvallisuuden riskeille.
Koira saattaa mm.
🟢 Hypätä innoissaan vasten ja vahingossa raapaista haavan, jonne voi päästä bakteereja
🟡 Kaataa kumoon nykäistessään hihnasta nopeasti, jolloin sattuu haavereita
🟠 Koiran syljessä voi olla bakteereita, jotka voivat ajautua ihossa jo olevien haavojen kautta elimistöön
🔴Koira voi näykkäistä tai jopa purra, jolloin vaatteet auttavat suojaamaan edes hieman hyökkäykseltä.
Ja kyllä, töissä on välillä kuuma, mutta tärkeää on, että voin hoitaa työni turvallisesti. Onneksi olen hieman vilukissa, joten lämpö ei juuri haittaa menoa.
#koirakouluttaja #työturvallisuus #koira #koirat #koiraspesialisti #koirakouluttajantyöpäivä #helle
Tule mukaan laittamaan Briolle ravitsevia virikeaamupaloja.
Joko teillä syödään ruokaa virikkeistettynä?
#koira #koirat #virikeruokailu #ruokavirike #koiranruoka #raakaruoka #hyvinvoivakoira