03/04/2023
Kevät on aivan nurkan takana ja siitä muistuttelee myös pääsiäinen, jota juhlitaan tämän viikon lopussa. 🐣
Pääsiäisen kunniaksi listaammekin tällä viikolla vinkkejä sekä lemmikkien turvalliseen pääsiäiseen että koirien aktivointiin pääsiäisteemalla. Aloitetaan tietysti tärkeimmällä, eli turvallisuudella. ❤
Pääsiäisenä usein koteihin kerääntyy suklaamunia, joita saatetaan piilottaa perheen pienempien etsittäväksi tai pitää pöydällä koristeina ennen kuin ne päätyvät parempiin suihin. On hyvä ottaa huomioon, että myös lemmikit saattavat innostua piilotetuista tai pöydille jätetyistä herkuista tai pääsiäiskoristeista, vaikkei ne heille ole tarkoitettukaan. Suklaa on itsessään jo myrkyllistä korille ja kissoille, m***a toisinaan suklaamunissa saattaa olla myös mukana pähkinää, joka sekin on myrkyllistä.
Muista siis:
🥚 Piilottaa suklaamunia vain paikkoihin, joihin lemmikit eivät pääse käsiksi tai eristää lemmikit turvallisesti eri huoneeseen suklaamunien etsimisen ajaksi
🥚 Tarkastaa, ettei suklaamunia jää minnekään piiloon - voit kirjoittaa vaikka listan niiden sijainneista varmistaaksesi asian
🥚 Älä jätä ihmisille tarkoitettuja herkkuja tai ruokia vahtimatta niin, että lemmikit pääsevät syömään niitä - nosta suklaamunia pursuilevat kupit vaikkapa yläkaappiin piiloon ja rasvaiset ja suolaiset pääruoat jääkaappiin mikäli lemmikki on jäämässä herkkujen kanssa kaksin
🥚 Jotkin pääsiäiskukat, kuten narsissit ja tulppaanit ovat myrkyllisiä koirille. Kissoille myrkyllisiä kukkia ovat mm. narsissit ja pääsiäisliljat. Kukat kannattaakin sijoittaa sellaisiin paikkoihin, joihin lemmikit eivät pääse käsiksi
🥚 Kypsennetyt luut, esim. lampaanviulut eivät sovi koiralle syötäväksi, sillä ne pirstoutuvat helposti pureskeltaessa ja saattavat aiheuttaa vakaviakin ongelmia suolistossa
🥚 Ota varmuuden vuoksi päivystävän eläinlääkärin numero talteen, mikäli lemmikkisi pääsee syömään jotakin sille myrkyllistä tai haitallista, jotta saat nopeasti ohjeet miten toimia
Toivotamme kaikille oikein turvallista pääsiäistä ja listaamme pian pääsiäisteemaisia aktivointipuuhia koirille! ❤