Eurooppalaiskissaveljekset punatabby Leo ja cremetabby Ludwig haettiin meille Belagian kissalasta Valkealasta 10.10.2004. Ludwigin pennuista Feronian Magnolia Purpurea eli Pupu muutti meille sijoitussopimuksella 27.12.2006 ja ensimmäisten pentujen muutettua uusiin koteihinsa hänestä tuli oma kissamme kesällä 2008. Kasvattajanimi FI*Pinkkitassun hyväksyttiin FIFe:ssä 6.10.2006. Kasvattajanimen taus
tana on kissaveljesten Leon ja Ludwigin polkuanturoiden kauniin vaaleanpunainen väri. Nimeen liittyy myös se, että pidämme punaisia kissoja erityisen kauniina - suurin osa kissoistammehan on punaisen värin variantteja (punainen Leo, creme Ludwig, kilpikonna Pupu ja sinikilpikonna Lupsu). Kasvatuksellisesti kiinnostavalta tuntuvat hyvän eurooppalaistyypin lisäksi turkin värin ja kuvioiden väistyvästi periytyvät ominaisuudet (diluutio ja tabby-kuvio). Kasvattajanimen ensimmäinen oma pentue syntyi kasvattajanimen hyväksymisen kolmivuotispäivänä 6.10.2009. Ensimmäinen Pinkkitassun kissalan tiloissa syntynyt pentue oli Feronian kissalan P-pentue keväällä 2008, koska emokissa Pupu oli tuon pentueen luovutusikään saakka sijoituskissa. Pinkkitassun kissalassa on syntynyt yhteensä 84 pentua (kesän 2019 tilanne), joista 80 pentua omalla kasvattajanimellä. Kissamme ovat osallistuneet näyttelyihin vuodesta 2005 lähtien. Leo ja Ludwig ovat edenneet ylimpiin arvoihin eli kastroimattomina arvoon Eurooppa Champion ja kastroituina arvoon Supreme Premior.