04/11/2024
UUTTA BLOGISSA: B-tottelevaisuus, luonteen jalostaminen ja Vuolasvirta
B-tottelevaisuus tuli kansallisiin palveluskoirakokeisiin ja se vaikuttaa tulleen todellakin tarpeeseen. Sehän on sama kuin kansainvälinen IBGH-tottelevaisuuskoe, mikä oli myös loistava oivallus ja jatkaa samalla kansainvälisiin käyttökokeisiin sitoutumisen linjalla kuin mitä maassamme on tähän mennessäkin noudatettu. Odotan mielenkiinnolla tilastoja B-tottelevaisuuden suosiosta ja arvostelujen sujumisesta. Nyt vaikuttaa jo siltä, että se on pian syrjäyttänyt IGP-tottelevaisuuden, eli ns. A-tottelevaisuuden, etenkin palveluskoirien hakukokeissa. Se vaikuttaa myös monipuolistaneen osallistuvien rotujen kirjoa, mikä sekin on vallan hyvä asia. Saksassahan kaikki rodut voivat osallistua palveluskoirakokeisiin ja jopa sekarotuiset, m***a jalostuskokeina ne toimivat tokikin vain perinteisille roduille, joilla suojelukoe on ollut alunalkaenkin keskeinen jalostuksen mittari. Tähän joukkoonhan luetaan myös oma rotuni hovawart, jota on alunperinkin alettu jalostamaan juurikin suojelukokeella, mistä kertoo myös rotumme ensimmäisen rotuyhdistyksen nimikin: Hovawart-Verein für Deutsche Schutzhunde e.V., Sitz Thale.
Meidän rodussamme IBGH-koe on ollut joissakin maissa varsin yleinen harrastus ja nyt siitä saatiin kansainvälisestikin vähän esimakua rotumme MM-kokeiden yhteydessä Itävallassa. Siellä IGP, IGP-FH ja TOKOn ylimpien luokkien oheen oli järjestetty myös näiden koemuotojen alimpia luokkia, erilaisia jälkikoeluokkia ja IBGH-koe. Osallistujamäärä yhteenlaskettuna kaikki olikin huikea 104. Toivonkin, että jatkossa myös muissa maissa innostuttaisiin järjestämään vastaava rodun megatapahtuma, jonka mainosarvo jo rodun harrastajakunnassa on upea ja innostaa varmasti harrastamaan.
Olen surrut jo vuosia sitä, että rotumme on pääasiassa profiloitunut pelkäksi näyttelykoiraksi jo monessa maassa ja Suomi on tässä varmasti yksi kaikista eniten näyttelykoirien jalostamiseen hurahtanut maa monilla tilastoilla tarkasteltuna. Maassamme jalostukseen käytetyistä koirista vain alle 5% on käyttökoetuloksia, valtaosa on pelkästään ulkomuotojalostettu. Tämä väite pitää paikkansa sikälikin, kun tiedetään että suomalainen luonnetesti ei tutki perinnöllisiä ominaisuuksia, eikä sitä voi perustellusti väittää luonteen jalostamisen välineeksi. Sen on kuviteltu olevan oikotie onneen ja luonteen jalostamiseen rodussamme, eikä sikäli luonnetta ole tosiaan mitenkään jalostettu.
B-tottelevaisuus sai perinteisten palveluskoirarotujen rotujärjestöt miettimään tarkemmin mm. rodun muotovalion arvoon vaadittua koetulosta. Suomalaisesta luonnetestistä on julkaistu useita tutkimuksia, joissa on todettu, että se ei tutki perinnöllisiä, pysyviä ominaisuuksia, eikä sitä sen vuoksi voi käyttää jalostuksen välineenä. Laitoin syyskuun alkupuolella jo seuraavia käyttöominaisuuksien ja luonteen jalostamiseen liittyviä muutosehdotuksia rotujärjestöllemme. Ne tullaan käsittelemään rotujärjestön vuosikokouksessa nyt marraskuussa. Otsikoin ehdotukseni melko raflaavasti, jotta se pysäyttäisi rodun harrastajia miettimään rodun tulevaisuutta maassamme.
Rodun käyttöominaisuuksien elvyttäminen ja vaaliminen vaatii välittömästi aktiivisia toimia rotujärjestöltä ja huomiota tulee kiinnittää jatkossa etenkin jalostuskoirien valintaan
1. Rodun muotovalion arvoon (FI MVA, C.I.B) vaadittavan käyttökoetuloksen tarkentaminen. Nyt on voimaan tullut kansallisiin palveluskoirakokeisiin kansainvälisen käyttökoirakokeen (IGP) tottelevaisuuden lisäksi toinen kansainvälinen tottelevaisuuskokeen muoto IBGH, jota kutsutaan maassamme nimellä B-tottelevaisuus. Kansallisissa kokeissa voi nyt siis valita joko A-tottelevaisuuden (perinteinen IGP tottelevaisuus) tai B-tottelevaisuuden (IBGH), jossa suorituksen aikana ei ammuta, hyppyestettä ei ole lainkaan ja A-este on matalampi. Ehdotan, että muotovalionarvoihin sekä FI MVA että C.I.B vaaditaan maassamme jatkossa A-tottelevaisuuden suorittaminen kansallisten lajien palveluskoirakokeissa.
2. Palveluskoirakokeiden rotumestaruuskokeissa tulisi olla pelkästään A-tottelevaisuus käytössä ja rotumestaruuskokeet tulisi voida jatkossa rajata vain ylimmässä luokassa kilpaileville koirille, jotta kokeiden järjestäjien löytyminen helpottuisi. Mikäli jossain lajissa ei ole ylimmän luokan koirakoita lainkaan osallistumassa, rotumestaruutta ei jaettaisi siinä lajissa lainkaan.
3. Tähän mennessä jo useiden tieteellisten tutkimusten tuloksena on perinteinen luonnetesti todettu jalostuksessa toimimattomaksi työkaluksi, sillä se ei mittaa perinnöllisiä ominaisuuksia. Sitähän ei ole alun perin edes suunniteltu jalostuksen testiksi. Sen käyttäminen ei siis ole mitenkään jalostuksellisesti perusteltua ja tilalle tulisi vaihtaa luonteen tutkimuksessa toimivampi testaustapa. Ehdotan, että sen tilalle otetaan käyttöön MH-testaus, RZV:n jalostustestit ja/tai palveluskoirakokeen tulos A-tottelevaisuuden kera.
4. Kansainvälinen käyttökoirakoe, eli IGP, voisi olla rotumme kansainvälisen jalostuksen yksi tavoite niin, että se voisi hyvin korvata erilaiset kansalliset luonnetestit IHF-maiden välisten jalostusten vaatimuksissa. Eli FCI-IGP1 koulutustunnus toimisi silloin IHF-jalostuksen kriteerinä korvaten esim. suomalaisen luonnetestin suorittamisen. Se yhdenmukaistaisi läpinäkyvästi rotumme fyysisten ja psyykkisten ominaisuuksien arvostamista ja arviointia eri maiden välillä, jolloin niiden jalostaminen eri maiden koirakantoja hyödyntäen paranisi huomattavasti. Ehdotan, että rotujärjestömme ehdottaa tätä muutosta eteenpäin IHF:lle.
Näiden lisäksi ehdotin myös viidettä kohtaa, joka onkin pian jo rotujärjestön hallituksen päätöksellä muutettu: rodun perusarvo SKL:n OmaKoiran vakuutusarvolaskelmassa on nyt 1600 €, kun se oli aiemmin vain 1000 €. Eli yksi ehdottamani kohta viidestä on jo toteutunut. Jään pitämään peukkuja muidenkin kohtien toteutumiselle.
Vuolasvirta-palkinto on vihdoin nostettu rotujärjestössämmekin esille
Tänä vuonna Suomen Kennelliiton myöntämän kasvattajapalkinnon Vuolasvirran saa 11:s rotumme kasvattaja ja nyt vihdoin sen arvo huomioidaan myös rotujärjestössämme. Sain rotujärjestöltämme kysymyksiä Vuolasvirtaan ja rotumme kasvattamiseen liittyen, sillä Vuolasvirran saaneiden kasvattajien ajatuksista ja kokemuksista on tarkoitus tehdä lehtijuttu. Laitan tähän nyt vastaukseni kokonaisuudessaan, m***a jätän kysymykset pois. Kysymyksiä oli yli 20 ja ne olivat osin niin päällekkäisiä, että vastailin enemmän oman ajatuksenjuoksuni mukaisesti. Eli lukija saa nyt Jeopardyn tavoin itse miettiä mihin kysymykseen vastaukseni liittyvät. Vastauksistani näkyy kuitenkin hyvin jalostustavoitteeni aiemmin ja edelleen. Niissä näkyy myös polkuni Vuolasvirta palkinnon saamiseen v. 2016 sekä sen jälkeiseen kasvatusharrastukseeni.
Hovawartin löysin, kun etsin säänkestävää ja hyvin liikkuvaa koiraa, jolla on hyvä koulutettavuus, reviiritietoisuus ja vahtiominaisuuksia. Seurailin rotua ensin pari vuotta mm. käymällä näyttelyissä hoffeihin tutustumassa ja tavoitteeni oli hankkia pentu, heti kun olemme saaneet talomme rakennusprojektin valmiiksi. Vuonna 1997 hankin ensimmäisen hoffini ja siitä tuli kantanarttuni Nella, FCI-BH Sateenkaaren Thunderbird. Olin ollut eläinjalostuksesta ja etenkin suoritusominaisuuksien jalostamisesta kiinnostunut jo lapsesta lähtien ja suunnittelin jo alun alkaen ryhtyväni kasvattajaksi. Olimme siskoni kanssa harrastaneet ratsuhevoskasvatusta tuolloin jo parin varsan verran.
Hevosjalostuksesta on ollut pitkään jo paljon tietoa saatavilla ja opin tarkastelemaan erilaisia jalostusindeksejä ja suvun merkitystä jalostamisessa. Minulla ei ole ollut edes harkinnassa muita rotuja sen jälkeen kuin hovawartin löysin. Palveluskoirakokeet ovat olleet minulle paras oppimisympäristö, sillä niissähän mitataan juurikin koiraan jalostettuja käyttöominaisuuksia ja kokeissa on usein osallistumassa myös muita eri rotujen kasvattajia. Olen vuosittain ollut järjestämässä noin 5 koetta ja osallistunut koirillani suunnilleen yhtä moneen. Joka kokeessa on useita tunteja aikaa puhua koirista ja etenkin niiden käyttöominaisuuksista, joista saa samalla näyttöjä koesuorituksissa. Lisäksi treeniryhmissäni on usein ollut eri rotujen kasvattajia, joiden kanssa on mukavaa vaihtaa ajatuksia. Myös nettialustat KoiraNet ja Working-dog ovat hyödyttäneet minua paljon kiinnostavien sukujen etsimisessä, sillä koiran sukuhan sen kertoo mitä on yritetty jalostaa.
Kävin kasvattajakurssin jo kantanarttuni Nellan ollessa nuori ja sain kennelnimeni v. 2001 alkuvuodesta, kun loppuvuonna syntyi A-pentueeni. Tallivahdin nimi tuli siitä, että olimme rakentaneet myös omille hevosillemme tallin tiluksillemme 1995 ja hoffini Nella oli alunalkaenkin mukanani tallihommissa. Talli oli myös sen vahtireviiriä ja siitä sitten syntyi nimi Tallivahdin kennel.
Nautin jalostusyhdistelmien suunnittelemisesta, pennuista ja niiden kehittymisen seuraamisesta. Käyttöominaisuuksien jalostaminen kiehtoo minua edelleen. Toistaiseksi virtaa riittää ja olen ajatellut jatkavani kasvattamista niin kauan kuin pysyn fyysisesti riittävän hyvässä kunnossa lenkittämään ja harrastamaan hovawartin kanssa.
Jalostusstrategiani perustuu siihen, että käytän yhtä narttua vain kerran jalostukseen. Näin minulla on 21 pentueessani 20 eri emää ja niillä kaikilla on minulle merkityksellistä jalostusarvoa. Toki perinnölliset ominaisuudet eri pentueissani ovat vaihdelleet etenkin alkuvaiheessa, m***a kolmannen oman kasvattisukupolveni jälkeen sukupolvissa 4-6 jalostustavoitteeni näkyvät vallitsevasti ja ovat vakioituneet yli 70 jopa 85 prosentissa kaikissa kasvateissani. Nyt suurimmat erot luonteessa ovat lähinnä vilkkaudessa, jota pyrin jalostuksella kontrolloimaan niin, että kasvattini pystyvät edelleen elämään normaalia elämää tavallisissa perheissä. 10 pentueeni isä on kotoisin Saksan RZV:n käyttöjalostetuista suvuista, 4 pentueeni isä on oma kasvattini ja 4 muiden suomalaisten kennelien kasvatteja, 1 on itävaltalainen, 1 puolalainen ja 1 ruotsalainen. Olen sanonut usein, että haen suoritustehoa Sauerlandista Saksasta ja sitä olen yleensä saanut RZV:n jalostusuroksista. Sikäli niiden jalostusvaikutus on ollut minun tavoitteissani keskeistä etenkin kolmen ensimmäisen kasvattisukupolven aikana, jolloin vakiinnutin käyttöominaisuuksia koirakantaani.
Tärkeimmät kriteerini ovat aina liittyneet koulutettavuuden ja tavoitteellisen läpivientikyvyn jalostamiseen, sillä nautin itse eniten juuri palveluskoiraharrastuksista. Luin jo lapsena koirakirjoista mitä palveluskoirakokeissa koirilta vaaditaan ja kouluttelin niihin tavoitteisiin perheemme kultsu-urosta. Silloin elettiin 1970-lukua ja kokeissa oli mm. 2 m pystysuora lautaseinä, jonka yli koiran piti kiivetä. Pääsin sitä kokeilemaan kultsumme kanssa, kun käytimme sen luustokuvissa parin sadan kilometrin päässä kotoani olleella eläinklinikalla, joka sijaitsi armeijan koirien koulutusalueen vieressä. Nyt jo edesmennyt isäni muisteli aina kuinka sain koiramme kiipeämään myös tuon seinäesteen. Palveluskoirajalostuksessa terveys on yksi tavoite, jota mitataan myös koesuorituksilla, sillä vaivainen koira ei pysty vaadittuihin suorituksiin. Näiden osalta tavoitteeni ovat edelleen ennallaan.
Rotu on mielestäni selvästi erilainen eri maissa. Hovawart 100-vuotisjuhlanäyttelyssä Saksassa minua jopa nauratti, kuinka suuri joukko eri maiden valioluokan uroksia oli keskenään todella eri näköisiä, vaikka rotumääritelmä on ulkomuodon osalta ollut kaikkialla sama ja ne olivat kaikki arvioitu hyvin rodunomaisiksi. Luonteen osalta eroja on tietenkin vielä enemmän, sillä sen jalostaminen on paljon abstraktimpaa ja eri maissa erilaista mm. erilaisten testien ja kokeiden vuoksi. Hovawart on mielestäni melko lailla sekarotuinen luonteen osalta, mikä vaikeuttaa jalostusvalintojen tekemistä, jos suoritusnäyttöjä koulutettavuudesta ja ominaisuuksista ei ole riittävästi niin koiralla kuin sen suvussakin. Myös koirien koko vaihtelee maittain paljon. Näyttelyjalostetut koirat ovat selvästi suurempia jopa 20-25 %. Hovawartit eivät aina enää ole rotumääritelmän mukaisia keskikokoisia koiria, eli noin 20-40 kg. Suomalainen kantakin on kirjavaa ja näyttelykehän ulkopuolella voi koirista jopa päätellä kuka ne on kasvattanut. Heterogeenisuus on luonnollisesti vielä suurempaa luonteen kuin ulkomuodon osalta. Heterogeenisuus on kuitenkin minulle yksi rodun vahvuuksista, m***a toki se vaikeuttaa jalostamista.
Vuolasvirta-palkinto on minulle tärkein saavutukseni ja edelleen tarkastelen sen pisteytyksen avulla kasvattejani. Saisin nyt kaikkien 180 rekisteröidyn pentuni perusteella 197 pistettä, joista 77 (39 %) tulee käyttötuloksista. Seuraavaksi eniten arvostan vaativia käyttönäyttöjä: käyttövalioita, rotumestareita pk-lajeissa ja muita erityisen hienoja eri koemuotojen saavutuksia. Toki saavutukseni omien koirieni kanssa ovat minulle hyvin arvokkaita 4/6 on FI MVA, 3/6 on C.I.B ja 2/6 on FI KVA ja nykyisen kuudennen hoffini ja teinipoikani Urin kanssa suoritimme jo kansainvälisen käyttäytymiskokeen eli BH:n. Myös se on minulle eri tavoin arvokasta, että olen palveluskoirakoetuomari.
Pyydän Tallivahdin pennuista kiinnostuneita laittamaan minulle sähköpostia hyvissä ajoin ja kertomaan miksi haluaa vahtivan palveluskoiran, millaisen elinympäristön ja elämän sille voi tarjota ja millaista koirakokemusta on aiemmin. Tapaan yleensä pentujen ostajat jo ennen pentujen syntymää Tallivahdin treeneissä, joissa he näkevät myös useita kasvattejani. Mieluiten myyn pentuni sellaiselle henkilölle, joka on jo pidempään seurannut kennelini koiria eri foorumeilta ja omaa samankaltaisia ajatuksia ja arvoja koiriin liittyen kuin mitä minullakin on. Pyrin saamaan noin kolmasosan kasvateistani tavoitteellisille pk-harrastajille. Kasvattien omistajilta ei voi juridisesti vaatia muuta kuin sovittua kauppahintaa, m***a toivon toki aina, että koirat terveystutkitaan ja että tulisivat niiden kanssa edes joskus näyttäytymään kennelleirillämme, jotta voisin nähdä kasvattini työskentelyä jäljellä, haussa tai suojelun leikityksessä.
Olen ollut jo vuosia keskittynyt niin vahvasti pk- harrastusverkostoihini, että en ole ollut kiinnostunut luomaan ja ylläpitämään mitään pelkästään rotuun liittyviä verkostoja. Koen jalostustavoitteeni myös sen verran erilaisiksi kuin useimmilla muilla rotumme kasvattajilla, minkä vuoksi yhteisiä kiinnostuksen kohteita ei juurikaan ole löytynyt. Siksi en ole enää nähnyt mielekkäänä myöskään kasvattajapäiville osallistumista. Hovawarttien omistajien kesken ilmapiiri on yleensä ollut mielestäni hyvä ja sama rotu kyllä yhdistää treenikentän reunalla juttelemaan.
Hienointa kasvattamisessa on nähdä jalostettujen ominaisuuksien olemassaolo, mikä luo minulle motivaatiota vaikkapa järjestää pk-harrastamiseen keskittyviä kennelleirejä ja viikkotreenejä. Kurjinta on sellainen, että koira on joutunut elämään, missä sitä ei ymmärretä, eikä arvosteta ja pahimmassa tapauksessa se jopa lopetetaan. Näitä on onneksi ollut hyvin harvoin, m***a ne edelleenkin vaivaavat mieltäni.
Vuolasvirta on minulle tärkein koiraharrastamiseni onnistumisen näyttö ja palkinto. Itselläni tuli sen kanssa kunnon loppukiri, jotta sain 10 pentuetta aikaiseksi 15 vuoden aikana, kun kasvattamisen alkuaikoina työni asiantuntija-alan yrittäjänä sääteli hyvin paljon muun elämän resurssejani. Tavoittelin Vuolasvirtaa myös kertomatta siitä kasvattieni omistajille, jotta en loisi mitään suorituspaineita. Jokainen kasvattieni ansaitsema piste tarvittiin, koska 10 ensimmäisessä pentueessani oli yhteensä peräti 92 koiraa ja sen verran piti pisteitäkin olla. Pistelaskennassa tasa-arvoisempi käytäntö olisikin käyttää rodun keskimääräistä pentuekokoa, mikä olisi helpottanut selvästi minuakin tavoitteeni saavuttamisessa. Olen tätä ehdottanutkin Kennelliiton Vuolasvirta-toimikunnalle jo vuosia sitten, m***a eipä siihen ole muutosta tullut. Keskimääräinen pentuekokohan on yksi elinvoiman mittari: mitä suurempi keskimääräinen pentuekoko, sen elinvoimaisempi on koirakanta. Vuolasvirran tavoite on kuitenkin edelleen päinvastainen, eli kasvattaja hyötyy pistelaskennassa pienistä pentueistaan.
Lopuksi
Koekausi on edelleen parhaimmillaan meilläpäin, m***a talvi tekee jo tuloaan. Lumen vuoksi jouduttiin erikoisjäljen rotumestaruuskoetta siirtämään viime lauantaista ensi lauantaille. Viikonloppuna oli aikamoista myrskyä eri puolilla Suomea ja eilen sain kunnon tuulitreenit pellolla koirilleni. Miro on erinomaisessa iskussa ja rakastaa jäljestystä aina vaan, joten odotan meiltä erittäin hyvää suoritusta rotumestaruuskokeistamme. Sehän teki nyt koekaudella FCI-IFH2 piste-ennätyksensä saamalla erinomaisen tuloksen 96/100 pistettä. Meikäläinen ohjasi koko jäljen iho kananlihalla nauttien sen suorituksesta. Olen osallistunut joka vuosi erikoisjäljen rotumestaruuskokeeseen jollain koirallani, mikä on jo yhdenlainen saavutus. Olen siinä mielessä ainoa rodussamme. Nyt 10 koiran rotumestaruuskokeeseen pääsi kahden eri tuomarin pisteiden keskiarvolla ja tulokset piti olla tältä ja/tai viime vuodelta. Useita IFH2 koirakoita jäi säännöistä johtuen mestaruuskokeen ulkopuolelle, dramaattisimpana esimerkkinä viime vuoden rotumestari FI KVA-IFH FCI-IFH2 JK2 FCI-BH Tallivahdin Kaiser ”Kapu”. Sillä oli tältä ja viime vuodelta vain tuo yksi IFH2-tulos 98/100 p. Kaikkiaan Tallivahteja pääsi jälleen mukaan komeasti kolme koiraa, Komödianten, Liebling ja Mirakelmann, joten jännitettävää riittää.
Loppukaudesta on vielä useampia kokeita jännitettävänä meikäläisellä ja olen vähän ajatellut aloittaa Urinkin kanssa jo sen erikoisjälkiuran. Se on jäljellä hyvin tarkka ja keskittynyt ja esineiden ilmaisu on varmaa ja pienellä tuurilla se myös onnistuisi ylittämään harhajäljetkin. M***a katsotaan vielä joitakin treenejä ja mietitään osallistumista vasta sitten. Eilinen tuulitreenikin meni kohtalaisen hyvin. Eipä muuta kuin peukuttakaa Tallivahdeille ensi lauantaina 9.11. oikein urakalla ja katsomaankin kannattaa tulla. RM-kokeemme alkaa Pukaron Paronin huoltoasemalla klo 9.00. Nähdään siellä! 🥰🍀🍂🍁🌞
