30/04/2024
Nirso koira
Vastaanotolla kuulen usein omistajien kertovan, että heidän koiransa on aina nirsoillut. Osa hyväksyy nirsouden kyseisen koirayksilön tai -rodun ominaisuutena, osa kysyy vinkkejä paremmin maistuvista ruokavaihtoehdoista. Erityisen ongelmalliseksi nirsous koetaan, kun puhutaan ongelmakäytösten ratkomisesta tai nuoren koiran koulutuksesta. Ymmärrän hyvin, ettei koiran motivointia ainakaan helpota, jos se sylkee kaikki tarjotut herkut suustaan.
Omistajan ihmetellessä koiransa nirsoutta aivan ensin katson (tai turkkirodun tapauksessa tunnustelen) koiran lihavuuskunnon. Hämmentävän iso osa omistajien mielestä nirsoista koirista on selvästi ylipainoisia. Lihavan koiran nirsoilussa ei ole mielestäni mitään erikoista (paitsi jos ruokahalu on laskenut äkisti), sillä todennäköisesti koiralle tarjotaan ravintoa enemmän kuin se tarvitsee. Silloin valtaosa koirista oppii valikoimaan vain herkullisimmat suupalat. Osa saattaa myös havaita, että nappulat kuppiin jättämällä tilalle tarjotaan pian jotain maistuvampaa tai ainakin annos tuunataan herkullisilla lisukkeilla. Näissä tapauksissa koiran nirsous yleensä ratkeaa omistajaa valistamalla.
Jos nirsoksi haukuttu koira on hoikassa kunnossa, huolestun selvästi enemmän. Näissä tapauksissa omistajien kertomuksetkin ovat aivan toisenlaisia. Usein mainitaan, että koira saattaa olla toistuvasti päivän tai pari kokonaan syömättä. Joskus koira syö vain kädestä pala kerrallaan tarjottua ruokaa, m***a kääntyy pois ruokakupilta sitä nuuhkaistuaan. Osa näiden koirien omistajista kertoo ylpeänä saaneensa koiransa lihomaan jollain tietyllä ruokavaliolla edes vähän, ettei se näytä kaltoinkohdellulta. Tällainen nirsous ei ole mielestäni missään määrin normaalia tai eloonjäämisen kannalta järkevää toimintaa millekään eläimelle.
Luonnollisesti koirien ruokahaluissa on eroja. Esimerkiksi labradorit ovat kuuluisia ahneudestaan ja usein niiden kitaan päätyy ruoan lisäksi palloja, kiviä tai vaikka paketillinen ruuveja. Aina ahneus ei siis ole pelkästään hyvä asia, vaikka se koulutusta helpottaakin. Vähemmän ahneilla koirilla ruokahaluun vaikuttaa enemmän ympäristö lukuisine muuttujineen. Esimerkiksi harva koira kiinnostuu ruoasta ollessaan peloissaan tai erittäin kiihtynyt. Vähemmän ruokaorientoituneella koiralla jo pelkkä lelun tai leikkikaverin näkeminen voi viedä ajatukset pois syömisestä, vaikka ruoka maistuisi kotona rauhallisessa mielentilassa hyvin.
Koulutuksen näkökulmasta koiran ahneuteen vaikuttaa myös sen suhtautuminen koulutettavaan tehtävään. Esimerkiksi oma edesmennyt paimenkoirani oppi sylkemään huonommat makupalat huomaamattomasti suupielestään treenihallin lattialle, ettei koulutustuokio vaan keskeytyisi. Sen mielestä ihmisen kanssa puuhaaminen oli itsessään niin kivaa, että se teki sitä palkkioistani huolimatta. Oikeasti makupalani eivät olleet sen mielestä palkkio alkuunkaan, m***a tehtävä oli.
Toisessa ääripäässä nykyinen vinttikoirani ei koe ihmisen keksimien hölmöjen temppujen opettelua missään määrin kiinnostavana, m***a riittävän hyvien palkkioiden avulla saan sen niitä tekemään. Huonommilla herkuilla on turha edes yrittää. Äkkiseltään voisi vaikuttaa, että näistä kahdesta vinttikoira on paimenta nirsompi, vaikka näin ei suinkaan ole. Päinvastoin en voi jättää omia herkkujani pöydälle poistuessani huoneesta, ettei kyseinen puikkonokka naaraa niitä parempiin suihin.
Milloin koiran nirsoudesta pitäisi huolestua? Mielestäni silloin, jos koira on laiha tai sen paino putoaa nirsoilun vuoksi. Myös muut ruoansulatuskanavan vaivat, kuten närästys, oksentelu, möyrivä maha, hajujuhaitat ja ripuli tai runsas ulostaminen lisäävät epäilyjäni terveysongelmista nirsouden taustalla. Lisäksi toistuva ”kyllästyminen” eri ruokiin ja herkkuihin viittaa siihen, että koira saa vatsanväänteitä ravinnostaan ja alkaa sen vuoksi välttelemään syömistä.
Sangen iso osa pahasti nirsoista koirista saa avun eliminaatiodieetistä. Usein omistajat suhtautuvat skeptisesti ajatukseen hydrolysoidun allergiaruoan kokeilemisesta, jos he ovat toistuvasti nähneet, ettei mikään ruoka maistu turrelle kahta viikkoa kauempaa. Yllätys on suuri, kun pahvisen näköinen allergiaruoka maistuukin hyvin, eikä koira näytä kyllästyvän siihen millään. Parhaimmillaan myös ulosteen määrä pienenee ja jatkuva nieleskely vähenee, tai käytösongelmat tasaantuvat kuin itsestään. Silloin voidaan todeta, että nirsouden taustalla on ruoka-aineyliherkkyyttä ja koira on ollut jatkuvasti kipeä mahastaan aiemmilla ruokavalioilla. Se ei ole aivan pieni ongelma koiran hyvinvoinnille.
Älä siis naureskele koiran nirsoilulle tai vähättele sen vaikutusta hyvinvointiin! Mahastaan kipeän koiran kannalta on julmaa ”opettaa sitä syömään” tarjoamalla samaa ruokakuppia uudestaan ja uudestaan kunnes koira lopulta syö sisällön. Jos taustalla on terveysongelma, se ei ratkea koiran paastottamisella. Sen sijaan suosittelen hakeutumaan eläinlääkäriin, jos koiran ruokahalu tai paino mietityttää. Allergian lisäksi nirsoilun taustalta voi nimittäin löytyä muitakin terveysongelmia.