Pullislandia

Pullislandia Pullislandiassa arjen sirkusta ja sijaiskoteilua. Tirehtöörinä toimii 7-vuotias löytökissa Tät

Me ollaan ajoissa liikkeellä (kerrankin!) ja toivotetaan jo nyt kaikille rentouttavaa keskikesän juhlaa! 🌿Meillä on ollu...
22/06/2022

Me ollaan ajoissa liikkeellä (kerrankin!) ja toivotetaan jo nyt kaikille rentouttavaa keskikesän juhlaa! 🌿

Meillä on ollut tapana aina juhlapyhät somelomailla, ja niin me tehdään nytkin -m***a tällä kertaa me jatketaan lomaa Facebookin puolella toistaiseksi määrittelemättömän ajan vielä sitten mittumaarin jälkeenkin.

Meitä voi kuitenkin edelleen seurata Instagramin puolella, eli siellä, missä me ollaan alunperin koko kohnotus aloitettukin. Kahden kanavan välillä surffailua prioriseerataan nyt siis niin, että tosiaan ainakin toistaiseksi tämä Facebookin puoli hiljenee.

Teistä monet siellä jo onkin, ja ne jotka eivät vielä ole, niin nyt laitatte juhannuksena digidigi-tutut asialle ja auttamaan, jotta pääsette halutessanne sinne. Siellon me, ja monet muut yhdistyksen sijaiskodit! 🐈‍⬛🐈‍⬛🐈‍⬛

Äiskä on sen verran oppinut tässä omassa elämässään ja persoonansa kanssa, että sillonku on ahdasta, laitetaan jotakin pois ja tehdään tilaa -oli se sitten kalenterissa, päänupissa tai vaatekaapissa (Äiskällä pursuaa yli, kaikissa edellämainituissa).

Joten soon moro ny, nähdään instassa ja äitini sanoin vielä keskikesän toivotukset, eli "olkka ihmisiks sit". (Kukaan ei huku, toteuta mitään vatipääideoita ja ennenkaikkea pidetään niistä lemmikeistä huolta ja huoli, että juhlahumun keskellä on jokaisella hyvä olla. 💗)

Oon koettanut useasti vinkata Tädille, että katu-uskottavuus kärsii hiukan siitä, että nenässä on aina ja koko ajan kiss...
21/06/2022

Oon koettanut useasti vinkata Tädille, että katu-uskottavuus kärsii hiukan siitä, että nenässä on aina ja koko ajan kissanhiekkaa...

Toisaalta, sehän se vasta on aidosti rohkeaa, että uskaltaa näyttää niitä epätäydellisyyksiään ja virheitäänkin?!

"Tervetuloa takaisin kotiin siivoamaan, Äiskä!" T: Inkeri Ehdinkin tässä jo ihan puoli tuntia istahtaa ja olla, ennenkui...
21/06/2022

"Tervetuloa takaisin kotiin siivoamaan, Äiskä!" T: Inkeri

Ehdinkin tässä jo ihan puoli tuntia istahtaa ja olla, ennenkuin alettiin siivoushommia tyrkyttämään! 😹

Tajusin kyllä, että nyt on Inkulla jokin vähän erilainen projekti vessassa, kun melko erikoisia ääniä tuli tästä kyseisestä vessakäynnistä. No, Inkulla oli mopin venuttaminen hiekkikseen -proggis. Vink vink.

Että jees, kiva olla taas kotona. 🐈‍⬛🐈‍⬛🐈‍⬛

18/06/2022

***LÖYTÄNYT OMAN KODIN***

Omaa kotiaan etsii Amma (3 v.) / TOIJALA

Amma on hyvin sosiaalinen kissadaami, joka etsii uutta elämäänsä nyt, kun pennut alkavat olla lähdössä uuteen elämään. Amma on puhelias, silittelyjä ja läheisyyttä kaipaava, kesy kissatyttö, joka on helposti käsiteltävä. Amman voi nostaa syliin, m***a toistaiseksi ainakaan se ei viihdy sylissä. Vieressä kuitenkin viihtyy. Amma hakee huomioita varsin tehokkaasti, ja jos ihminen vätystelee, se saattaa napata pohkeesta ilmoittaen, että hei, silitä, sinä alamainen.

Amman pitkä turkki vaatii muutaman kerran viikossa harjausta. Amma on hyvin moniruokailen, ja ruoka maistuu hyvin. Amma on jonkin verran leikkisä, eniten kuitenkin rento ja letkeä elämästä nauttija.

Amma on elänyt aiemmin isossa kissaporukassa ja tottunut kissaseuraan, joten se etsii ensisijaisesti kissallista kotia, jossa olisi kiva kissakaveri.

***

Amma luovutetaan leikattuna, rokotettuna, fiv/felv-testattuna, sirutettuna ja useaan kertaan madotettuna. Kissa asuu Kissankulman sijaiskodissa Toijalassa ja etsii tositarkoituksella loppuelämänsä kotia, jossa saa laadukasta ruokaa ja jossa rokotuksista, hampaista ja terveystarkastuksista pidetään huolta. Kissaa ei luovuteta vapaaseen ulkoiluun. Aikuisen kissan luovutussumma on 200 €. Täytäthän kotiehdokaslomakkeen täällä: www.bit.ly/kissankulma.

Kissan adoptointi eläinsuojeluyhdistyksestä on arvovalinta. Arvovalinta, jossa koti ja parempi, huoleton ja turvattu tulevaisuus, uusi alku tarjotaan sellaiselle kissalle, joka on tässä maailmassa jo olemassa, m***a jonka alkutaival on ollut usein kivikkoinen, ja sitä omaa kotia ja omaa ihmistä ei ole aiemmin ehkä ollut.

* Ilmoitusta saa jakaa *

👩🏼: "Inkerii. Herätyys."🕉️: "Täämith?"👩🏼: "Äiskä lähtee töihin ja on sitten muutaman päivän poissa kotoa. Sanot Iskälle,...
17/06/2022

👩🏼: "Inkerii. Herätyys."
🕉️: "Täämith?"
👩🏼: "Äiskä lähtee töihin ja on sitten muutaman päivän poissa kotoa. Sanot Iskälle, jos Láilá-Justiina tunkee iholle ja sinä et tykkää. Ja Täti pitää kans huolen Inkeristä."
🕉️: "Inkku nukkuu. Mene poies. Ei saa hölöttää. Kerron Iskälle että kiusaat."
👩🏼: "Nonii just, heippa."

Äiskä lähtee toisenlaisen karvakaverin eli Kirppu-seniorikoiron seuraan ja tätihommia hoitamaan. Eli menee poies.

Mukavaa viikonloppua!

”Olisi tärkeää, että kissoja ei jätetä oman onnen nojaan, vaan ne saadaan vapaina kulkemasta pois, jotta ne eivät muodos...
17/06/2022

”Olisi tärkeää, että kissoja ei jätetä oman onnen nojaan, vaan ne saadaan vapaina kulkemasta pois, jotta ne eivät muodosta populaatioita. Populaatiot ovat ongelma”, SEY:n toiminnanjohtaja, eläinlääkäri Kati White sanoo."

Artikkelin ohjeet tiivistettynä:
1. Älä ruoki löytökissaa.
2. Ota löytökissa kiinni.
3. Pyydä kiinniotossa tarvittaessa apua (esyt).
4. Toimita kissa löytöeläintaloon.
(5. Ole tarvittaessa yhteydessä eläinsuojeluyhdistykseen.
6. Voit tarjota halutessasi kodin löytökissalle.)

Mikäli kissalla on siru (ja sen tiedot ajantasaiset), se löytää kyllä tiensä kotiin. Mikäli ei, ei omistaja alunperinkään ole mielestäni kovin omistautunut asialle...

16/06/2022

PALVELU NS. PELAA. 🍹
(Kolmannen ihmisen voisi kyllä ottaa vielä raksuja syöttämään. -Täti)

⚫: "KANSALAAAAAISEEEET! MEEEEEDBÖRJAREEEEEE!"👩🏼: *saa sätkyn*⚫: "KUNINGATAR KÄSKEE! JOSSETTE OLE KILTISTI, ÄISKÄ MYY TEI...
16/06/2022

⚫: "KANSALAAAAAISEEEET! MEEEEEDBÖRJAREEEEEE!"
👩🏼: *saa sätkyn*
⚫: "KUNINGATAR KÄSKEE! JOSSETTE OLE KILTISTI, ÄISKÄ MYY TEIDÄT KOIROIHMISILLE! KÄYTTÄYTYKÄÄ!"
👩🏼: "Ai Herra mun vereni, ku sydänkohtauksen sain melkein sun huutamisesta. Rauhoitu nyt, hyvä kissa."
⚫: "Minä aattelin säästää sinut ja eläinkouluttajan vaivalta ja hoitaa homman. Että olkaa kiltisti, tai lähette mäkeen täältä."
👩🏼: "Pullis... Kiitos kauniista ajatuksesta, kai, m***a kyllä homma on nyt niin, että me annetaan Pissasirkuksen Riksun miettiä tämä asia. Ja kukaan ei lähe mäkeen täältä. Korkeintaan Äiskä ite, jos et oo hiljaa."
⚫: "Jaa. No, yritin ainakin. Älä sitten valita, etten ole mitään tehnyt. Menen nyt parvekkeelle nukkumaan, nähdään illalla kun aloitan sekoilun siinä kohtaa kun sulla on kaikki valmiina yöpuulle. Hyvää työpäivää Äiskä!"
👩🏼: *jupisee* "Saiskohan sinne töihin jäädä putkeen viikoksi..."

Varasimme etäneuvonnan Pissasirkuksen vasta eläinkouluttajan tutkinnon valmiiksi saanelta Riikalta (jolla toki on kova kokemus takana, tutkintoa ennenkin, onnea vielä 🥳). Olen käynyt tässä viime viikkoina Pissasirkus Kesytyspajaa, ja Inkerin ja Láilán keissi on sitä kautta jo tuttu. Eiköhän tästä hyvä vielä tule. 🙏🏻

"Paske Äiskä joka kaiken pilaa!" -LáiláNONNNIIIIN. Mökömökölaila veti varmaan aika m***a miinusta nyt Äiskälle, kun Äisk...
15/06/2022

"Paske Äiskä joka kaiken pilaa!" -Láilá

NONNNIIIIN. Mökömökölaila veti varmaan aika m***a miinusta nyt Äiskälle, kun Äiskä kielsi, ettei saa Inkeriä kiusia...

Meillä on ollut vähän haasteita tässä tyttöjen välisessä kanssakäymisessä ajoittain. Láilá lähestyy Inkkua vähän vähemmän kivasti, ainakin Inkerin mielestä ja vielä arahkon Inkerin reaktiot on ainakin Äiskän mielestä melko hurjat -resurssikateutta myös havaittavissa.

Siksi me käännytäänkin jo nyt eläintenkouluttajan puoleen -mielummin ajoissa tai pienellä kynnyksellä kuin liian myöhään. 😊 Hiukan vielä kartoittelen, minne suuntaan käännytään, upeita ja osaavia taitajia asian suhteen kun on useita!

Että ei se kuule mene täälläkään aina niinkuin Strömsöössä (harvemmin menee, oikeastaan). Koen itse, että on ihan hyvä näyttää myös sitä puolta, ei ole häpeä kysyä apua, kun oma sormi menee suuhun. 🙏🏻

Ilmeesi, kun tajuat, että sulle ei ole omaa valtaistuinta vaan kaikki haisee vanhalle Tädille. -Inkeri Paske Äiskä täälä...
14/06/2022

Ilmeesi, kun tajuat, että sulle ei ole omaa valtaistuinta vaan kaikki haisee vanhalle Tädille. -Inkeri

Paske Äiskä täälä silein tyhmästi tehny, että ei ole vieläkään järjestänyt parveketta ja luonut sinne tarpeeksi valinnanvaraa uusille tulokkaille. Vanhan Tädin hajuilla mennään vielä, sori tytöt. 👀

"A Friend in need is a friend indeed." 🖤Iskä räpsäisi eilen meidän ihanasta lepohetkestä kuvan tietämättäni. Ja voi mikä...
14/06/2022

"A Friend in need is a friend indeed." 🖤

Iskä räpsäisi eilen meidän ihanasta lepohetkestä kuvan tietämättäni. Ja voi mikä hetki meillä olikaan!

Aiemmin Täti oli taas aistinut, että tarvitaan akuutisti Sisar Hento Pullervon hoitopalvelua. Se parkeerasi viereen, otti Äiskän käsivarren kummankin tassunsa väliin ja halasi välillä puristaen kuin sanoen: "Et sinä ole Paske Äiskä ollenkaan, olet minun rakas Äiskä."

Muutakin tapahtui, sellaista, jota on tapahtunut ainoastaan kerran aikaisemmin: Täti halusi, että vatsasta rapsutetaan. 😳 Edellinen kerta oli Turun eläinsuojeluyhdistyksen häkissä, kun tutustumiskäynnillä Täti manipuleerasi Iskän ja varmisti itselleen kodin (sikäli erityishauskaa, että Iskä ei ole mikään Pulliksen lemppari vieläkään, se on sellainen selkeä Mammanmusmus 🤣)

Ja tästä(kin) syystä koen useimmat eläimet läheisempinä kuin monet ihmiset.

Pidän siitä, että niiden viestinnässä ei ole ristiriitaisuuksia: ne eivät sano toista ja tee sitten toista. Kieli meillä ei toki ole yhteinen, m***a omalla kielellään ne eivät koskaan valehtele vaan niiden reaktioiden aitouteen voi luottaa. Ne eivät arvostele tai arvota sinua ulkoisten tai sisäisten ominaisuuksien mukaan, ja kun voitat niiden luottamuksen (jonka eteen on tehtävä oikeutetusti töitä), ne ovat lojaaleja ystäviä. (Ne voivat toki arvottaa tuomasi ruokalautasen sisällön, joka oman empiirisen tutkimukseni mukaan saisi olla 85% jotain muuta kuin mitä siellä silloin on...)

Ne jaksavat yhä uudestaan ja uudestaan lohduttaa sinua saman asian suhteen, vaikka se olisi se yksi ja sama, kenties vuosikausia jatkunut sairaus ja olisit itsekin jo aivan kurkkuasi myöten täynnä sitä köntsää (🤭😅).

Ne saavat hymyn huulille kyynelien seassa (ja toki joskus kyyneleet hymyn sijasta 👀) ja niiden hölmöille höntsäilyille ei vedä vertoja mikään.

Näistä, ja miljoonista monista syistä, päätän tämän näköjään hirveäksi monologiksi paisuneen juttuni siihen, että jos et ole valmis pitämään huolta lemmikistäsi ja suomaan sille arvokasta elämää, hyvässä ja pahassa, älä ota lemmikkiä. Koska et ole silloin sen arvoinen.

13/06/2022

Tunnistatko lämpöhalvauksen oireet?

Selkeimpiä oireita ovat hyvin voimakas läähätys ja kuolaaminen sekä levottomuus ja hoipertelu. Erityisesti ikenet menevät sinertäviksi, purppuraksi tai kirkkaanpunaiseksi. Koiran normaali lämpötila on 38-39 astetta ja kun se alkaa olemaan yli 41 astetta, koira on jo hengenvaarassa. Yleisin lämpöhalvauksen aiheuttaja on koiran jättäminen kuumalla autoon.

Mitä sitten ensiavuksi?

⛱ Ihan ensimmäiseksi vie koira pois kuumasta ympäristöstä.

⛱ Kastele pyyhkeitä mahdollisimman kylmällä vedellä ja laita niitä pään ja kaulan ympärille ja lisäksi nivusiin, kainaloihin ja vatsalle.

⛱ Tassut, vatsanalus ja korvalehdet valellaan kylmällä viileällä vedellä.

⛱ Jos mahdollista, ohjaa viilentävää ilmaa koiran suuntaan.

⛱ Jos mahdollista, mittaa koiran lämpötila peräsuolesta ja kun mittari näyttää alle 39 astetta, viilentäminen voidaan lopettaa.

⛱ Tarjoa koiralle puhdasta ja raikasta vettä, m***a anna koiran itse valita, juoko se.

⛱ Koiraa ei saa upottaa jääkylmään veteen eikä ensiapuna antaa kuumetta alentavaa lääkettä. Älä laita jäätä suoraan iholle.

⛱ Välittömän ensiavun jälkeen koira kannattaa käyttää eläinlääkärillä tarkistuksessa.

Tärkeintä on kuitenkin ennaltaehkäisy, joten huolehdithan koiran viileänä pidosta!

Vuosi sitten: Täti 🖤 Piipari eli Yrjö Mikael of The Boilers. Vuosi sitten lähtivät Ripulipojat eli Papu ja Piipari, omaa...
13/06/2022

Vuosi sitten: Täti 🖤 Piipari eli Yrjö Mikael of The Boilers.

Vuosi sitten lähtivät Ripulipojat eli Papu ja Piipari, omaan kotiinsa, joka Pullankin kotina nykyään tunnetaan.

He olivat meidän ensimmäiset varsinaiset arat populaatiotaustaiset hoitokissat, aikaisempi Hippu -kaveri kun oli muiden toimesta jo hoidettu varsin mallikkaaksi adoptiovalmiiksi.

Láilá ja Inkeri ovat meidän 12. ja 13. hoitolaiset, joista sitten omat viirokasat tuli aika nopeasti. 💗

Myönnän, että tällä hetkellä tuntuu, että on sijaiskotitakki aika tyhjänä ja mahdollisimman stressitön voimien palauttelu on täällä nyt listalla -jo ihan oman terveystilanteen takia, jolle vähän ikäviä käänteitä on tässä tullut ja tulevaisuuden suhteen pitää pohtia, mille hoitotielle lähdetään.

Kuten joku teistä aikaisemmin ihanasti kirjoittikin, että on pidettävä huolta itsestään, jotta jaksaisi sitten taas pitää huolta muista. 🙏🏻

Joten mikäli meidän päivitystahti nyt vähän hidastuu täällä, niin Äiskä on luultavasti riippumatossa tai uimassa, viettämässä niitä kesäkiireiden harvoja vapaita hetkiä. 🧘🏼‍♀️

"Jaaha, ei täältäkään pääse pois... " -LáiláLáilá Justiina Urpotar von Lalleroinen ihan muina Pulliksina parvekkeella! 👏...
12/06/2022

"Jaaha, ei täältäkään pääse pois... " -Láilá

Láilá Justiina Urpotar von Lalleroinen ihan muina Pulliksina parvekkeella! 👏🏼

11/06/2022

Äiskän Musmus 🖤

Yksi lauantaiaamuinen NENELÁILÁ! 🐷 (Pulliksen mielestä sopiva lisänimi ois myös Seinäpedinomija-Urpotar.)Mukavaa lauanta...
11/06/2022

Yksi lauantaiaamuinen NENELÁILÁ! 🐷 (Pulliksen mielestä sopiva lisänimi ois myös Seinäpedinomija-Urpotar.)

Mukavaa lauantaita kaikille!

Pikkusen jännittää, m***a Láilá meni eka testiksi, ni uskalsi sitten Inkerikin. Sitäpaitsi Kyylätäti Pullis on siellä ol...
10/06/2022

Pikkusen jännittää, m***a Láilá meni eka testiksi, ni uskalsi sitten Inkerikin. Sitäpaitsi Kyylätäti Pullis on siellä ollut monesti ja aina uudestaan sinne haluaa, joten mitään kovin kamalaa ei siellä voi olla...

Turvallisesti tarhassa, eikä sielläkään valvomatta. Inkeri on päässyt myös parvekkeelle kurkkimaan -m***a Láilán parvekepassi ei ole saanut vielä Tädiltä hyväksyttyä leimaa.

Vieraat = leikittäjät. Tämän yhtälön on Inkeri keksinyt. Siinä ei ehdi edes kissaa sanoa, kun Inkeri sukeltaa esiin, jos...
08/06/2022

Vieraat = leikittäjät. Tämän yhtälön on Inkeri keksinyt. Siinä ei ehdi edes kissaa sanoa, kun Inkeri sukeltaa esiin, jos vain kuuluu onkilelun ääni.

Mikäli ihminen erehtyy lopettamaan, se istua nököttää ja tuijottaa herkeämättä. Että ei kyllä voi erehtyä, mitä se Inkeri tahtoo.

Inkku reippaili tänään myös sohvalla ja lötkötteli näin rennosti leikkien jälkeen lattialla. Hienosti rohkaistuu ja reipastuu tämä meidän minisekoilija. 💗

(Eli meille tulijat, varautukaa vetreällä onkilelukädellä!)

Tätiterkut. On se elossa, se vain asuu kesät parvekkeella. 😸 (Satoi tai paistoi...) Toki illan viiletessä se tulee villi...
08/06/2022

Tätiterkut. On se elossa, se vain asuu kesät parvekkeella. 😸 (Satoi tai paistoi...)

Toki illan viiletessä se tulee villitsemään alakertaan kaikki ja sitten täällä on Trio Hullua Päässä -show. Yleensä se alkaa niinä hetkinä, kun Äiskä on saanut yöpaidan päälle ja ois valmis nukkumaan.

PS. Edelleen on Äiskällä parveke-projekti kesken, josko se ennen syksyä saatais se "kesähuone"... 👀

Tässä hyvä paketti siitä, mitä kannattaa ajatella ENNEN kuin alkaa tosissaan täytellä kotiehdokaslomakkeita, jotta kaikk...
08/06/2022

Tässä hyvä paketti siitä, mitä kannattaa ajatella ENNEN kuin alkaa tosissaan täytellä kotiehdokaslomakkeita, jotta kaikkien etu, niin kotien kuin kissojen, olisi mahdollisimman suuri. Lisäksi vapaaehtoisena kun teemme, niin on kovin ikävää raivata tilaa usein muutenkin täydestä kalenterista ihmiselle, joka ei sitten oikeastaan halunnutkaan kissaa. 😔

Olen koordinoinut yhdistyksemme kissakyselyitä nyt kolmen vuoden ajan, ja käsitellyt sinä aikana useamman tuhat kissakyselyä. Itse en enää kotiehdokashaastatteluja tee, vaan siihen meillä on huikea tiimi, m***a minä olen se, joka lomakkeet vastaanottaa, tsekkaa ne siltä osin, keiden kyselyt ja kotiesittelyt vastaavat niitä kissoja, jotka meillä ovat kotia etsimässä, ja laitan kyselyitä eteenpäin soittoon kotiehdokashaastattelijoille. Toimin tiiviissä yhteistyössä kotiehdokashaastattelijoiden kanssa, ja ohjaan sopivat kotiehdokkaat eri sijaiskodeille haastattelujen jälkeen niin, että päästään sopimaan kissaan tutustumisesta.

Sormeni ovat jo pitkään syyhynneet kirjoittaa ajatuksia siitä, miten kissan adoptioprosessi etenee mahdollisimman onnistuneeseen lopputulokseen, ja kirjoitan nyt muutaman päivityksen sarjan, jossa nostan esille asioita, joita kannattaa kissan hankintaa käynnistellessä huomioida. Eka päivitys käsittelee kotiin sopivaa kissaa ja juuri meille sopivan kissan kartoittamisen vinkkilistaa.

Kun nelijalkaisen perheenjäsenen hankinta tulee ajankohtaiseksi, mieti tarkkaan seuraavat asiat, jotta mahdollisimman hyvä match-match kissan ja kodin kohdalla syntyisi:

1. Oletko rauhallista sohvaperunaa etsimässä? Meiltä kysytään toistuvasti rauhallisia pentuja, ja sellaisia meillä ei ole koskaan ollut – tai on, m***a ne ovat yleensä kuolleita. Mikäli etsit rauhallista kissaa, unohda pennut ja nuoret, aktiiviset kissat, ja harkitse jo selkeästi vanhempaa kissaa, joka on pahimmat riekkumisensa riekkunut. Toki myös seniori kaipaa aktivointia, eikä mikään kissa ole olemassa vain ollakseen ihmisen sohvan koriste, m***a energiatasoissa on vissejä eroja, jotka todellakin kannattaa huomioida.

2. Kodin sisustus, harmonia, järjestys ja pitkät verhot tärkeitä? Älä, herramunjee, hanki pentuja. :-D

3. Aktiivista ulkoilijaa etsimässä? Haluat valjastella kissan kanssa? Niin ihanaa kuin idealismi aran kissan kotiuttamisesta onkin, niin mikäli valjasulkoilu on sinulle the juttu, älä hanki arkaa kissaa. Joka vuosi karkaa valtava määrä kesyjäkin kissoja valjaista ulkoillessa, ja sitä suurempi riski karata valjaista on kissalla, joka pelkää kaikkea vierasta, uusia ihmisiä, uusia tilanteita eikä edes omistajaansa välttämättä luota yllättävissä tilanteissa. Aran kissan valjasulkoilu on erittäin riskialtista ja päätyy isolla todennäköisyydellä jollakin kerralla kissan karkaamiseen. Jos kissan valjasulkoilu on sinulle yksi tärkein asia, etsi sellaista kissaa, jolle se on helppoa ja luontaista.

4. Perheenlisäystä suunnitelmissa lähiaikoina lapsen muodossa? Harkitse hyvällä realismilla sitä, millainen kissa todennäköisimmin sopeutuu lapseen. Stressiherkkä, hyvin arka kissa ei välttämättä ole silloin se paras valinta, joskin, nekin voivat yllättää. Ne vaativat kuitenkin silloin paljon myös sinulta omistajana, mikä saattaa tarkoittaa tilojen eriyttämistä, lisää piilopaikkoja, lisää hiekkalaatikoita ja ylipäätään ympäristön uudelleen jäsentelyä sekä feromonituotteita, muutamia mainitakseni.

5. Millainen on oma stressinsietokykysi? Entä kärsivällisyytesi? Oletko kovin hätäinen, nyt heti ja mieluummin jo eilen -ihminen? Toisinaan tulee vastaan tilanteita, joissa suurella idealismilla kotiutetaan arka kissa, ja todetaan yhteiseen tutustumiseen olevan aikaa vaikka koko elämä, m***a jo kuukauden päästä ollaan tosi turhautuneita, kun kissa ei yhäkään anna silittää, eikä ehkä vuoden päästäkään vielä anna ottaa syliin. Tiedosta siis omat luonteenpiirteesi ja mieti, millainen kissa mätsää sinun hermorakenteisiisi.

6. ”Haluan kissan, joka on mukana kaikessa touhussa.” Jotkut muuten todella ovat. Tästä mulla on ihan isosti omakohtaista, huonon omistajan kokemusta. Vuosikymmen sitten rotuun yhtään perehtymättä hankin sfinxin, meidän Nahkapatterin. Ihastuin sokeasti rotukuvailuihin siitä, miten aktiivisia, touhukkaita ja kaikessa mukana ne ovat. ”Apinan, pikkulapsen ja koiran risteytys.” Ai että, tällaisen mä haluan. Vasta, kun kissa asui meillä, ja ihan todellakin riippui jalassa 24/7 kaipaamassa aktiviteettia, seurasi perässä koko ajan, juoksi ihmistä pitkin kuin puunrunkoa kiikkuen niskaan kenottamaan osallistuen kaikkeen touhuun – vasta silloin tajusin, ettei mulla oikeastaan ollut mitään mielenkiintoa leikittää kissaa 24/7 ja olla kissa ihossa kiinni koko ajan. Oikeastaan tuo kissa oli rehellisesti ihan kaikkea muuta kuin mihin mun oma mielikuvitus riitti ja kaikkea muuta kuin sellainen kissa, joka mulle olisi sopinut – enkä minä todellakaan ollut se omistaja, jonka tuo maailman rakkain ja maailman rasittavin sähköjänis olisi ansainnut. Olisin tiennyt tämän, jos olisin yhtään ajatellut etukäteen, m***a en niin tehnyt. En minä ole koskaan halunnut apinaa, pikkulasta enkä koiraa, m***a wtf, hankin kissan, joka on kaikkea sitä? Sen kanssa on opittu elämään, ja tykkäämme kissan kanssa molemmat toisistamme ja elämme kumpikin varsin kelvollista, tyydyttävää ja sopivaa elämää, m***a fiksumminkin olisi voinut toimia.

7. Kotona on ennestään kissa, jolle etsitään kaveria? Asetu kissasi vinkkeliin ja mieti, millaista kaveria oma kissasi arvostaisi. Energiatasojen samanlaisuus on usein avain. Yleisin ongelmakohta on hankkia rauhallisen kissan kaveriksi erittäin energinen kissa. Tämä todentuu eniten siinä, että hankitaan seniorille kaveriksi pentu. Se saattaa joskus toimia, m***a erittäin usein ei toimi. Pentu kaipaa aktiviteettia 24/7, seniori taas on riehumisensa suurelta osin jo riekkunut, eikä kimpussa taukoamatta hyppivä ipana ole todennäköisesti sitä, mitä kissa kaipaa. Pahimmillaan tämä eskaloituu konflikteihin, vääriin paikkoihin stressipissailuun, jopa seniorin sairastumiseen ja lopulta toisesta kissasta luopumiseen – niitä esimerkkejä on some ja todellisuus valitettavan täynnä. Niin ikään perustelut tyyliin ”oma kissa on aika pullea, saattaisi alkaa laihtua, kun joutuisi vähän kilpailemaan ruuasta”, ”oma kissa on tosi rauhallinen, haluaisin vauhdikkaan pennun sitä aktivoimaan” tai ”nykyisillä kissoilla on tosi huonot välit, kolmas kissa voisi tasoittaa tilannetta” ovat perusteita, joita kannattaa erittäin suurella kritiikillä tarkastella. Uusi kissa saattaa olla hyvä ratkaisu, tai sitten isolla todennäköisyydellä ei.

8. Puolipitkäkarva, lyhytkarva? Mieti tämä ratkaisu sen kannalta, mihin olet valmis sitoutumaan. Pitkä turkki on kaunis, m***a kissan turkinlaadusta riippuen saattaa vaatia paljonkin päivittäistä hoitoa, tai se alkaa tuottaa kissalle kivuliaita takkuja. Mikäli olet laiska harjaamaan, valitse lyhytkarvainen kissa.

9. Kissan ulkonäköön saa ihastua. Ole kuitenkin realisti. Meille tulee yllättävän paljon kyselyitä, joissa ihastutaan kissaan ulkonäön perusteella, m***a kun jutellaan tarkemmin, odotetaan luonteelta aivan muuta ja yritetään sitkeästi istuttaa toivotut luonteenpiirteet siihen kissaan, jonka ulkonäkö viehättää. Mikäli kissan kerrotaan olevan hyvin arka, ja etsit nimenomaan sylikissaa, se tosi söpö tyyppi ei valitettavasti välttämättä vain ole se oikea valinta, olkoon miten sievä tahansa. Mikäli etsit lapsiperheen vauhdikkaaseen ja eläväiseen menoon sopivaa, reipasta ja sopeutuvaa, touhukasta ja rohkeaa kissaa, me emme voi luovuttaa sinulle niitä kahta hyvin stressiherkkää, rauhallisen aikuistalouden puolipitkäkarvaista daamia, vaikka ne olisivatkin juuri sen näköisiä, mistä olet aina haaveillut. Kissan hankinta on vuosikymmenten sitoumus, ja toiveita saa aina esittää, vaan mikäli etsii kesyä, lapsiperheeseen sopivaa sylikissaa, joka sopeutuu hyvin autossa matkustamiseen, mökillä usein käymiseen, valjasteluun, usein hoitoon tulevaan naapurin kissaan ja on tottunut jo sijaiskodissaan koiriin, voi olla, että mikäli tähän lisää sen, että kissan tulee olla puolipitkäkarvainen oranssi kollipentu, jolla on nenässä valkoinen viiru, voi joutua etsimään kissaa tosi pitkään.

10. Haussa entisen kissan kopio? Tämä on kipeä asia. On ihmisiä, joille on tärkeää, että uusi kissa jollain tavalla muistuttaa edesmennyttä, rakasta kissaystävää. Se on tosi ok, m***a muistathan, että kissa on aina yksilö. Meille on muutamia kertoja palautunut kissa, joka otettiin korvaamaan kuollutta kissaa, ja se palautui, kun se ei ollutkaan samanlainen. Se oli energisempi kuin se aiempi / seurallisempi kuin se aiempi / vähemmän seurallinen kuin se aiempi / tuli viereen sänkyyn toisin kuin se aiempi / ei tullut viereen sänkyyn toisin kuin se aiempi, jne. Uusi lemmikki voi auttaa surutyössä, kun huomiota voi suunnata uudenlaiseen tekemiseen. Kuitenkin, mikäli surutyö on kesken ja keskeinen ajatus on löytää se oma menetetty kissa uudelleen ihan toisesta kissasta, ei aika todennäköisesti ole vielä sopiva uudelle lemmikille.

Kissan hankinta on usein uskomattoman ihana ja odotettu asia. Tärkeintä on, että koti löytää sellaisen kissan, jota sinne on toivottu, ja että kissa löytää juuri sellaisen kodin, joka vastaa parhaiten sen tarpeisiin. Mitä huolellisemmin ja realistisemmin kissan hankintaa mietittäessä pohditaan se, millaista kissaa me oikeastaan etsimme, millainen koti meillä on kissalle tarjolla, millainen kissa meidän kodissamme parhaiten viihtyy ja millaista kaveria mahdolliset kodin nykyiset eläimet arvostaisivat, sitä paremmin löytyy juuri se oikea match.

🦣: "Ai. Aiai. Ai kauhee."👩🏼: "Mitä ai kauhee? Láilá? Ooksä kunnossa?!"🦣: "Soita jo. Ai ai."👩🏼: "MITÄ?!? Mihin sattuu?!"🦣...
07/06/2022

🦣: "Ai. Aiai. Ai kauhee."
👩🏼: "Mitä ai kauhee? Láilá? Ooksä kunnossa?!"
🦣: "Soita jo. Ai ai."
👩🏼: "MITÄ?!? Mihin sattuu?!"
🦣: "Sieluun. Ja kohta varmaan myös niskaan. Ihan liian piäni sohva. Jumiin menee tässä Láilá ihan täysin. Ei mahdu hyvästi makoilemaan, ihan niskat kenossa on Láilá hennolla varrellaan kun koettaa pitkäkseen käydä. Aiai."
👩🏼: "Láilá..."
🦣: "Ja otat ihan 90 minuutin hieronnan siihen sitten. Käy sinä hakemassa isompi sohva sillä välin."

Raskasta on Láilálla. Jaksuhalit.

"Draw me like one of your French girls."-Inkeri The Kohtalokas (tai Inkku The Yllätit kesken pesuhetken?)
07/06/2022

"Draw me like one of your French girls."
-Inkeri The Kohtalokas (tai Inkku The Yllätit kesken pesuhetken?)

🙏🏻
07/06/2022

🙏🏻

Näin eilen mielenkiintoisen ajatuksen somessa. Siinä kehotettiin suhtautumaan itseensä kuten lemmikkiin - itseään voisi ruokkia säännöllisesti, käyttää ulkoilemassa ja muutenkin hoitaa.

Tämä on todella hyvä näkökulma ja olen täysin samaa mieltä. Lemmikkiinkin voisi suhtautua näin - keskittyä olennaiseen eli hoitaa sen perustarpeita ja tehdä sen kanssa kaikenlaista hauskaa.

💖 Lempeydellä - vaikka lemmikki ei täysin vastaisi omia toiveita, sen ei saisi antaa vaikuttaa omaan suhtautumiseen. Sama pätee itseen - vaikka oma jaksaminen ei vastaa omia toiveita, lempeys pitäisi silti pystyä säilyttämään.

💖 Molempien mukavuusalueella - ei ole pakko lyödä lemmikin kanssa päätä seinään joka ikinen päivä. Jos joku asia ei suju, sitä saa vältellä. Itselläni pienet arkipäivän asiat, kuten kynsienleikkuun muuttaminen hiomiseksi, oikeasti helpottavat elämää.

💖 Omalla tyylillä - kaikki lemmikit ovat yksilöitä, ja vaikka joskus näyttää siltä että kenelläkään muulla ei ole ongelmia, se ei pidä paikkaansa. Jokaisella on omat vahvuudet ja niitä kannattaa edelleen vahvistaa ja hyödyntää.

💖 Maltilla - vaikka helposti tulee kiire ongelmasta ulos, kannattaa silti suhtautua asioihin maltilla. On myös tilanteita, joissa aika auttaa enemmän kuin hötkyily.

Rentouttavaa kesää kaikille!

Hän kuulemma ihan pikkusen vaan kurkkas, kun Äiskä kävi yläkerrassa ja ikkuna jäi raolleen. (Eli BUSTED!)Mikäli siellä t...
06/06/2022

Hän kuulemma ihan pikkusen vaan kurkkas, kun Äiskä kävi yläkerrassa ja ikkuna jäi raolleen. (Eli BUSTED!)

Mikäli siellä teidän ikkunan takana ei ole lasitettua parveketta tai ulkotarhaa, kuten meillä, ni eihän jätetä niitä ikkunoita edes "pikkusen raolleen" ilman verkkoa tai supervarmaa lukitusta? 🙏🏻

Varmasti aina ei tule edes ajateltua, m***a jotta ei tarvitsisi omakohtaisesti pelästyä ja todeta kissan tahtotilan ja käpälänäppäryyden tulosta, eli putoamista tai karkaamista, niin muistutellaan mekin täältä, että varmistetaan viimeistään nyt se turvallisuus! 🐈‍⬛ Pysytään turvassa kaikki ihmelöistä karvakavereihin.

05/06/2022

Putoavat kissat

Vaikka kevät ja alkukesä ovat olleet poikkeuksellisen viileitä, sää lämpenee pikkuhiljaa. Se houkuttelee parvekkeille nauttimaan auringosta sekä avaamaan ikkunat apposen auki. Valitettavasti se tarkoittaa joka vuosi myös putoavia kissoja.

Kissa ei osaa lentää eikä aina putoa jaloilleen. Ja vaikka putoaisikin, se ei estä kissaa loukkaantumasta vakavasti. Kissalla ei myöskään ole yhdeksää henkeä, vaan ihan se yksi ainokainen, kuten meillä kaikilla. Ei riskeerata sitä!

Korkealta putoaminen on kissalle aina hengenvaarallista. Tyypillisiä putoamisvammoja ovat kitalakihalkio, etujalkojen katkeaminen, lantionmurtuma, risti- ja nivelsidevammat sekä erilaiset sisäelinten vammat. Korkealta pudonnut kissa pitää aina viedä eläinlääkärin tarkastettavaksi, vaikka eläin vaikuttaisikin päällisin puolin olevan kunnossa.

Kissakotien parvekkeet tulee ehdottomasti lasittaa tai verkottaa. Lisäksi pitää huolehtia, että tuuletusikkunoiden ja parvekelasien salvat ovat tiukasti kiinni eikä niissä ole kissanmentävää rakoa. Kissa pystyy halutessaan ujuttautumaan ulos yllättävän pienestä aukosta. Nyrkkisääntönä voi pitää, että jos pää mahtuu, mahtuu koko kissa. Näppärät tassut avaavat myös helposti ikkunoiden tavalliset haat. Tuuletusikkunaan kannattaakin asentaa niin sanottu lapsilukko.

Myös maan tasolla sijaitsevan terassin lasitus/verkotus on tärkeää karkaamisvaaran vuoksi. Samoin kannattaa olla tarkkana oma- ja rivitalokotien ulko-ovien kanssa.

Hyviä vinkkejä parvekkeiden ja terassien verkottamiseen löytyy esimerkiksi Kissatarhat ja parvekeverkot -ryhmästä, https://www.facebook.com/groups/702984363156887.

Jos lemmikki katoaa, apua saa esimerkiksi Vainu etsijäkoirilta https://elainetsijakoirat.fi/.

Nautitaan alkavasta kesästä riskeeraamatta yhdenkään perheenjäsenen turvallisuutta!

👩🏼: "Láilá... Mitä sä jo siellä nökötät, mummu tuli sekunti sitten. Annas mummun nyt asettua ja käydä vessassa matkan jä...
05/06/2022

👩🏼: "Láilá... Mitä sä jo siellä nökötät, mummu tuli sekunti sitten. Annas mummun nyt asettua ja käydä vessassa matkan jälkeen."
🦣: "Varmistan paikkani suosiossa."
👩🏼: "TÄH?"
🦣: "Tömpsyli sanoi että mummu on best. Ni en anna Inkerin ottaa mummua itselleen."
👩🏼: "Voi pöljät."

Mummu is in da house. Ja Paske Äiskä on niin last season.

No nyt on tekemisen meininki! Täti näytti vakoilevalle Inkerille, että millaika leikitään sen peloittavan keppisulkalelu...
04/06/2022

No nyt on tekemisen meininki!

Täti näytti vakoilevalle Inkerille, että millaika leikitään sen peloittavan keppisulkalelun kanssa ja mytätään samalla matto.

Inkeri oppi heti. Se rankaisi sulkakeppiä semmosella otteella sitten alakerrassa, että siinä pyöri niin Láilán kuin Tädinkin silmät. Tyhmä Láilá meinas tulla haistamaan lelua, Inkku sanoi että "Mur minun tappama lelu, mene sinä mutustamaan sitä kanintupsuasi, jota et minulle anna". (Ja Láilá meni! Ohhoh, on sittenkin olemassa myös "Inkeri käskee" -leikki!)

Nyt tämä Trio Hullua Päässä on komennettu rauhoittumaan, koska Äiskä haluaa nukkua. Melkein yksitoista on kello, eli ennenaikaisten (kissa)mummojen nukkuma-aika mennyt ohi aikoja sitten! 👵🏻

Onkilelussa parasta on ongenpää, ei se (nyt jo irti oleva) höyhenhoukutin. Tai se taas on Láilán mielestä parasta, joten...
04/06/2022

Onkilelussa parasta on ongenpää, ei se (nyt jo irti oleva) höyhenhoukutin. Tai se taas on Láilán mielestä parasta, joten eikö tää ole aika win-win situation?

Vielä kun Äiskä sais itsensä kolmeen osaan, niin ois hyvä. Nyt ollaan meinaan siinä vaiheessa, kun ihmisen huomiota haluaa kaikki -erikseen, tietenkin. (Iskäääääää tuuuu jo kottiiiii!)

03/06/2022

Tänään ja lauantaina meidän yhdistyksen väkeä ja huikee myyntipöytä Ratinan ostoskeskuksessa Tampereella. Sinä ihminen, mene sinne tekemään hyvän mielen ostoksia! Toki myös lahjoituksia meidän yhdistyksen kissoille otetaan vastaan. 😍

Address


Website

Alerts

Be the first to know and let us send you an email when Pullislandia posts news and promotions. Your email address will not be used for any other purpose, and you can unsubscribe at any time.

Videos

Shortcuts

  • Address
  • Alerts
  • Videos
  • Claim ownership or report listing
  • Want your business to be the top-listed Pet Store/pet Service?

Share