14/11/2022
Tämän sivun päivitys on vallan jäänyt, elämän myllertäessä menemään.
Kun lyhyessä ajassa tapahtuu paljon, kynnys jatkaa päivityksiä on noussut ja noussut.
Kesän pahimmissa helteissä kesä-heinäkuun vaihteessa tämä kaksijalkainen apulaiskouluttajan ja laumansa kera muutti lähemmäs kylää. Onneksi edelleen ikkunoista näkyy metsää ja ympärillä pihaa jossa koiruudet voivat temmeltää, m***a lenkkimaastoiksi on nyt mahdollista valita metsäpolkujen lisäksi myös taajaman asfaltoituja teitä. Puolensa ja puolensa, sivistyneet hihnalenkitkin ovat välillä mukavaa vaihtelua. Ainakin jos Masalta kysytään.
Masa on iän myötä alkanut arvostaa enemmän ja enemmän arvolleen sopivaa seurapiirielämää ja postien lukua sivistyneesti ilman metsissä rämpimistä.
Elämänmuutosta varjosti Masan kohdalla jalasta löytynyt kasvain, joka todettiin pahalaatuiseksi sarkoomaksi m***a leikattiin onnistuneesti Inuvetissä elokuussa. Suuri kiitos jälleen kerran niin pätevälle Inuvetin henkilökunnalle. Masa toipui leikkauksesta hyvin ja virtaa tuntuu nyt papparaisella olevan enemmän kun aikoihin. Hienoinen pilvi jäi varjostamaan taustalle, koska kyseisen verisuonisarkooman uusiminen on hyvin mahdollista. Nautitaan nyt kuitenkin yhteisestä taipaleesta täysillä, niin pitkään kun sitä on vielä jäljellä eikä murehdita tulevasta etukäteen. Tästäkin syystä Masa myös aloitti syksyllä uuden harrastuksen ja päässyt aika-ajoin treenailemaan rallytokoa. Toivottavasti pieni liike- ja aivojumppa auttaa pitämään vanhaa herraa virkeämpänä mahdollisimman pitkään. Masan kanssa käyty myös muistelemassa näyttelytreeneissä, ehkäpä meitä ensi vuonna vielä kehässäkin pitkän tauon jälkeen nähdään..
Maon kanssa syksyn mittaan tuli käytyä parissa agilityepiksissä ihan hyvälläkin menestyksellä. Ekoissa epiksissä tuli hypäriradan voitto ja toisissa putkirallin 3. ja hypäriradan 2. sija. Pienet ja hyvässä hengessä järjestetyt kisat Forssan Palveluskoirien ulkokentällä sekä hallilla olivat mitä parasta totuttelua kisapäivien erilaiseen rytmiin.
Rally tokon osalta Mao kävi taannoin kaksissa virallisissa kisoissa ja vaikka vieraassa hallissa kisaaminen oli hieman liian jännää eikä tulosta tullut, oman seuran kisoista Mao nappasi toisen tuloksen. Rtk1:n metsästys jatkuu mahdollisesti ensi vuonna..
Myös Mao sopeutui muuttoon oikein hyvin, ja vaikka shikokuneiti edelleen arvostaa pitkiä metsäseikkailuja yli kaiken, on koiraneiti aina reippaana lähdössä lenkille -mihin vain.
Misu otti laumasta muuton rankimmin. Olihan Misu tottunut melkein läpi elämänsä kulkemaan enemmän ja vähemmän päivittäin lenkit vapaana, joka ei enää taajamassa onnistunut. Misu ei oikein ymmärtänyt koskaan hihnalenkkien tarkoitusta; tai ainoa Misun mielestä järkevä tarkoitus hihnalenkeille oli treenata seuraamista tms. Kuitenkin Misukin rentoutui nopeasti uuteen kotiin ja pihapiiriin. Loppukesästä Misu sai yhden epilepsiakohtauksen joka säikäytti kovasti. Vaikka kohtaus oli onneksi lievä ja lyhyt, päätin rauhoittaa vähäksi aikaa Misun kanssa elämää ja lopetimme rally treenit ja keskityttiin saamaan rutiinia ja tasapainoa uuteen elämään.
Tiistaina 11.10 lähdin Misun ja Masan iltalenkin jälkeen Maon kanssa treeneihin. Iltalenkillä mitään poikkeavaa ei ollut havaittavissa, Misu oli hyvin reippaana lenkillä. Kun illalla palasin kotiin, järkytykseksi tajusin että Misu ei pääse jaloilleen, vaikkakin siitä huolimatta häntä pyöri normaalia iloympyrää tervehdykseksi ja Misu odotti selvästi iltaruokaa jonka annoin koirielle aina treeneistä palatessa. Totuus valkeni hitaasti kun tutkin Misua ja yritin auttaa sitä ylös. Toinen takajalka oli aivan hervoton eikä Misu onnistunut ottamaan mitään muutakaan jalkaa alleen kun yritin nostaa ja tukea sitä pystyyn. Valitettavasti eläinsairaalassa ei tutkimuksissa löytynyt selvää syytä, m***a tutkimusten edetessä ja vaihtoehtojen vähetessä ja Misun aiemman sairaushistorian tiedostaen, totesin että oli aika päästää tuo rakkaista rakkain, minun sielunsiskoni, tähdeksi taivaalle. Misun menetyksen surua joutuu vielä työstämään tovin, ja kunhan aika vie terävimmän tuskan surulta, ehkä vielä Misu tarvitsee oman postauksensa.
Onneksi viimeinen reilu viikko oli ollut Misun viikko, sen 6v syntymäpäivän takia. Kävimme Koirakallion metsässä, porukalla tutkimassa lähimetsiä ja ihan vain kaksin samoilemassa metsissä. Mitään ennakkomerkkejä ei ollut havaittavissa, vielä samaisena aamuna Misu jekutti minua kiipeämällä metsään jääneen tukkipinon päälle josta tarkkaili minua kun sitä pinon vieressä huutelin; kunnes hoksasin missä Misu oli. Silloin Misu hyppi veikeä virne naamalla luokse.
