Eläinpalvelu Operantti Ähtäri

Eläinpalvelu Operantti Ähtäri Koirakoulu Etelä-Pohjanmaalla. Koirien yksinolo- ja käsittelykoulutus, pelot ja aggressiot, perustaidot ja hajutyöskentely.

Anne Mari Leppäniemi
Eläintenkouluttaja AT, EAT

[email protected]
041 507 2511 (jätäthän viestin)
Eläinpalvelu Etevä Tmi

Tänään tulee kuusi vuotta kun hyppäsin yrittäjäksi ja perustin toiminimeni Eläinpalvelu Etevän. Tämä vuosi on tuntunut m...
05/12/2024

Tänään tulee kuusi vuotta kun hyppäsin yrittäjäksi ja perustin toiminimeni Eläinpalvelu Etevän. Tämä vuosi on tuntunut monin tavoin merkittävältä niin yritys- kuin henkilökohtaisessa elämässäni. Siksi jotenkin löydän itseni näiden ajatusten ääreltä uudelleen ja uudelleen.

Paljon on ehtinyt tapahtua yrittäjyydessäni... Alkuun tein hommia yksin ja myös palveluntuottajana isommalle firmalle. Viisi vuotta sitten Annen ja Iinan kanssa perustettiin Jyväskylään Eläinpalvelu Operantti ja pistettiin ihana koulutustilamme Taito pystyyn. Nykyään myös Anna jakaa meidän osakasvastuuta ja Eläinpalvelu Operantilla toimii jo 15 samat arvot jakavaa upeaa yrittäjää ja eläinalan ammattilaisia. Itse olen saanut ilokseni olla monessa mukana kuten luennoimassa alan opiskelijoille ja yhtenä kouluttajana JAMKin Koira-avusteinen kasvatus- ja kuntoutustyö-täydennyskoulutuksessa. Tänä vuonna suoritin pitkän uurastuksen jälkeen eläintenkouluttajan erikoisammattitutkinnon opinnot aiheesta työ- ja kilpailueläinten kouluttaminen ja fyysisestä kunnosta huolehtiminen.

Tähän kuuteen yrittäjävuoteen on mahtunut paljon kuormitusta ja itsensä opiskelua. Pistimme Operantin pystyyn juuri koronan kynnyksellä. Takaiskua on tullut sen jälkeenkin oikealta ja vasemmalta, on tehty kova määrä remontteja, on jouduttu vaihtamaan koulutustiloja useaan otteeseen, m***a päämajastamme Taidosta ja Nuuskusta olemme onneksi voineet pitäneet kiinni.

Viimeisen vuoden olen saanut kehitellä palveluitani myös täällä Ähtärissä ja vitsit kun olen innoissani 🥰 Uusi toimitila on toimiva ja ihana - ja asiakkaat löytävät yhä useammin luokseni myös täällä ❤️

Tuosta Etevän logosta löytyy koiran lisäksi myös kissa ja nauta. Yrittäjyyteni alussa minulla olikin myös kissa-asiakkaita ja kävin maatiloilla kouluttamassa nautoja. Nauta oli toinen eläinlajini myös ammattitutkintonäytössä. Silti nykyisin työni pyörii täysin koirien parissa ja se on tuntunut erittäin hyvältä ❤️

En voi kylliksi kiittää teitä näistä kuudesta yrittäjävuodesta
🧡Kotijoukko
🧡Työkaverit
🧡Yhteistyökumppanit ja ystävät
🧡Ja erityisesti asiakkaat

-Operantin ja Etevän Anne Mari

Nyt Joulua ja vuodenvaihdetta lähestyttäessä on Ähtärissä tarjolla runsaasti irtotreenitunteja! Myös kurssimme pyörivät ...
04/12/2024

Nyt Joulua ja vuodenvaihdetta lähestyttäessä on Ähtärissä tarjolla runsaasti irtotreenitunteja! Myös kurssimme pyörivät normaalisti, m***a irtotunnit mahdollistavat joustavan treenaamisen, tutustumisen uuteen lajiin sekä uusiin tiloihin ja kouluttajaan!

Nytkin tarjolla seuraavia irtotreenejä:
🐾Pentukoulutunteja
🐾Noseworkkia alkeista konkareihin
🐾Näyttelyharjoituksia
🐾Doboa❗Doboon voit hyödyntää myös liikuntaedut! 🤩
🐾Jouluisia kuvaushetkiä yksilöohjauksena

Irtotreenimme tarkempine tietoineen löydät täältä:
https://www.operantti.fi/fi/koulutus/treenien-irtotunnit-ahtarissa

Tervetuloa koiraystäväsi kanssa yksittäisille tunneillemme! 🎀

Tärkeää pissa-asiaa kaikille asiakkaillemme ja muuallakin koiran kanssa liikkuville ✨✨✨
02/12/2024

Tärkeää pissa-asiaa kaikille asiakkaillemme ja muuallakin koiran kanssa liikkuville ✨✨✨

Operantin Iina kirjoitti blogiimme pissa-asioista!

"Koirakoululla harjoitellaan myös sisäsiisteyttä.

Joskus saattaa mietityttää, että miksi arvokasta koirakoulun harjoitteluaikaa käytetään pissatustaukoihin? Tähän on m***a hyvää syytä.

Koirakoululla siisteys on hyvin tärkeää. Meillä käy päivittäin paljon koiria ja ympäristömateriaalit on valittu paitsi puhtaanapidon, myös turvallisuuden kannalta mahdollisimman toimiviksi. Lattiamatolle pissaaminen saa aikaan ketjureaktion, jossa pissan haistaa moni muu koira, joille haju madaltaa kynnystä jättää oma hajumerkkinsä. Pissalla merkkaaminen on koirille hyvin lajityypillistä. Kuitenkin meidän tulee huolehtia, että pissat eivät tule vääriin paikkoihin, jossa ne aiheuttavat paitsi viihtyvyys-, myös hygieniariskin.

Pissassa, kuten kaikissa eritetahroissa, piilee hygieniariski. Esimerkiksi nyt Suomessakin keskusteluun noussut leptospiroosi leviää virtsan välityksellä. Tautiturvallisuuden vuoksi henkilökuntamme siivoaa pissatahrat eritetahrasiivouksen protokollan mukaan pesu- ja desinfiointiaineiden avulla. Tämä on huolellista hommaa ja ottaa aikaa. Emmehän haluaisi, että treeniaikaa menee pissan siivoamiseen?

Kerta on vahinko, m***a toistuessaan siitä alkaa rakentua tapa. Operantilla emme halua sakottaa vahingoista, sillä haluamme uskoa valistuksen voimaan ja on tärkeää, että vahingosta uskalletaan kertoa henkilökunnalle. Siivoamaton pissa on meille suurempi ongelma, kuin pissan siivoaminen.

Olemme kaikki opettaneet koirillemme sisäsiisteyttä kotioloissa. Tätä samaa asiaa täytyy harjoitella vieraassa ympäristössä madalletuin kriteerein: palataan helpompaan harjoitteluun. Koirakoululla siis tarjoamme koirille usein mahdollisuuden pissata oikeisiin paikkoihin, ja pyrimme tällä pienentämään painetta pissata sisälle. Kun harjoittelette tätä koirakoululla, oppi vahvistuu myös kaikkiin muihin tilanteisiin ja paikkoihin missä käytte koiran kanssa. Kehumme ja kiittelemme koiraa oikeaan paikkaan pissaamisesta ja järjestelemme tilanteita ja ympäristöä niin, että mahdollisuuksia vääriin paikkoihin pissaamiseen tulisi mahdollisimman vähän.

Joskus joillekin yksilöille pissaaminen on tosi herkässä. Vahinkoja sattuu tuon tuosta, vaikka yritämme parhaamme. Tässä tilanteessa kannattaa ottaa avuksi pissapöksyt tai urossuoja. Silloin pissa ei lirahda matoille ja muihin vääriin paikkoihin. On tärkeää ymmärtää miksi koira pissaa, eikä ratkaisu ole koiran rankaiseminen. Jo omistajan harmistuminen saattaa välittyä koiralle ja lisätä koiran stressaantumista uusissa ympäristöissä, mikä puolestaan voi lisätä pissaamista ja aiheuttaa jopa pelkoa ihmisen nähden pissaamiseen.

Siispä nuo pissatustauot ovat erittäin arvokkaita opinpaikkoja myös arjen osaamisen näkökulmasta. Jos oma koira ei koskaan pissaa halliin, tauko on hyvä ajatuksen nollaus ja välitunti, jolla voi oppimisesta palautumisen lisäksi havainnoida koiran osaamista koirakouluympäristössä liikkumisen suhteen.

Lisätään yhdessä siisteyttä!

Terveisin Iina"

Dio-neiti tässä näyttää kuinka ollaan Rennosti ja iloisesti joulukuvissa! Tule sinäkin koirasi kanssa harjoittelemaan jo...
01/12/2024

Dio-neiti tässä näyttää kuinka ollaan Rennosti ja iloisesti joulukuvissa! Tule sinäkin koirasi kanssa harjoittelemaan jouluisten valokuvien hauskoja niksejä eläintenkouluttajan opastuksella ihan ihkaomalle 20minuutin ohjausajalle.

Tällä kuvaustuokiolla hyödynnetään kohdekäytöksiä tai vahvistetaan paikallaanoloa ja tehdään samalla kuvaushetkestä koiralle helppo, selkeä ja mukava. Näin saadaan myös ne tunnelmallisimmat kuvat rakkaasta ystävästämme! Oma ihminen saa palkita koiraa samalla kun kouluttaja ottaa kuvia omalla tai asiakkaan kännykkäkameralla 📸

Tämä on myös ihana mahdollisuus tulla tutustumaan koulutustilaan Ähtärin Autopirtillä sekä uuteen kouluttajaan 🥰

Käy nappaamassa teille sopiva Jouluinen kuvaushetki irtotreeneistämme:
https://www.operantti.fi/fi/koulutus/treenien-irtotunnit-ahtarissa

Anna lahjaksi aineeton joululahja, josta on iloa pitkälle ensi vuoteen! Eläinpalvelu Operantti tarjoaa koiralle ja koira...
30/11/2024

Anna lahjaksi aineeton joululahja, josta on iloa pitkälle ensi vuoteen! Eläinpalvelu Operantti tarjoaa koiralle ja koiran ystävälle kokemuksia, iloa ja oivalluksia harrastusten ja hyvinvoinnin parissa.

Lahjan saaja pääsee valitsemaan sopivan sisällön kattavasta kurssivalikoimasta, kuten pentukouluista, perustaitokursseista, dobosta, noseworkista, irtotreeneistä, etäkursseista, tulevan kesän maastolajikursseista tai vaikkapa yksilöllisestä yksityiskoulutuksesta. Jokaiselle löytyy tarjonnastamme varmasti se juuri oma suosikki!

Lahjakortti on käytössä myös Jyväskylän palveluihin missä lisänä lempeät kehonhuolto- ja turkinhoitopalvelut!

https://www.operantti.fi/fi/tuotteet/lahjakortti

28/11/2024

On niin hirveän hyvät tarrat näissä meidän namipalloissa ja nykeröissä, että ihan on Frida Inkerillä hommaa avaamisessa... Toki ehkä helpottaisi jos yrittäisi avata esim. tassulla ja suulla eikä tuollaisilla showpaini-otteilla 🙈

Pienellä tytöllä on hauskaa. Noseworkin leluherkkupalkka oli hitti.

26/11/2024

Tänään päättyi Pentukoulu ja nämä pätevät pennelit kertasivat kurssilla harjoiteltuja taitoja!
🧡Käsittelyasioita
🧡Kontaktia ja luoksetuloa
🧡Hihnakävelyä
🧡Paikkamakuuta
🧡Kohdekäytöksiä

Lisäksi otettiin ihania Joulukuvia ja voi miten helppoa se olikaan näiden upeiden pohjataitojen avulla 🤩🎄🎀

Seuraava Pentukoulu 2-8kk ikäisille alkaa tiistaina 3.12. Sinne vielä 1 paikka vapaana 😊

Tässä on väsynyt, m***a myös tyytyväinen ja onnellinen jumppahirmu, Unna ❤️ Ihania kuvia aina dobotuntien jälkeen 🥰
25/11/2024

Tässä on väsynyt, m***a myös tyytyväinen ja onnellinen jumppahirmu, Unna ❤️ Ihania kuvia aina dobotuntien jälkeen 🥰

25/11/2024

Anne Marin Nosekursseilla ja -irtotreeneillä Ähtärissä koirat saavat harjoitella omalla vuorollaan ja keskittyä täysin omaan tekemiseen. Tervetulleita ovat kaikenlaiset koiraystävät ihmisineen - näissä hommissa löydetään jokaisesta koirasta se oman elämänsä Supertähti ⭐🥰

✨Keskiviikkona 27.11. alkaa Noseworkin Jatkokurssi ja Treeniryhmä!
✨Tammikuussa starttaa seuraava Aloituskurssi sekä kerran kuussa kokoontuva treeniryhmä!
Kursseista löydät lisätietoa täältä: https://www.operantti.fi/fi/koulutus/koulutukset-ahtarissa-hajutyokurssit-ahtarissa-nosework

✨Mikäli haluat tulla tutustumaan tai kurssille sitoutuminen on haastavaa niin valikoimasta löytyy myös Noseworkin irtotreenejä! Ne löydät täältä: https://www.operantti.fi/fi/koulutus/treenien-irtotunnit-ahtarissa

Lämpimästi tervetuloa turvalliseen ohjaukseen hauskan ja hyödyllisen puuhan äärelle 🧡

"Olen käynyt Anne Marin ohjauksessa Operantissa noseworkin perus- ja jatkokurssit ja nyt myös treeniryhmissä yhteensä va...
24/11/2024

"Olen käynyt Anne Marin ohjauksessa Operantissa noseworkin perus- ja jatkokurssit ja nyt myös treeniryhmissä yhteensä vajaan vuoden aikana. Anne Mari on todella ammattitaitoinen valmentaja, jonka ohjauksessa kaikki motivoituvat ja innostuvat harrastamaan.
Aina on ollut kiva mennä Anne Marin tunneille ja jokainen kerta olemme labradorinnoutajani kanssa lähdetty treeneistä hyvällä mielellä.

Anne Mari valmentaa erittäin selkeästi, positiivisessa hengessä ja osaa antaa kannustavaa palautetta kaikille koirakoille. Anne Mari ohjaa asiakkaita motivoivalla tavalla ja siten, että innostaa kehittymään lisää koiransa ohjauksessa.

Suosittelen kaikille lämpimästi Anne Marin valmentamia koirakoulun kursseja. ❤️"

Niin ihana palaute nosework-asiakkaaltani - kiitos ❤️ Kuvassa toinen ihana parivaljakko, jota olen saanut valmentaa 🥰

Se olisi kuulemma nyt aika laittaa läppäri pois ja keskittyä tämän 💖neidin seuraan. Ei auta kuin totella. Ihanaa viikonl...
22/11/2024

Se olisi kuulemma nyt aika laittaa läppäri pois ja keskittyä tämän 💖neidin seuraan. Ei auta kuin totella.
Ihanaa viikonloppua kaikille 🥰

20/11/2024

Näitä huipuksitodettuja, kotimaisia ja ekologisia VillaDogin tuotteita löydät myös Operantin myymälävalikoimasta 🥰

Tänään on jo Perustaito- ja Pentukurssilaisten kanssa harjoiteltu pohjia kivoihin joulukuviin (ja samalla vahvuutta tärk...
19/11/2024

Tänään on jo Perustaito- ja Pentukurssilaisten kanssa harjoiteltu pohjia kivoihin joulukuviin (ja samalla vahvuutta tärkeisiin arjen taitoihin) 🥰
Kuvassa kuitenkin TonttuJoulukuvakonkari joka toivottaa Joulukuvausoppilaat tervetulleeksi!

Tule koirasi kanssa harjoittelemaan jouluisten valokuvien hauskoja niksejä eläintenkouluttajan opastuksella ihkaomalle 20minuutin ohjausajalle.

✨Miten hyödyntää kohdekäytöksiä valokuvauksessa?
✨Kuinka opettaa valokuvamallina oleminen koiralle mukavaksi tempuksi?
✨Mitä huomioida kuvaustilanteessa, että tilanne on koirallekin mukava?

Rentoja Joulukuvia 🎀
Ilmoittaudu mukaan täältä:
https://www.operantti.fi/fi/koulutus/treenien-irtotunnit-ahtarissa

”Saimin kanssa olemme käyneet useilla Anne Marin pitämillä kursseilla, esimerkiksi nosessa, henkilöetsinnässä sekä dobos...
18/11/2024

”Saimin kanssa olemme käyneet useilla Anne Marin pitämillä kursseilla, esimerkiksi nosessa, henkilöetsinnässä sekä dobossa. Yhteinen harrastaminen Saimin kanssa aloitettiin hänen ollessa noin vuoden ikäinen. Energisyyden ohella, etenkin nuorempana, Saimi oli hieman arka vieraita ihmisiä kohtaan, m***a toisaalta erittäin innostunut kaikista koirista - ja nämä molemmat ilmenivät kovana haukkumisena.

Yhteisten harrastuksien aloittaminen hieman stressasi itseäni alkuun, sillä tiesin, että Saimi ei ainakaan käytöstavoiltaan tuolloin tulisi olemaan ”mallioppilas”. Anne Marin ohjauksessa oma epävarmuus ja stressi kuitenkin pian väistyi, sillä hän suhtautui meihin niin lämpimästi sekä kannustaen. Anne Mari otti huomioon Saimin luonteen suunnitellessaan kursseja esim. rajaamalla meille oman tilan tai muutoin rajoittamalla häiriötekijöitä, jotta ympäristö ei aiheuttaisi Saimille (tai minulle) stressiä. Lämmin suhtautuminen meihin ja onnistumisen kokemukset harrastuksissa vähensivät omaa stressiä, joka edelleen vähensi myös Saimin stressiä.

Sen lisäksi, että Anne Marin ohjauksessa on opittu paljon varsinaisia kursseilla käsiteltäviä asioita, on kurssien myötä minun ja Saimin välinen luottamus kehittynyt ja ymmärrän paremmin Saimin mahdollisia reaktioita. Anne Marin ammattitaitoisesta sekä koiralähtöisestä kouluttamistavasta kertoo myös se, että hänestä on tullut yksi Saimin lempi-ihmisistä, joka aina tavatessa tervehditään hyppien muutaman ilonkiljahduksen kera ❤️

- Liida & Saimi”

Kiitos Liida ja Saimi ihanasta asiakastarinasta 🧡🥰

Ähtärin Operantin Pikkujoulut ja Koiratarvikekirppis sunnuntaina 15.12. klo 15-17✨🎄Glögitarjoilu! Tule tutustumaan uutee...
16/11/2024

Ähtärin Operantin Pikkujoulut ja Koiratarvikekirppis sunnuntaina 15.12. klo 15-17✨

🎄Glögitarjoilu! Tule tutustumaan uuteen koirakouluun, jututtamaan eläintenkouluttajaa ja hörppimään lämmintä 🥰
🎄Koiratarvikekirppis! Tule ostoksille tai myymään omia ylimääräisiä koiratarvikkeita! Maksuttoman myyntipaikan varaukset sähköpostiin: [email protected]

Kaikki lämpimästi tervetuloa! ✨🎀

Ähtärin Autopirtti, Miilutie 2

Me Fridan kanssa toivotetaan leppoisaa viikonloppua kaikille 🧡🍂
15/11/2024

Me Fridan kanssa toivotetaan leppoisaa viikonloppua kaikille 🧡🍂

Maanantaisin tuonne Operantin tiloihin kömpii aina porukka jumppaamaan! Vitsit miten taitavia treenipareja ja doboilijoi...
13/11/2024

Maanantaisin tuonne Operantin tiloihin kömpii aina porukka jumppaamaan! Vitsit miten taitavia treenipareja ja doboilijoita meillä taas olikaan 💪🥰

Osoite

Ähtäri
63700

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Eläinpalvelu Operantti Ähtäri :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Ota Yhteyttä Yritys

Lähetä viesti Eläinpalvelu Operantti Ähtäri :lle:

Jaa

Kategoria


Muut Ähtäri lemmikkikaupat ja -palvelut

Näytä Kaikki