09/11/2022
Hildes brother Eino 💙
Esittelyssä HTM:ssä kilpaileva koirakko Jasmin Kujander ja novascotiannoutaja Sienna-Red Sirocco “Eino”
Eino on koko ikänsä tanssinut 5 vuotias tolleri. Tämä on parivaljakon ensimmäinen kerta Suomen edustusjoukkueessa.
Eino on herkkä ja tunnollinen tanssitoveri, joka oppii nopeasti ja on hyvä yleistämään opitut asiat. Einolle on ollut kuitenkin pienestä pitäen haastavaa kohdata ympärillä oleva maailma, m***a itsevarmuus on kasvanut kohisten. Nykyään maailma ei jännitä enää juurikaan, ja hartaudella rakennetut tukitaidot kannattelevat niin arjessa kuin harrastuksissa. Lajina HTM on kuin luotu Einolle, joka haluaa työskennellä lähellä ohjaajaa.
Eino on Jasminin ensimmäinen harrastuskoira, eikä hän olisi parempaa ystävää voinut saada tutustuttamaan koiraharrastusmaailman koukeroihin. Matkalle on mahtunut sopivasti mutkia, ylä- ja alamäkiä, ja ennen kaikkea iloa ja riemua!