31/07/2024
Joskus vahvankin on nöyrryttävä 🙏❤️ tässä meidän surulliset tarinat viimeiseltä kolmelta viikolta.
Pienimuotoista sileäkarvaisten noutajien kasvatusta
Joskus vahvankin on nöyrryttävä 🙏❤️ tässä meidän surulliset tarinat viimeiseltä kolmelta viikolta.
Liisa ja Emmi kävi tänään ihmettelemässä pupseja. Ekat seisotuskuvat tästä sakista 😊 pennut 4,5viikkoa ❤️
Muutama päivää aikasemmin otetut kuvat. Tänään kuitenkin jo 4 viikkoiset HOPE-pennut ❤️
Ollaan jo ulkoilut. Syödään kiinteää ja nukutaan vielä paljon. Naskalit ovat puhjenneet ja vauhti vaan kiihtyy.
Toivo ❤️ Pihka
https://jalostus.kennelliitto.fi/frmSukutaulu.aspx?RekNoI=FI43986/20&ReknoE=FI61091/21
Viikonloppuna on kisattu Flattien TOKO- ja RALLYTOKOmestaruuksista.
RR’s tiimistä mukana TOKOssa eilen 25.5.
”Posse” Gilliam’s Gold That’s What I Want ohjaajana ei ollutkaan allekirjoittanut vaan Emmi Leikkola. Sellasella 5min koiraan tutustumisella starttiviivalle. Tuloksena ALO1, 178,5p, KP ja sija 1. Samalla alokasluokan paras flatti. 🥳🤩😍❤️ Kiitos Emmi ❤️ hyvin vedetty. Tästä Posse jatkaakin TOKOssa lainaohjaajan kanssa toivottavasti kohta SM-tokoa.
Kaikkea hullua mä koirani päänmenoksi keksinkin. 😂 ei vais.. Possella on sika kivaa tyttöjen kanssa😍🤩❤️ ja ku on tässä ”vähän” ohjelmaa niin pääasia et Possukka pääsee hommiin.
(P.S. Haluisko joku lainata seisojaakin 😂)
Tänää RALLYTOKOmestaruudessa 26.5.
”Vilda” RR’s Black Is My Happy Colour AVOHYV, 96p -> RTK2 ja sija 1. Samalla avoimen luokan paras flatti. Onnea Tiina ja Vilda ❤️😍🤩
Sitten meidän corgi vahvistus ”Kajo” Big-Wood’s Tulenleimaus kävi äitin kanssa suorittamassa paimennuksen taipumuskokeen PAIM-T L 🥳🤩 eli Kajo läpäisi taipumuskokeen.
Näyttelyissäkin on kasvatit pyörineet tänä viikonloppuna.
Suvikareliassa eilen
”Wiljo” RR’s World Gone Wild AVO ERI2
”Miitu” RR’s Who’s That Girl KÄY EH2
Ja tänään ”Miitu” KÄY ERI1
HOPE-pennut tänään 5 vuorokautta ❤️ kaikki kasvaa hyvin 😊
Pentulaatikossa menee mukavasti 🥰 kaikki ovat nostaneet painoa ja Pihka hoitaa pentuja hyvin ❤️💙
Pihkan ja Toivon pennut ovat täällä 😍🥰
Saldona 5 narttua, joista 4 ruskeaa ja 3 urosta, joista yksi ruskea❤️ tämä pentue on HOPE-pentue.
Pihka ja pennut voivat hyvin. Muutama nartuista on aika pieniä, m***a vaikuttavat oikein pontevilta. Olen varaajiin yhteydessä tässä muutaman päivän sisällä 😊
Puppies are here 🥰 proud parents are Rusty Rebel’s That’s The Sweetest Brownie and CH. Beauty Flatstar One Hopeful ❤️ 5 female and 3 male 🤎🤎🤎🤎🖤 and 🖤🖤🤎
Flattien erikoisnäyttely 19.5.2024
Ilmoitettuja flattejä 168kpl
🔥 Camo 🔥 RR’s Water Is My Happy Element AVO ERI1, SA ja PU4 🤩😍❤️
🔥Jaspi 🔥 RR’s Girls Rule The World NUO ERI2 🤩❤️
”Ria” RR’s Hunting Is My Happy Time KÄY ERI
”Miitu” RR’s Who’s That Girl KÄY ERI
”Halla” RR’s Who’s The Sparkling Star KÄY EH
”Vilda” RR’s Water Is My Happy Element VAL ERI
”Posse” Gilliam’s Gold That’s What I Want KÄY ERI
Kummilapsi ”Ebba” Gilliam’s Gold Endless Power JUN ERI
Pikkupennuista mukana
”Lyyli” RR’s What’s The Magic Word JUDGE’s CHOICE (sympaattisin pari)
”Riley” RR’s No Matter What
”Jade” RR’s So What
”Hupi” RR’s Oh What A Feeling
Pennuille ei sijoituksia, m***a hienot arvostelut ja erinomaista kokemusta.
Kasvis Jaspi, Ria, Vilda ja Camo ei sijoitus
En itse pystynyt esittämään yhtäkään koiraa. Hienosti kuitenkin kaikki koirat saatiin kehään. Omistajien lisäksi suuret kiitokset Binta ja Mira❤️🙏 oli mukava ja lämmin päivä 😊
Koska on hyvä jakaa tiimiä niin
Oulu RN 19.5.
”Virhe” RR’s Who’s To Blame KÄY ERI1
Viimeinen serti odotuttaa😂
Nome-B Raasepori
”Seve” RR’s That’s A Deal ALO2, pääsi jäljellä m***a valitettavasti kani ei löynyt. Hieno tulos kuitenkin 😊 Eiköhän se ykkönenkin vielä tuu😊
Siellä niitä olis ❤️ noin viikko vielä pitäis malttaa oottaa näitä 🥰 Pihka muutti tänään meille. Pidetään peukut pystyssä, et kaikki menee loppuun asti hyvin.
Kasvatit ovat olleet kauniita ja toimivia tänä viikonloppuna 🤩
💎Eilen ”Seve” RR’s That’s A Deal NOWT Tammela ALO1 sija 5. 💎
Onnea Seve ja Virpi ❤️🥰
💎Tänään Polvijärvellä ”Wiljo” RR’s World Gone Wild NUO ERI1, SA, PU2 ja SERT 💎
Onnea Wiljo ja Riina ❤️🥰
Samassa näyttelyssä ”Miitu” RR’s Who’s That Girl KÄY ERI2 😊
❤️ Pentuja ❤️ Pihka on tukevasti tiine 😍 pentujen odotetaan syntyvän toukokuun n.22.5.24. Luovutuksessa heinäkuun puolessa välissä
Pidetään nyt peukut pystyssä, että me Eemilin kanssa saatais tästä oma pentu. Siitä tulee Pro 😘😍❤️🫶😂
Jos kiinnostuit yhdistelmästä niin laita viestiä 😊 tästä varmaan riittää jollekin muullekin. Ensisijaisesti harrastavaan-/metsästyskotiin, vaikka näistä tulee myös kivoja perhekoiriakin.
Sukutaulu https://jalostus.kennelliitto.fi/frmSukutaulu.aspx?RekNoI=FI43986/20&ReknoE=FI61091/21
Toivo ❤️ Pihka
Pistettiin eilen tilaukseen lisää Rusty Rebel’ssejä 🥰🙏🫶🤞
Molemmat vanhemmat ovat monipuolisia harrastuskoiria. Sukutaulusta löytyy myös monenlaisia taitajia (mm. nome, vepe, toko, mejä) Pennuista odotan vauhdikkaita ja vietikkäitä koiria kaikenlaiseen harrastamiseen. Pennut myydään ensisijaisesti harrastaviin tai metsästäviin koteihin. Sen verran näissä tulee varmuudella olemaan moottoria, että ilman kunnon peruskoulutusta tai pelkäksi lenkkiseuraksi en näitä myy.
Pihka käy töissä koulussa pari krt viikkossa. Pihka on suorittanut 13kk ikäsenä kasvatus- ja kuntoutuskoirien soveltuvuuskokeen ja todettu soveltuvasi työskentelyyn alakouluikäisten lasten kanssa. Pihkalta sujuu niin nouto- kuin jäljestystyöt käytännön metsällä ja treeneissä. Pihka on luonteella hyvin vauhdikas, vilkas ja räjähtävä. Hermorakenteeltaan kuitenkin tasapainoinen ja OFF-nappi toimii. Sytytellä sitä ei tarvitse. Kaikki mitä tehdään motivoi niin Pihkaa kuin sen pentuesisaruksiakin.
Toivon upeaan luonteeseen ihastuin meidän Ruotsin reissulla. Olimme viime vuonna edustamassa Suomea flattienpohjoismaisissa mestaruuskokeissa. Minä Possen (Pihkan isä) ja Roosa ja Toivon kanssa. Ensikertalainen ohjaaja ja koira tekivät tasaista ja varmaa työtä koko viikonlopun. Odotusajoilla Toivo oli rauhallinen ja varma.
Olin pohtinut eri uros vaihtoehtoja ja tänä talvena kertatoisensa jälkeen palasin Toivoon. Alunperin mietin sitä Pihkan siskoon Ulpuun. Sanotaanko että nyt joku kohtalo puuttui peliin ja päätin käyttää Toivon sittenkin Pihkaan.
Pidetään peukut pystyssä, että toukokuun puolen välin jälkeen meillä olisi taas pieniä flatin poikasia 👍🥰 mä luulen, että nimiteemaksi tulee HOPE 😂
Kiitos Roosa tästä mahdollisuudesta ❤️
Kävin tänään hakemassa kunniakirjat
Suomen Sileäkarvaiset Noutajat ry:n vuoden kiertopalkinnot
💥 TK1 Rusty Rebel’s Hunting Is My Happy Time 💥
”Ria” on vuoden TOKOtulokas. Onnea Anu ja Ria 🥳❤️🤩🍾
💥 Vuoden aktiivisin kasvattaja kennel Rusty Rebel’s 💥
Muita tuloksia kiertopalkinnoissa
”Posse” Gilliam’s Gold That’s What I Want
Vuoden FLATTI #4
Nome FLATTI #6
”Vilda” FI MVA Rusty Rebel’s Black Is My Happy Colour
Vuoden TOKOtulokas #4
Tuhannet kiitokset mun kasvattien omistajille 🫶❤️🤩 ilman teitä tää ei olisi mahdollista 🙏🤩🫶🥰❤️
Taidan olla hieman hullu, m***a meillä taitaa olla pentusuunnitelmia tälle kesälle 🥰
🥰 Mainos Riley 🥰 saa nähä minkälaista videomateriaalia saadaan 🤩
✨Tässä meidän uusi staff tiimiläinen Riley✨
Noutajakaupan valmentaja Tiina Mursulan aivan valloittava flattipentu (Rusty Rebels No Matter What), joka pääsi heti tutustumaan uuteen villadamiin.
Riley tullaan näkemään Mitä tänään treenataan -videosisällöissä, jotka lanseerataan helmi-maaliskuun vaihteessa.
Noutajakoulu MurCas
WHAT-pennut ovat olleet omissa kodeissaan nyt reilun viikon.
Ilmeisen mukavasti on mennyt 🥰 keskimäärin kaksi päivää ne ovat olleet ihania ja rauhallisia. Sen jälkeen sisäiset piraijat ja vauhtimimmit ovat olleet täydessä vauhdissa 😂😆
Kasvattaja sensijaan on vetänyt vähän happea ja unohdin ihan tyysti kirjoittaa tänne näistä.
Onneks näitä ei ollut ku 6 kpl 😂
KePo ahdistelee jo seuraavan pentueen kanssa, koska tästä ei nyt pentua meille jäänyt. Tein itselleni pentueen enkä saanut ainuttakaan urosta 🤷♀️🙈
Ehkä mä syksyllä astutan Marin ”Ulpun” Rusty Rebel’s That’s The Spirit Of Life 🤩❤️
Toinen suunnitelma on Lauran ”Pihkalle” RR’s That’s The Sweetest Brownie ❤️
Suomen Sileäkarvaiset Noutajat Ry:n vuoden kiertopalkinto voittajat on julkaistu
💥 TK1 Rusty Rebel’s Hunting Is My Happy Time 💥
”Ria” on vuoden TOKOtulokas. Onnea Anu ja Ria 🥳❤️🤩🍾
💥 Vuoden aktiivisin kasvattaja kennel Rusty Rebel’s 💥
Tuhannet kiitokset mun kasvattien omistajille 🫶❤️🤩 ilman teitä tää ei olisi mahdollista 🙏🤩🫶🥰❤️
Huomenna ensimmäiset WHAT-pennut lähtevät matkaan. Samalla niin ihanaa ja silti niin haikeaa. Mä niin innolla odotan mitä noista riiviöistä kasvaa 🤩🙏
Pupsit huomenna 6 viikkoa ❤️
Kiitos Taija kuvauksesta 🤩
Puppies tomorrow 6 weeks old ❤️
Pennut tänään 5 viikkoa 🥰 tässä pää kuvat kaikista.
1. Mustapantainen
2. Pinkkipantainen
3. Sinipantainen
4. Keltapantainen
5. Violettipantainen aka justiina
6. Punapantainen
7. Oranssi aka kameli 🙈
Kai tässä pitäis vähän jo seisotella näitä ja jotkut seisotuskuvatkin ottaa, m***a aloitettiin helpoimmasta 😂
Yksi narttu pentu vapaana aktiiviseen ja harrastavaan kotiin.
One female puppy looking for her own home. Today 5 weeks old. Pedigree https://jalostus.kennelliitto.fi/frmSukutaulu.aspx?RekNoE=FI45172/20&ReknoI=FI12099/22
Kasvateilla on ollut hieno vuosi. On mahtavaa, että koirat ovat päässeet aktiivisiin koteihin. Vaikka tärkein tehtävä kaikilla näillä on kotona, niin kasvattajan mieltä lämmittää myös tulokset. Ootte olleet ahkeria 👌🤩
WHO-pennut (Taka-Tapiolan Pella x Buumin Kuka Muu Muka)
RR’s Who’s To Blame NOME-B ALO1, KÄY-ERI
RR’s Who’s The King Of The World NOME-B ALO2
RR’s Who Let The Dogs Out KÄY-EH
RR’s Who’s The Number One AVO-EH
RR’s Who’s Gonna Be The One AVO-EH
RR’s Who’s The Sparkling Star KÄY-EH
RR’s Who’s That Girl KÄY-ERI, Miitu teki pentueen kennel Buumin
HAPPY-pentue (Toffedreams For Gold And Rust x Pyymäen Onni)
RR’s Black Is My Happy Colour FI MVA, CACIB, vepe ALO3, TOKO TK1, rallyTOKO AVOhyv
RR’s Hunting Is My Happy Time varaSERT, 5 x SA, TOKO TK1, Flattien alokasluokan paras
RR’s Water Is My Happy Element VSP, SERT
THAT’s pentue (Ryegate’s Addicted To You x Gilliam’s Gold That’s What I Want)
RR’s That’s A Deal NOME-B ALO, NUO-EH
RR’s That’s My Boy NOU1, mejä AVO1, vepe SOVE1, NUO EH
RR’s That’s Easy Peacy NOU1, NUO-EH
RR’s That’s The Power Of Love NOU1, NUO-EH
RR’s That’s The Sweetest Brownie NOU1, NUO-ERI
RR’s That’s The Sprit Of Life NUO-ERI
WORLD-pentue (Toffedreams For Gold And Rust x Wildzeal Turn This World Around)
RR’s World Gone Wild junSERT, varaSERT
RR’s Mr Wolrd Wide JUN ERI
RR’s World Champion JUN EH
RR’s Girls Rule The World 3 x junSERT -> FI JMVA, varaSERT
RR’s Set The Wolrd On Fire JUN EH
RR’s The Wolrd’s Sweetheart JUN EH
Terveystarkastuksia on tehty ahkerasti ja kaikki kasvattini on luustokuvattu. Iso kiitos kuluneesta vuodesta kaikille ❤️🙏 ootte parhaita ❤️ jatketaan ensi vuonna!
Nää on petoja 😂😍❤️
Pystybaari 😅 katotaan saanko huomenna apukädet ottamaan tonttukuvat kaikista söpöläisistä 😍
Kaksi narttu pentua etsii omaa harrastavaa tai metsästävää kotia. Luovutuksessa 15.1.24 alkaen 😊
Kohta alkaa terroristi vaihe 🙈😂 taisteluhalua näyttäis näissäkin taas olevan. Posse kyllä jättää sitä aika vahvasti 🤩 loppu viikosta elinympäristö laajentuu.
Tänään maisteltiin ekaa kertaa kiinteää. Hyvin näyttäs uppoavan 😁
Huomenna kolme viikkoa vanhoja ja saadaan ensimmäiset oikeat pennun ostajaehdokkaat kylään 🤩
P.S. Jollekin saattais vielä löytyä narttupentu 😊🙊
Mielipide matolääkkeestä 🤣🤣 pennut tänään 2 viikkoa ❤️
Huomenna me ollaan jo kaks viikkoo ❤️😍 hyvin paksuja ja terhakoita. Kaikkilla silmät alkaa olemaan auki ja paino yli kilo 😊❤️
Tuhina petterit tai ei nää mitään pettereitä oo ku prinssessoja ❤️🤎🖤
Kaikki hyvin 🫶
Meillä on pentuja ❤️ Pisa teki hienoa työtä ja tällä hetkellä pentulaatikossa tuhisee 7narttua ja 1 uros. Valitettavasti vain 6 narttua on elinkelpoista.
Uroksen toinen etujalka on epämuodostunut ja yhdellä narttupennulla on iso napatyrä ja vääntynyt etujalka. Nämä pennut syntyivät peräkkäin ja mysteeriksi jää miksi näin.
Toistaiseksi kaikki kahdeksan ovat virkeitä, m***a mä en halua tuollaisia pentuja maailmalle päästää. On helpompi tehdä päätös nyt kuin esim. parin viikon päästä.
Tein itselleni pennun, m***a kas kummaa.. kohtalo ei ollut mun kanssa samaa mieltä. Uroksia oli muutenkin kyselty enemmän, joten aika monelle joudun sanomaan - Ei oo..
ehkä joku narttu voisi vielä jollekin reippaalle harrastajalle löytyä 😊
Ollaan nyt kuitenkin onnellisia näistä kuudesta terhakkaasta tytöstä ❤️
Siellä niitä nyt olis ❤️ hetki saadaan vielä jännittää todellista lukumäärää, m***a mun makuun ihan riittävästi 😂
Mamma koira on saapunut 🤩🥰 huomenna käydään röntgenissä katsomassa montako matkustajaa on kyydissä. Ainakin samaa koko luokkaa Pisa on kuin viimeksi 😊
Hattula
Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Kennel Rusty Rebel’s :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.
Lähetä viesti Kennel Rusty Rebel’s :lle:
Pystybaari 😅 katotaan saanko huomenna apukädet ottamaan tonttukuvat kaikista söpöläisistä 😍 Kaksi narttu pentua etsii omaa harrastavaa tai metsästävää kotia. Luovutuksessa 15.1.24 alkaen 😊
Kohta alkaa terroristi vaihe 🙈😂 taisteluhalua näyttäis näissäkin taas olevan. Posse kyllä jättää sitä aika vahvasti 🤩 loppu viikosta elinympäristö laajentuu.
Tänään maisteltiin ekaa kertaa kiinteää. Hyvin näyttäs uppoavan 😁 Huomenna kolme viikkoa vanhoja ja saadaan ensimmäiset oikeat pennun ostajaehdokkaat kylään 🤩 P.S. Jollekin saattais vielä löytyä narttupentu 😊🙊
Olipahan hauska ilta VEPEn parissa😁 En oo siis koskaan ollu ees vepetreeneissä, mutta niin tänään vaan olin apuohjaajana Vildan soveltuvuuskokeessa. Tiina ja Vilda on treenannu lajia peräti neljä kertaa, joten voidaan sanoa, että kaikki oltiin noviiseja. 🤣 Mukavat tuomarit ja kilpailijat neuvoivat ja auttoivat kyllä. Niin se Vilda (RR’s Black Is My Happy Colour) suoritti SOVEn pisteillä 94 🫶🥳💪❤️ Videolla vientiliike 😁
❤️ Posse ❤️ sankarikoira. Tänään se taas ojensi auttavan tassunsa ja luovutti verta. Se makaa kiltisti kyljellään koko operaation ajan täysin liikkumatta. Okei, häntä heilui. Ei saa olla liian vakavaa. Tässä loppu halit hyvin tehdystä työstä. P.S. Jos on tosi akuutti pentukuume, niin kennel Pyymäessä (Posse x Milla) on peruutuksen takia vapaana uros pentu. Ainoastaan harrastavaan kotiin. Lisätietoja Katilta, [email protected] tai saa multakin toki kysyä ja ohjaan sitten Katille 😉
WHO-pennuista löytyy hymymiehiä 😄 Virhe oli ihan vähän vaan tutkinut työpäivän aikana paikkoja ja hymyssä suin otti omistajan vastaan 🙈🤣 eihän tolle nyt voi olla edes vihainen vai mitä Maisa?
That’s pennut ovat kohta olleet kuukauden päivät uusilla omistajilla. Ihan ilman kommervenkkejä ei oo kaikki mennyt, mutta ihan kivoilta tyypeiltä ne vaikuttaa. Tässä Pihka harjoittelee noutoa 😘
🌟💥 ❤️Kiitos kaikille kasvattieni omistajille kuluneesta vuodesta ❤️💥🌟 Ihanaa uutta vuotta kaikille seuraajille ❤️ #kennelrustyrebels
Viimeinen aamu ku kaikki pennut on paikalla. Äkkiä se aika menee. En tiiä kuinka iso ikävä mun kennelpojalle tulee 💜😍
Pennut alkaa oleen melkosia piraijoita 🤣 pari kertaa ollaan uskallettu uloskin. Nää alkaa oleen sitä mieltä et pentuaitaus on kovin tylsä paikka.
Äkkiä se aika menee. Tällä viikolla on käynyt ja tulee vielä käymäänkin pennuilla paljon vieraita. Isä-koirakin pääsi ekaa kertaa katsomaan tänään jälkikasvuaan 😅 #kennelrustyrebels #pisanpennut #flatti
Hyvää isänpäivää ❤️ Meidän pentulaatikossa tuhistaan tyytyväisenä 🤩 silmät ovat alkaneet aueta ja maailma alkaa paljastumaan. Porukka kasvaa hienosti ❤️ #kennelrustyrebels #pisanpennut #flatcoatedretrivet
Mulla on sellanen tunne, että meille saattaa ”muutama” pentu tulla 🤩🙈😳❤️ Pisalla tänään takana 47 vuorokautta eli pari viikkoo sais vielä mahaa kasvatella. Ens viikolla Pisa muuttaa meille ja sitten käydään röntgenissä. Mitäs luulette, montako pentua mahasta löytyy? #kennelrustyrebels #pisanpennut #flatcoatedretriever