25/06/2024
Annelta lukuvinkki ja hienoa pohdintaa kommunikaatiosta!
Ajatuksia koiran kanssa kommunikoinnista
Kuuntelin taannoin äänikirjana Christina Hungerin romaanin Kuinka Stella oppi puhumaan. Kirja on omakohtainen kertomus siitä, kuinka vastavalmistunut puheterapeutti alkoi soveltaa ihmislapsille kehitettyjä kommunikointimenetelmiä koirankoulutukseen ja opetti koiranpentunsa käyttämään äänipainikkeita. Sittemmin kirjoittajan blogin ja kirjan innostamana äänipainikkeiden suosio on räjähtänyt ja internet täyttynyt videoista, joissa koirat käyttävät vaihtelevalla menestyksellä puhepainikkeita.
En väitä kirjaa loistavaksi koirankoulutusoppaaksi, enkä edes tiedä, onko koiran opettaminen "puhumaan" tarpeellista. On monia muitakin tapoja kommunikoida koiran kanssa ja todennäköisesti monet niistä ovat koiralle luontaisempia oppia. Silti kirja herätti paljon kiinnostavia ajatuksia: Mitä kaikkea koira haluaisi meille kertoa, jos saisi tilaisuuden? Kuinka hyvin nelijalkainen perheenjäsen ylipäätään voi oppia kommunikoimaan ihmisten kielellä? Olisi kiinnostavaa tietää, millaisia ajatusmalleja ja "kielioppia" koirien puheeseen tulisi, jos niille opetettaisiin laajemmin sanojen käyttöä.
Emme useinkaan pysähdy pohtimaan, kuinka perinteinen koirankoulutus perustuu lähes yksisuuntaiseen kommunikaatioon: Koira tottelee ihmisen pyyntöjä. Aiemmin on puhuttu käskyistä, sillä koiran on odotettu tottelevan mukisematta ihmisen toiveita. Jos koira ei ole totellut, se on laitettu tottelemaan. Nykyään puhutaan mieluummin vihjeistä, joilla koiralle kerrotaan, mitä sen kannattaisi kussakin hetkessä tehdä. Koiraa motivoidaan ihmisen pyyntöjen toteuttamiseen palkitsemalla sitä esimerkiksi makupaloilla tai leikillä, jolloin useimmat koirat tottelevat vihjeitä mielellään. Aloite toimintaan säilyy kuitenkin ihmisellä.
Koulutusperinteistä johtuen olemme kehittäneet varsin rajallisesti keinoja kysyä koiralta, mitä se kulloinkin haluaisi tapahtuvan. Oikeastaan koiramme eivät ole edes valinneet elämäänsä meidän luonamme, eivät päivärytmiänsä, ruokaansa eivätkä harrastuksiaan. Ne kaikki ovat ihmisten valintoja. Onneksi koira äärimmäisen sosiaalisena ja sopeutuvaisena lajina yleensä mukautuu rooliinsa mukisematta. Näin koiran ja ihmisen yhteiselo on toiminut jo vuosituhansien ajan eri muodoissaan. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö kommunikointi voisi olla vuorovaikutteisempaa.
Otetaan esimerkiksi ajatus puhepainikkeesta, jolla koira voisi pyytää ruokaa ollessaan nälkäinen. Ajatus kuulostaa useimmille meistä mahdottomalta, sillä rekkuhan vaatisi ruokaa tauotta ja söisi itsensä palloksi alta aikayksikön! ...vai söisikö sittenkään?
Ehkä koira mässäilisi mahansa pinkeäksi, jos se on oppinut, ettei ruokaa riitä hukattavaksi. Näin tekisi myös ihminen, joka on tottunut elämään jatkuvassa puutteessa. Silloin iskee tarve hamstrata kaloreita aina tilaisuuden tullen. Todennäköisesti jatkuva ruoan pyytäminen kuitenkin rauhoittuisi, kun ihminen tai koira oppisi, että ruokaa riittää ja sitä saa myöhemmin lisää aina nälän yllättäessä. (Toki vapaassa ruokailussa on merkittävä ylipainon riski lajiin katsomatta, joten en varauksetta suosittele kokeilemaan tätä kotona.)
Sama kyllääntyminen ja tarpeiden patoutuminen pätevät todennäköisesti muihinkin koiran lempiaktiviteetteihin. Olemmeko valmiita kuulemaan, kuinka usein koiramme haluaisi lenkille tai kavereidensa kanssa leikkimään? Seuraisiko siitä huono omatunto omistajalle? Entä osallistuuko koira harrastuksiimme innoissan vain siksi, ettei mieluisampaa puuhaa ei ole tarjolla?
Koiran pyyntöihin vastaaminen ei tarkoita, että tottelemme sen jokaista ehdotusta. Monessa mielessä koiraa ja lasta voidaan tässä asiassa verrata toisiinsa, sillä molemmilla on oma tahto, mieltymyksensä ja toiveensa. Molempien tekemisistä ja yhteiskuntakelpoiseksi kasvattamisesta vastaa kuitenkin aikuinen, oli hän sitten vanhempi tai omistaja. Siksi myös päätös pyyntöjen torjumisesta on aikuisella. Kuinka se kannattaisi koiran kanssa toteuttaa? Lapselle voi verrattain varhain selittää, miksi asiat ovat niin kuin ne ovat ja olettaa hänen ymmärtävän asteittain enemmän puhetta. Koira tuskin koskaan oppii ymmärtämään ihmisen kieltä tällä tasolla, vaikka omistaja kuinka perustelisi toimintaansa.
Todennäköisesti kuulluksi ja ymmärretyksi tuleminen on koirille yhtä tärkeää kuin meille ihmisille. Uskon, että tulevaisuudessa kehitämme entistä parempia keinoja lajienväliseen kommunikointiin ja molempia tyydyttävän yhteiselon rakentamiseen. Tämä kirja on yksi monialainen kokeilu siihen suuntaan. Ainakin se on leppoisaa kesäluettavaa riippukeinuun, jos haluat ammentaa uusia ajatuksia koirankoulutukseen.
