Jokivet eläinlääkäripalvelut

Jokivet eläinlääkäripalvelut Eläinlääkäripalvelut Joensuussa ja lähialueilla. Suureläimille tilakäynnit, pieneläimille ko
(31)

12/07/2024

Hyvät asiakkaat, klinikka on suljettu 15-19.7. Palvelemme jälleen ma 22.7. klo 9.00 alkaen.

07/12/2023

Vuodenvaihteen 2023/2024 poikkeavat aukioloajat:

pe 8.12.2023 avoinna vain klo 9-12

pe 15.12.2023 suljettu

la 23.- ti 26.12.2023 suljettu

ma 1.1.2024: suljettu

Edellämainittuja poikkeuksia lukuunottamatta palvelemme normaalien aukioloaikojen mukaisesti.

Mukavaa joulun odotusta kaikille asiakkaille.

26/10/2023

HUOM! Laskulla maksuun muutoksia.

Luottoyhtiö SAV-rahoitus ilmoitti tänään että toiminta keskeytetään ja samalla myös uusien luottojen myöntäminen. Näin ollen SAV-rahoituksen kautta ei ole enää mahdollista jatkossa saada laskua / osamaksua meidän palveluiden osalta.

Joustoluotto on myös keskeyttänyt luottojen myöntämisen kuluttajaluottoja koskevan lainsäädännön muutosten vuoksi. Joustoluotto palaa maksutapoihin heti kun he ovat saaneet muutokset omassa järjestelmässään tehtyä ja myöntävät taas uusia luottoja. Aikataulu on avoin.

Tällä hetkellä laskulla maksu onnistuu ainoastaan Klarnan kautta.

19/06/2023

Hyvät asiakkaat, olemme lomalla juhannuksen jälkeisen viikon eli 23.6.-2.7.

Tällä viikolla ja 3.7. alkaen palvelemme normaalisti.

Hyvää juhannusta!

06/06/2023

Koiran rokotussuositukset ovat muuttuneet

Kennelliitto (ja Ruokavirasto) ovat luopuneet omista erillisistä suosituksistaan ja suosittelevat rokotteita rokotteen valmistajan valmisteyhteenvedon mukaisesti. Suomessa on markkinoilla kolmen eri valmistajan rokotteita koirille. Ja jokaisella valmistajalla on siis erilainen valmisteyhteenveto omalle rokotteelleen ja siten myös erilainen suositeltu rokotusohjelma.

Meillä käytössä on Nobivacin rokotteet. Valmisteyhteenvedon mukaan pennulle riittäisi yksikin rokote, kunhan pentu on vähintään 12 viikon ikäinen. Nykyisin tapana on antaa kaksi rokotetta kuukauden välein. Seuraava rokotus on vuoden iässä raivotaudin osalta kuten tähänkin saakka. Eli näin ollen toisen penturokotteen voi halutessaan jättää pois (jos pentu on vähintään 12 viikkoa ja käytössä on Nobivacin rokote)

Laajemmassa näkökulmassa, WSAVA (pieneläinlääkärien maailmanlaajuinen kattojärjestö) suosittaa edelleen omassa suosituksessaan (https://wsava.org/global-guidelines/vaccination-guidelines/) useampaa penturokotetta parhaan suojan saamiseksi. Samoin esim Ruotsin viranomaiset suosittavat kahta penturokotetta (https://www.sva.se/sport-och-sallskapsdjur/hund/vaccination-av-hund/?quicksearchquery=hund).

Omistaja voi valita kuinka haluaa oman koiran rokotusten suhteen menetellä. Hyvän suojan saamiseksi, kaksi penturokotetta on jatkossakin perusteltu valinta. Ensimmäisen rokotteen voi antaa jo 8 viikkoisena kuten Ruotsissa rutiinisti tehdään ja toisen sitten 12 viikon iässä. Tässä etuna on se että suoja tauteja vastaan saavutetaan aiemmin, koska suoja alkaa kehittyä vasta rokotteen antamisen jälkeen.

Koiranpennun rokotuskäynnit ovat myös tärkeitä kasvun ja kehityksen seurannan pisteitä. Usein omistajilla on aika paljon kysymyksiäkin molemmilla rokotuskerroilla, varsinkin niillä omistajilla joille lemmikki on uusi asia. Lisäksi rokotuskerroilla pennuille rakennetaan rutiinia perustutkimuksiin ja eläinlääkärissä käymiseen. Yhteenvetona todettakoon että jatkossakin suosittelen kahta penturokotetta koirille, m***a jos omistaja niin haluaa ja edellytykset täyttyy niin yksikin riittää.

Aikuisen koiran rokotussuositukset eivät ole muuttuneet (kennelyskä vuosittain, muut kolmen vuoden välein).

HOX! Tiimimme kasvaa ja nyt etsimme avustajaa vakituiseen työsuhteeseen. Oletko se sinä? Laita hakemusta tulemaan.
18/05/2023

HOX! Tiimimme kasvaa ja nyt etsimme avustajaa vakituiseen työsuhteeseen. Oletko se sinä? Laita hakemusta tulemaan.

Tule meille töihin! Tiimimme kasvaa ja etsimme nyt vakituiseen kokopäiväiseen työsuhteeseen avustajaa. Hakijalla olisi hyvä olla eläintenhoitajan tai klinikkaeläinhoitajan koulutus, m***a tutkinto ei ole välttämätön...

25/04/2023

HUOM! Ensi viikon eli 1.5.-5.5. klinikka on kiinni. Hauskaa vappua kaikille asiakkaille.

06/04/2023

Pääsiäisen pyhät, eli perjantai 7.4.-maanantai 10.4. klinikka on kiinni. Palvelemme taas tiistaina 11.4. klo 9.00.

Rentouttavaa pääsiäistä kaikille asiakkaille.

22/12/2022

Hiljennymme joulun viettoon tänään klo 17. Huomenna vastaanotto on suljettu. Palaamme työn ääreen tiistaina 27.12. klo 9.00.

Rauhallista joulua kaikille asiakkaille.

07/07/2022

Vastaanotto on suljettu perjantaina 8.7.

21/06/2022

Vastaanotto on suljettu 23.-26.6.

Hyvää juhannusta kaikille asiakkaille!

01/06/2022

HUOM! Vastaanotto on suljettu perjantaina 3.6.2022.

14/04/2022

Tänään palvelemme klo 17 saakka. Perjantai 15.4. - maanantai 18.4. olemme suljettu. Tiistaina 19.4. avaamme klo 9.00.

Kiireisissä sairastapauksissa kunnallinen eläinlääkäripäivystys päivystää kellon ympäri vuoden jokaisena päivänä, tarkemmat yhteystiedot löydätte https://www.siunsote.fi/elainlaakarit

Iloista pääsiäistä!🐥

Olemme lahjoittaneet SPR:lle rahaa Ukrainan humanitaarisen kriisin avustustyöhön. Mukana on iso joukko yrittäjäeläinlääk...
02/03/2022

Olemme lahjoittaneet SPR:lle rahaa Ukrainan humanitaarisen kriisin avustustyöhön. Mukana on iso joukko yrittäjäeläinlääkäreitä ympäri Suomen ja yhdessä saadaan huikea summa kasaan. Kaikki mahdollinen apu on varmasti sodan keskellä tarpeen.

With your help Red Cross helps victims of natural disasters and war all over the world. In Finland, aid is offered to victims of sudden accidents, such as fires. Donations also maintain the preparedness of volunteers to act in crisis situations. You are protecting the most vulnerable.

17/02/2022

HOX! Huomenna pe 18.2.2022 suljemme poikkeuksellisesti klo 12.00.

Henkilökunta hiljentyy joulun viettoon. Olemme suljettuna 23.-26.12. Palvelemme jälleen 27.12. klo 9.00 Rauhallista joul...
22/12/2021

Henkilökunta hiljentyy joulun viettoon. Olemme suljettuna 23.-26.12. Palvelemme jälleen 27.12. klo 9.00

Rauhallista joulua kaikille asiakkaille.

13/12/2021

Tiedote asiakkaille: Lopetamme käteismaksujen vastaanoton 1.1.2022 alkaen.

Johtuen käteismaksujen laskevasta määrästä ja käteiskassan tuomasta hallinnollisesta lisätyömäärästä olemme päättäneet lopetta käteisen käsittelyn vastaanotolla ja kotikäynneillä. Vuonna 2021 n. 4 % käynneistä on maksettu käteisellä.

Maksutapoina hyväksymme jatkossa pankki- ja luottokortit, MobilePay:n , Paytrail ennakkomaksun verkkopankissa sekä rahoitusyhtiöiden tarjoamat laskutuspalvelut (Jousto lasku / osamaksu, SAV rahoitus). Samat maksutavat ovat voimassa niin vastaanotolla kuin kotikäynneilläkin.

Muutto- ja remonttitontut ovat kovasti ahkeroineet kuluneella viikolla. Toiminta aloitetaan suunnitellusti maanantaina k...
30/10/2021

Muutto- ja remonttitontut ovat kovasti ahkeroineet kuluneella viikolla. Toiminta aloitetaan suunnitellusti maanantaina klo 9.00 Impilahdenkadulla. Pientä melu ym haittaa voi vielä aiheutua asiakkaille lopuista muutostöistä joita tehdään ensi viikolla.

Näin yrittäjänä täytyy todeta että toimitilojen siirto ei koskaan ole millekään yritykselle helppo rasti. Tällä alalla on paljon erikoisvaatimuksia toimitilojen suhteen. Asiakkaille halutaan tarjota hyvää palvelua myös muuton aikana. Muutto pitää aikatauluttaa tarkasti ja toiminnan siirto suunnitella. Kyseessä on iso taloudellinen, fyysinen ja henkinenkin haaste. On m***a liikkuvaa osaa jotka pitää saada soimaan samaan säveleen: uuden tilan remontti-, sähkö- ja putkityöt; erikoisammattikalusteiden ja irtaimiston siirto; asiakkaille viestintä ; itse toiminnan siirtäminen ja tolkuttoman pitkä lista muista asioista jotka on huomioitava, mietittävä, aikataulutettava ja tarkistettava ennakkoon.

Vaikka projekti on vielä hieman kesken niin uskallan jo vähän rentoutua koska ns kriittiset pisteet on selätetty alkuperäisessä aikataulussa. Yksin en tietenkään tähän ole pystynyt vaan mukana on ollut liuta oman alansa ammattilaisia.

Toimitila- & valaistussuunnittelu: Sisustussuunnittelu Tuuma, Anu Kankkunen
Kalustussuunnittelu : Avainkeittiöt, Sari Lifflander
Graafinen suunnittelu & toteutus: Mediakumpu, Jouni Karppanen
Valomainosten ja kylttien valmistus & asennus: Pohjois-Karjalan Neon
Ikkunateippausten valmistus & asennus: Joensuun Mainospiste
Remonttisuunnittelu & urakointi: Domerak, Harri Hirvonen
LVI suunnittelu & urakointi: Paikallinen Putkiliike
Sähkösuunnittelu & urakointi: Sähköasennus Järviluoto, Markku Järviluoto
ICT konsultointi: Hällström Security, Jyrki Hällström
Turvatekniikan suunnittelu & asennus: Vartiointi Tanskanen
Ammattikalusteiden purku ja asennus & irtaimiston siirto: Suomen Muuttofirma
Siivouspalvelut: Joensuun Siivoustiimi, Tiina Turunen

Haluan kiittää kaikkia mukana olleita toimijoita. On ollut ilo tehdä kanssanne yhteistyötä. Lisäksi kiitän hoitaja Saaraa sekä muuttoapulaisia Janitaa ja Sannia.

Terveisin eläinlääkäri-yrittäjä Mika

23/10/2021

⚠ HUOMIO! ⚠
Ensi viikolla olemme avoinna Yrittäjäntiellä vain maanantaina ja tiistaina.
Keskiviikosta eteenpäin olemme suljettuna muuton takia. Emme myöskään vastaa puhelimeen tai viesteihin muuton aikana.

Avaamme maanantaina 1.11. klo 9.00 uudessa osoitteessa Impilahdenkatu 6, 80200 Joensuu

25/09/2021

⚠ Muuton aikataulu ⚠

18.-26.10. palvelemme Yrittäjäntiellä rajoitetusti
27.-29.10. vastaanotto suljettu (ei myöskään kotikäyntejä tai ruokamyyntiä)
1.11. aloitamme toiminnan osoitteessa Impilahdenkatu 6, 80200 Joensuu

HUOM! Aikavälillä 18.10.-5.11. emme tee leikkauksia emmekä hammaskiven poistoja.

Muiden toimenpiteiden ja kotikäyntien osalta ei ole rajoitteita muuton aikana.

Pahoittelemme muutosta asiakkaille aiheutuvaa haittaa.

17/08/2021

⚠ Muutto tulossa! ⚠

Vastaanotto muuttaa loka-marraskuussa uusiin tiloihin. Ainakin syyskuun loppuun saakka olemme nykyisissä tiloissa.

Muutosta johtuen emme voi tarjota kaikkia toimenpiteitä loka-marraskuussa. Pyrimme hyvällä suunnittelulla minimoimaan muutosta aiheutuvan haitan asiakkaillemme.

Ja ei hätää, emme kovin kauas lähde. Uudet toimitilamme sijaitsevat aivan Niinivaaran ostoskeskuksen tuntumassa. 😉

Tarkempi info asiasta tulossa hieman myöhemmin.

Hyvät asiakkaat, juhannusviikolla olemme suljettuna torstain 24.6. ja perjantain 25.6. Palvelemme ma 21.6.-ke 23.6. norm...
20/06/2021

Hyvät asiakkaat, juhannusviikolla olemme suljettuna torstain 24.6. ja perjantain 25.6. Palvelemme ma 21.6.-ke 23.6. normaalisti.

Hyvää juhannusta!

28/04/2021

Vappuaattona 30.4. palvelemme poikkeuksellisesti klo 9-13.

Hauskaa vappua!

Osoite

ImpilahdenKatu 6
Joensuu
80200

Aukioloajat

Maanantai 09:00 - 17:00
Tiistai 09:00 - 17:00
Keskiviikko 09:00 - 17:00
Torstai 09:00 - 17:00
Perjantai 09:00 - 15:00

Puhelin

+358400548435

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Jokivet eläinlääkäripalvelut :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Ota Yhteyttä Yritys

Lähetä viesti Jokivet eläinlääkäripalvelut :lle:

Jaa

Kategoria


Muut Joensuu lemmikkikaupat ja -palvelut

Näytä Kaikki

saatat pitää myös