09/05/2023
Erittäin osuva kollegan kirjoitus kivusta ja sen hoidosta. Kipuun ei totu ja kipu vain lisää kipua, siksi sitä pitää hoitaa! 💝
Pärjääkö lemmikki kivun kanssa?
Tapaan vastaanotolla toistuvasti koiria ja kissoja, joilta on aiemmin diagnosoitu nivelrikko, m***a joille ei koskaan ole kokeiltu kipulääkitystä tai muutenkaan tehty suunnitelmaa kivun hallitsemiseksi. Mahdollisesti ratkaisun taustalla on ajatus, ettei eläin ole kipeä, kun omistaja ei ole kipua havainnut. Yllättävän usein kuitenkin törmään ajatuksenjuoksuun, että katsotaan, kuinka pitkälle lemmikki pärjää ilman jatkuviin lääkityksiin turvautumista. Voihan ne lääkkeet tai muut hoidot aloittaa sitten myöhemmin, kun lemmikki ei enää pärjäile.
En allekirjoita tätä ajatuskulkua, sillä mielestäni kipuun tulee suhtautua aina vakavasti, vaikka lemmikki ei osaisi sitä meidän kielellämme ilmaista. Oikeastaan siihen tulee suhtautua vakavammin, jos on riski, ettei eläin voi kertoa kärsimyksensä määrästä. On nimittäin mahdollista (ellen sanoisi jopa todennäköistä), että eläin on paljon kipeämpi kuin tajuammekaan. Nivelrikko on tunnetusti parantumaton ja kipua aiheuttava sairaus, joten sen aikaansaamien muutosten havaitseminen röntgenkuvista tarkoittaa, että eläin yleensä kokee jatkuvaa tai toistuvaa kipua.
Toisin kuin muihin aistiärsykkeisiin, kipuun ei voi tottua. Tottuminen tarkoittaa, että emme havaitse tasaista liikenteen huminaa kaupungissa, vaan tajuamme sen olemassaolon vasta koettuamme täydellisen hiljaisuuden. Emme tunne tietoisesti vaatteita päällämme ja turrumme epämiellyttävään hajuun nopeasti, jos emme voi sitä välttää. Sen sijaan kipuärsykkeen aivomme kokevat yhtä voimakkaana minuutista ja tunnista toiseen, koska tottumista ei tapahdu. Sama pätee eläimiin.
Päinvastoin kuin voisi kuvitella, pitkään jatkunut kipu herkistää elimistön kivun kokemiselle. Usein kroonisesta kivusta kärsivä potilas kokee kivun aiempaa voimakkaampana, koska sen hermosto on virittynyt kivun tunnistamiseen ja välittämiseen aivoille. Tämä voi näkyä ylimitoitettuina reaktioina pieniin vammoihin tai vaikkapa neulanpistoon eläinlääkärissä. Erityisen kipuherkät eläimet eivät ole draamakuningattaria, vaan ne kokevat kipua aidosti enemmän - usein pitkään jatkuneen kivun ja sitä seuranneen herkistymisen vuoksi. Kivulle herkistymisen äärimmäisin muoto on allodynia, josta kärsivä potilas kokee kaiken kosketuksen kipuna.
Toisekseen kipu aiheuttaa stressiä ja hankaloittaa stressistä palautumista monin tavoin. Uni ja lepo häiriintyvät kivun vuoksi, minkä lisäksi eläin voi luopua leikkimisestä tai muista hyvää oloa tuottavista toimista, jos ne tuottavat sille kipua. Stressinsietokyky vaihtelee hurjasti yksilöiden välillä, joten toisilla lemmikeillä pienikin kivun tuoma lisästressi purkautuu käytöshaasteina, pakko-oireisena käyttäytymisenä tai vaikkapa vatsavaivoina. Monet jaksavat kantaa kivun aiheuttaman lisätaakan paremmin, m***a tuskin nekään nauttivat ylimääräisestä kuormasta repussaan. Kivun sietämiseen käytetty energia on pois jostain muualta.
Mielestäni yhdenkään eläimen ei pitäisi pärjäillä kivun kanssa, jos kärsimystä voidaan helpottaa. Yleensä sitä voidaan ja vieläpä monin eri tavoin. Jatkuva lääkitys ei suinkaan ole ainoa vaihtoehto, vaikka lääkkeellisistä vaihtoehdoista löytyy apua suurimmalle osalle potilaista.
Muista, että kivun hoitaminen on paljon helpompaa, kun se aloitetaan ajoissa! Näin estetään hermoston ylivirittyminen kivun kokemiselle ja päästään tuloksiin kevyemmillä hoidoilla.
