Minnan Koirahieronta

Minnan Koirahieronta www.koirahierojasi.net Koirahierontaa kotikäynnein/minun kotonani Kannuksessa. Dobo-koulutusohjaaja
(7)

09/05/2024

Olen kuullut enemmän kuin usein kysymyksen voiko pentua hieroa. Etenkin tapauksessa missä pentu esim. ontuu, hämmästyn joka kerta, että mihin ikään asti pitäisi odotella, että vaivaa voi hoitaa muuten kuin kipulääkkeillä ja levolla. Pennut ovat elastisia ja kestävät yllättävän isojakin kolhuja, m***a se että vaiva näyttää hävinneen ei kerro, onko se jättänyt kehoon epätasapainoa. Kaikista helpoin on aina ennalta ehkäistä ongelmia, siksi suosittelen ehdottomasti käyttämään pennun silloin tällöin tai edes kerran kasvuaikana tarkastuksessa vaikka mitään isompaa ei olisikaan. Olen vuosien aikana hoitanut paljon pentuja, aivan luovutusikäisistä lähtien. Hoito suhteutetaan koiran ikään ja se toimii samalla todella hyvänä rauhoittumisharjoituksena ja kivana kokemuksena hoitotoimenpiteistä.
Kuvassa koirahieronnasta innostunut poikani ja meidän 15 viikon ikäinen pentu Maikki. Todella vauhdikkaasta luonteesta huolimatta Maikki nauttii käsittelystä, koska on oppinut pienestä asti, että se on mukavaa ja rentouttaa. Hyvin usein omistaja saakin yllättyä miten hienosti pentu vastaanottaa hoitoa, vaikka pennun paikallaan pystyminen usein omistajaa etukäteen mietityttää.

Kesä lähestyy vauhdilla, siksi onkin sopiva hetki pysähtyä miettimään olisko just sun koiralla tarvetta hierontaan talve...
29/04/2024

Kesä lähestyy vauhdilla, siksi onkin sopiva hetki pysähtyä miettimään olisko just sun koiralla tarvetta hierontaan talven liukkaiden kelien jäljiltä.
Teen koirahierontoja arkisin joustavalla aikataululla kotivastaanotollani ja Kannuksessa kotikäynnein touko-kesäkuun, heinäkuussa lomailen☀️
Ajanvaraukset viestillä tai soittamalla 😊

Loppuviikko vierähti osteopatiaan tutustuessa. Kiitos Markus Laios mielenkiintoisista päivistä ja kaikille päiviin osall...
27/04/2024

Loppuviikko vierähti osteopatiaan tutustuessa. Kiitos Markus Laios mielenkiintoisista päivistä ja kaikille päiviin osallistuneille kiitos myös ❤️
Asiakkaita oli pennusta vaariin. Meidän omatkin koirat pääsi hoidettavaksi, nyt onkin hyvä aloittaa rento viikonloppu. Hyvää viikonloppua kaikille!

Osteopaatti D.O Markus Laios tulee hoitamaan koiria ja ihmisiä meille Kannukseen. 24.4 ja 25.4 vielä muutama aika vapaan...
03/04/2024

Osteopaatti D.O Markus Laios tulee hoitamaan koiria ja ihmisiä meille Kannukseen.
24.4 ja 25.4 vielä muutama aika vapaana. Ajanvaraukset minun kautta joko viestillä tai soittamalla.
Hoidon hinta on 90e.

Lisätietoja osteopatiasta ja Markuksesta löytyy osoitteesta https://www.osteopaattimarkuslaios.fi/

Osteopaatti D.O Markus Laios kävi työtilassani hoitamassa koiria ja ihmisiä, kiitos opettavaisista päivistä ja siitä ett...
22/03/2024

Osteopaatti D.O Markus Laios kävi työtilassani hoitamassa koiria ja ihmisiä, kiitos opettavaisista päivistä ja siitä että pääsin sivusta seuraamaan pitkänlinjan ammattilaisen hoitoja. Kiitos myös kaikille Markuksen päivissä käyneille ❤️ Monenrotuisia koiria kävi hoidossa, ikähaitarista 8vko-12v, kuvissa reipas ja iloinen kymppivee.
Yhteistyö jatkuu ❤️

Viikon viimeisen asiakkaan fiiliksillä on hyvä itsekin laskeutua viikonlopun viettoon 😆
08/03/2024

Viikon viimeisen asiakkaan fiiliksillä on hyvä itsekin laskeutua viikonlopun viettoon 😆

Hieronnassa hoidan aina kokonaisuutta ja pyrin käyttämään monipuolisesti vuosien varrella oppimiani tekniikoita. Hengity...
06/03/2024

Hieronnassa hoidan aina kokonaisuutta ja pyrin käyttämään monipuolisesti vuosien varrella oppimiani tekniikoita. Hengitys on eräs suosikkiaiheeni, sen toimivuus kun on tärkeää ihan kaikille ja elämän edellytys. Kun keho toimii tasapainoisesti, hengitys on tehokasta, ilman ylimääräisiä ponnisteluja ja se vastaa levossa tapahtuvasta palautumisesta monella tapaa.
Jokainen hengitys tekee liikettä kehoon, mitä jos niistä jokainen on vajaa, silloin syntyy äkkiä kierre johon keho vastaa kiristymällä etsiessään tasapainoa. Tavoitteenani hieronnoissa on aina muutos parempaan, kaikkea ei voi parantaa, m***a kun kokonaisuudesta ratkoo niitä mihin voi vaikuttaa, olo usein helpottaa paljonkin.

Harvoin tulee otettua kuvia ennen ja jälkeen hierontojen, vaikka koirissa näkyy usein selkeitä muutoksia. Näissä kuvissa yksi hyvä muisto, kuvat ennen hierontoja ja vuoden päästä. Kun saatiin positiivinen kierre aikaan, kehon kireydet helpottivat, liikunta tuotti oikeanlaista liikettä ja se näkyi positiiviseti koko koirassa niin henkisesti kuin fyysisesti. Koiran huolto kun hoitaa aina myös mieltä, usein myös omistajan, kun ei tarvi enää olla huolissaan tai voi ainakin luottaa, että ongelmiin ollaan etsimässä ratkaisuja.
Kuvien koira sai elää pitkän erittäin aktiivisen elämän, harrastus- ja lenkkikaverina. Ja vielä viimeisenä aikoina 12v iässä hieronnat helpotti vanhuuden jäykkyyksiä. Kiitos Jonnalle kuvista ja siitä että sain olla mukana Roopen matkassa lähes 10vuotta ❤️

Hieronnalla voidaan tukea kehitystä joka voi jatkua läpi elämän. Vanha keho ei kehity ehkä yhtä rivakasti kuin nuori, m***a koskaan kehitys ei lopu jos sitä tuetaan. Loukkaantumiset ja vaivat hidastavat toki, m***a kehitystä pitääkin ajatella yksilötasolla ja se muuttuu matkan varrella. Se mihin haluan panostaa tänään, ei välttämättä päde enää huomenna. Kehoa kuuntelemalla oppii tietämään mihin suuntaan oma kehitys voisi mennä. Hieronnassa pyrin tukemaan tätä kehon kuuntelun taitoa ja paras hetki on se kun koira alkaa itse hieronnan aikana venytellä, hengitellä syvemmin ja tunnustella omaa oloa.

Koiran omistajalla on avaimet auttaa koiraa kehittymään. Vaikka ei harrastaisi mitään kummempaa, niin kehityksen aiheena voi olla vaikkapa lenkkikunnon kasvattaminen, toiminnallisuuden parantaminen jotta arkiset toimet kuten autoon hyppääminen, tai portaiden kiipeäminen onnistuisi kevyemmin. Hieronta on hyvä tapa tukea loukkaantumisista toipumista, m***a suosittelen sitä kyllä silloinkin kun vaivoja ei ole, jotta positiivinen kehityksen kierre voisi jatkua läpi elämän.

Ihannetilanteessa keho on täysin tasapainoinen, jokainen lihas suorittaisi niille annetut tehtävät täydellisesti eikä mikään kohta ylikuormittuisi koskaan. Tällaista tilaa on mahdoton kenenkään säilyttää läpi elämän, kolhut ja pienemmätkin loukkaantumiset horjuttavat tätä tasapainoa ja se kuuluu elämään.

Hierojana pyrin kuitenkin kohti tätä tasapainoa ja siksi jokainen hieronta on yksilöllinen, sen hetkisen tilanteen mukainen. Hieronnassa pyrin esim siihen, että koira löytäisi itse venyttelyjen oikeat suunnat ja hengityksen oikeanlaisen virtauksen, jotta keho huoltaisi paremmin itseään. Se taito jokaisella on, m***a kivut sitä herkästi häiritsevät ja usein syntyy negatiiviinen kierre. Pyrin kääntämään sen kierteen positiiviseksi, koska mitä paremmin koira kehonsa tuntee, sitä paremmin se voi parantua loukkaantumisista ja löytää omat mahdollisuudet kehitykselle.

Osteopaatti D.O Markus Laios tulee hoitamaan koiria ja ihmisiä meille Kannukseen. 20.3 ja 21.3. vielä muutama aika vapaa...
25/02/2024

Osteopaatti D.O Markus Laios tulee hoitamaan koiria ja ihmisiä meille Kannukseen.
20.3 ja 21.3. vielä muutama aika vapaana. Ajanvaraukset minun kautta joko viestillä tai soittamalla.
Hoidon hinta on 90e.

Lisätietoja osteopatiasta ja Markuksesta löytyy osoitteesta https://www.osteopaattimarkuslaios.fi/

Hyvää ystävänpäivää! ❤️
14/02/2024

Hyvää ystävänpäivää! ❤️

Tämän iltainen hurmaava harmaahapsi kävi rentoutumassa hieronnassa ensimmäisen kerran 9 vuotta sitten. Vauhtia ja elämän...
18/01/2024

Tämän iltainen hurmaava harmaahapsi kävi rentoutumassa hieronnassa ensimmäisen kerran 9 vuotta sitten. Vauhtia ja elämäniloa löytyy roimasti edelleen ja toivotaan että vielä useamman vuoden ❤️

Loman jälkeen ensimmäiset hierottavat oli niin rentoja, että meinasi itseäkin alkaa nukuttaa 😅 ❤️ kuvassa oleva uneksi s...
08/01/2024

Loman jälkeen ensimmäiset hierottavat oli niin rentoja, että meinasi itseäkin alkaa nukuttaa 😅 ❤️ kuvassa oleva uneksi sohvalla tyytyväisesti oman vuoronsa jälkeen, kun kavereita hierottiin ❤️

21/12/2023

Vielä pienet fiilistelyt ja loma voi alkaa😅❤️

Elämä ei ole koirallekaan yhtä ihanuutta ja ruusuilla tanssimista, vaan eteen tulee vähintäänkin liukastumisia ja pienem...
20/12/2023

Elämä ei ole koirallekaan yhtä ihanuutta ja ruusuilla tanssimista, vaan eteen tulee vähintäänkin liukastumisia ja pienempiä kolhuja.
Olen tottunut selittämään tätä syvempää koiraharrastamista ja suosikkivertaukseni on moottoriurheilu. Kuka harrastaa esim. motocrossia ilman että huoltaa ajokkiaan. Ja sitten kun harrastetaan vähän enempi, huoltoa ja korjailuakin todennäköisesti tulee enempi. Jos ajokki on vanha tai muuten vain maanantaikappale, siellä huollossa käydään sitten tämän tästä. M***a aika palkitsevaa sekin, jos jostain puolikuntoisesta vehkeestä saa toimivan ja vaikka vielä pärjää kisoissakin sillä.

Oma koirani täyttää ensi keväänä 11-vuotta eikä harrastus todellakaan ole enää pelkkää tähtisadetta, vaan tarkkaa huoltoa ja suunnitelman muutoksia kun keho ei enää aina toimi niinkuin nuorella. Silti on äärettömän ihana antaa koiralle vielä niitä haasteita ja onnistumisen tunteita, mitkä saa sen hymyilemään pitkän aikaa. Ja tarkka huolto on mahdollistanut, että harrastaminen vielä jatkuu, iästä huolimatta.

Huomenna jään joululomalle, koska palautuminen on tärkeää itse kullekin.
Nähdään taas ensi vuonna! Kiitos kaikille asiakkaille, te teette minun päivistä entistä parempia, on suuri ilo auttaa teidän koiria!
Rauhallista joulun aikaa kaikille!

Joulu lähestyy yllättävän äkkiä ja kalenteri täyttyy, vielä muutama koirahieronta-aika ennen lomaa vapaana. Olen lomalla...
23/11/2023

Joulu lähestyy yllättävän äkkiä ja kalenteri täyttyy,
vielä muutama koirahieronta-aika ennen lomaa vapaana.
Olen lomalla 21.12-7.1 välisen ajan. 🎄✨

Tänään on vanhusten viikon lisäksi eläintenpäivä ja meidän Hertta täyttää 10,5 vuotta, joten meillä on m***a syytä huomi...
04/10/2023

Tänään on vanhusten viikon lisäksi eläintenpäivä ja meidän Hertta täyttää 10,5 vuotta, joten meillä on m***a syytä huomioida Herttaa erityisesti ❤️
Hyvää eläintenpäivää myös kaikille muille nelijalkaisille ystävillemme! ❤️

Vanhat koirat on enemmän kuin kultaa, siksi niistä kannattaa pitää erityistä huolta. Ensi viikolla vietetään vanhusten v...
29/09/2023

Vanhat koirat on enemmän kuin kultaa, siksi niistä kannattaa pitää erityistä huolta. Ensi viikolla vietetään vanhusten viikkoa ja mikäpä olisi parempi tapa kunniottaa pitkään vierellä kulkenutta ystävää kuin varata aika hierontaan. Vuosien varrella olen hoitanut lukuisia vanhoja koiria ja ilokseni olen saanut kuulla ja nähdä, miten moni on liikkunut virkeämmin ja saanut lisää elämäniloa kun keho on alkanut toimimaan paremmin. Ikä ei ole este hieronnalle, koska hoito sopeutetaan aina koiran mukaan. Nuorin asiakaskoirani on ollut 9viikkoa ja vanhin yli 16v ❤️

Nyt on lomaseikkailut seikkailtu ja keskiviikkona paluu töiden pariin. Koirahieronnoista en kyllä lomaa edes kaipaa, m**...
07/08/2023

Nyt on lomaseikkailut seikkailtu ja keskiviikkona paluu töiden pariin. Koirahieronnoista en kyllä lomaa edes kaipaa, m***a onhan se mukavaa vaihtelua ja aina saa uusia ajatuksia ja ideoita, kun poikkeaa arjen rutiineista 😊

Viimeisen asiakkaan ennen lomaa kohdalla ei muuttunut pelkästään koira, koirahierojana kohtaa välillä yllättäviä tilante...
19/07/2023

Viimeisen asiakkaan ennen lomaa kohdalla ei muuttunut pelkästään koira, koirahierojana kohtaa välillä yllättäviä tilanteita 🤭🙈😂 tästä olikin hyvä laskeutua lomatunnelmaan 😅
Palaan koirahierontojen pariin ke 9.8 😊

13 vuotta sitten koirahieronnat alkoi Tmi Minnan Koirahieronnan- nimen alla 🥳Monenlaisia onnen ja onnistumisen ja toki n...
07/07/2023

13 vuotta sitten koirahieronnat alkoi Tmi Minnan Koirahieronnan- nimen alla 🥳
Monenlaisia onnen ja onnistumisen ja toki niitä surunkin tunteita on näihin vuosiin mahtunut. Nyt myöhemmin koirahierontani siirtyivät Kamisa Oy:n alle, kun yhdistettiin perheen yritykset saman nimen alle. Hieronnat jatkuu samaan malliin kuin ennen, aikataulullisesti joustavasti ja vaihdellen, niin että yksikään päivä ei ole samanlainen, mikä sopii vaihtelua kaipaavalle luonteelleni.
Kiitos kaikille asiakkaille vuosien varrella, on ollut suuri kunnia olla edistämässä lemmikkienne hyvinvointia ❤️

27/06/2023

Vinkkivitonen uintikauteen: ravistuksen tehokkuudesta tai tehottomuudesta voi vähän päätellä koiran kropan tilaa. Hertan uintiasennossa oli uintikauden alussa hieman korjattavaa, kun selkälinja ei mennyt tasaisesti veden pinnan äärellä, silloin ravistuskin jäi aavistuksen vajaaksi. Selän kireydet on helpottaneet ja nyt ravistaa häntää myöten jo paljon tehokkaammin. Harmi, kun en hoksannut ottaa videota siitä huonommasta versiosta, ero oli selvä.

Iloista juhannusta kaikille! Maanantaina taas koirahierontojen pariin, lomaa vietän heinä-elokuun vaihteessa hetkisen 😊
23/06/2023

Iloista juhannusta kaikille!
Maanantaina taas koirahierontojen pariin,
lomaa vietän heinä-elokuun vaihteessa hetkisen 😊

Eilisillan viimeinen asiakas löysi hieronnan jälkeen niskastaan uusia ulottuvuuksia ❤️ Siinä oli hyvä hetki pötkötellä j...
06/06/2023

Eilisillan viimeinen asiakas löysi hieronnan jälkeen niskastaan uusia ulottuvuuksia ❤️
Siinä oli hyvä hetki pötkötellä ja tunnistella oloa, kunnes virtanappi kääntyi kaakkoon.
Toisinaan hieronta menee niin jäseniin, että koirankin tekee mieli nukkua, välillä taas hieronta virkistää ja virtaa on poikkeuksellisenkin paljon.
Kaikkien on kuitenkin hyvä ottaa pari lepopäivää hieronnan jälkeen, että keho pääsee palautumaan, silloin kevennetty lenkkeily on paikallaan.

Nasu: miten rakkaus kirjoitetaan?Nalle Puh: sitä ei kirjoiteta, se tunnetaan sydämelläHyvää koiranpäivää! ❤️
24/04/2023

Nasu: miten rakkaus kirjoitetaan?
Nalle Puh: sitä ei kirjoiteta, se tunnetaan sydämellä

Hyvää koiranpäivää! ❤️

Toukokuusta alkaen tarjolla koirahierontojen lisäksi myös jumppatuokioita työtilassani Kannuksessa.Katsotaan perusasiat ...
20/04/2023

Toukokuusta alkaen tarjolla koirahierontojen lisäksi myös jumppatuokioita työtilassani Kannuksessa.
Katsotaan perusasiat kuntoon koiran ryhdistä ja kehonhallinnasta.

Yksilöllinen jumppaohjaus 20e/kerta(noin puolituntia).
Suunnittelen jumpat yksilöllisesti ja on tärkeää, että tunnen koiran ongelmakohdat, siksi jumppaohjaukset on tarkoitettu vain koirahieronta-asiakkailleni. Voidaan myös suunnitella yksilöllinen kurssimuotoinen kokonaisuus vastaamaan koiran tarpeita.

Laitan lähipäivinä lisäinfoa jumpista ja niiden hyödyistä. Aikoja voi varata jo nyt viestillä facen kautta tai puhelimitse 😊

To 4.5 hieronta-aikoja vapaana Kalajoki-Raahe suunnalla. Kotikäyntinä, hinta 60e/koira kesto n.1-1,5h 😊
10/04/2023

To 4.5 hieronta-aikoja vapaana Kalajoki-Raahe suunnalla. Kotikäyntinä, hinta 60e/koira kesto n.1-1,5h 😊

Än-yy-tee-nyt pääsiäisen viettoon. Hyvää päääsiäistä kaikille! 🐥
06/04/2023

Än-yy-tee-nyt pääsiäisen viettoon.
Hyvää päääsiäistä kaikille! 🐥

Eilisestä aprillipäivästä toivuttua vähän faktatietoa. Teen tällä hetkellä koirahierontoja pääasiassa kotonani Kannukses...
02/04/2023

Eilisestä aprillipäivästä toivuttua vähän faktatietoa.

Teen tällä hetkellä koirahierontoja pääasiassa kotonani Kannuksessa. Kotikäynnit onnistuvat Kannuksessa, ja jatkossa myös muilla paikkakunnilla, mikäli samalle päivälle järjestyy useampi hierottava samassa paikassa tai matkan varrella. Hieronnat Kannuksessa 50e/koira, muilla paikkakunnilla 60e/koira, sis. alv 24%. Hieronta kestää noin 1-1,5h.

Teen pääasiassa töitä arkisin klo 9-19.30 välisenä aikana, ajanvaraukset onnistuu niin puhelimitse, whatsappilla, messengerillä kuin sähköpostilla.

Käytännön syistä ja aikataulujen helpottamiseksi siirryn hoitamaan vain kuvankaltaisia koiria. Voit tuoda perheenjäsenes...
01/04/2023

Käytännön syistä ja aikataulujen helpottamiseksi siirryn hoitamaan vain kuvankaltaisia koiria. Voit tuoda perheenjäsenesi aamulla meille ja hakea illalla kotiin tai lähettää postissa. Koira saa olla korkeintaan 20x20 senttiä, jotta voin jemmata mahdollisimman m***a koiraa jonoon. Hyviä tuloksia en lupaa, m***a ainahan se on kiva kun lemmikki saa hoitoa, joten hyvä mieli korvaa puuttuvat hoitotulokset.
Hieronnan hinta on edelleen 50e ja kesto lyhenee 5minuuttiin. Nim. Koirahieronnalla miljonääriksi.

Osoite

Kannus
69100

Aukioloajat

Maanantai 09:00 - 21:00
Tiistai 09:00 - 21:00
Keskiviikko 09:00 - 21:00
Torstai 09:00 - 21:00
Perjantai 09:00 - 21:00

Puhelin

+358405039523

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Minnan Koirahieronta :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Ota Yhteyttä Yritys

Lähetä viesti Minnan Koirahieronta :lle:

Videot

Jaa

Kategoria


Muut Lemmikkipalvelut Kannus :ssa

Näytä Kaikki

saatat pitää myös