23/05/2024
PUNKKIVÄLITTEISET TAUDIT
Suomessa merkittävimmät sairauksia levittävät puutiaislajit eli tutummin punkit ovat Ixodes ricinus ja Ixodes persulcatus. Puutiaiset voivat kantaa erilaisia viruksia ja bakteereita ja näin ollen aiheuttaa isäntäeläimelle, kuten koira ja kissa, sairauden. Tartunta ei kuitenkaan ole välitön, sillä bakteerien ja virusten siirtyminen puutiaisesta isäntäeläimeen vaatii keskimäärin 24-48 tuntia.
Borrelioosi
Borrelioosi on bakteerin aiheuttama sairaus, joka tarttuu puutiaiseen tavallisesti jyrsijöiden ja lintujen verestä. Vaikka useilla lemmikeillä on puutiaisia kiinnittyneen, vain harva saa borrelia-tartunnan ja vaikka verestä löytyisikin borrelia vasta-aineita, vain pieni osa sairastuu kliinisesti. Sairauden itämisaika on 2-6 kuukautta. Oireita ovat mm. Kuume, raajasta toiseen vaihtuva ontuminen, nivelturvotus, imusolmukkeiden suureneminen, ruokahaluttomuus, yleisvoinnin heikkeneminen. Useimmat sairastuneet vastaavan hyvin antibioottihoitoon.
Anaplasmoosi
Myös anaplasmoosi on bakteerin aiheuttama sairaus. Bakteeria esiintyy jyrsijöiden ja villien märehtijöiden veressä. Itämisaika on 1-2 viikkoa. Oireita voiva olla mm. Kuume, ontuminen, ruokahaluttomuus, oksentelu, ripuli, jäykkyys, hengitystieoireet. Mikäli sairaus aiheuttaa kliinisiä oireita, hoidetaan sitä antibiootilla.
Puutiaisaivokuume
Puutiaisaivokuume eroaa huomattavasti edellisistä sairauksista, sillä sen aiheuttaja on virus eikä siihen ole tehokasta hoitoa. Sairautta esiintyy kuitenkin harvoin lemmikeillä. Oireita ovat käytösmuutokset, eri tyyppiset neurologiset oireet ja kuume.
Ulkomailla puutiaiset levittävät myös muita sairauksia kuten ehrlichioosi ja babesioosi. Tuontikoirat ja ulkomailla vierailevat koirat voivat siis sairastua myös näihin.
Puutiaisten levittämiä tauteja vastaan voi suojautua käyttämällä siihen tarkoitettuja valmisteita ja säännöllisillä punkkitarkastuksilla. Mikäli matkustat ulkomailla, muistathan myös silloin tarvittaessa suojautua puutiaisilta.