Valosalon syksy on ollut hiljainen; emme ole liikkuneet ja esiintyneet missään kissanristiäisiä kummemmassa tapahtumassa. Koiramme ovat saaneet elää tavallista kotikoiran elämää; miellyttää palvelusväkeään, syödä kaksi kertaa päivässä, vahtia pihan rajoja, haukkua ohikulkijoille, leikkiä lauman kanssa, juosta metsissä ja pelloilla ja metsästää ( ne jotka siihen ovat kyenneet) sekä kaluta luita.. Välillä on paikattu salukin turkkia, kun on juoksulenkeillä tullut haavoja jostakin puskista eteen juosseista tikuista, käyty kauppakeskuksen Musti&Mirri -liikkeessä ruokaostoksilla saamassa vaihtelua maalaiseloon ja sitten on vain maattu sohvan nurkassa pienellä pyöreällä simpukkakerällä tai koko pituudeltaan oikaistuna, niin ettei kellään muulla ole mahdollisuutta edes kuvitella itseään mahtumaan samaan sohvaan..
Nyt on ollut aika haaveilla ja suunnitella tulevaa. Valosalon kakkonen eli pikku-mama on saanut työpaikan ja vakiintunut sen myötä samaan kaupunkiin, mikä on helpottanut kennelin elämää. Syksyllä on kypsynyt myös päätös, ettei Valosaloon tule enää bichon frisén pentuja Tuuti Tuhatkaunon silmistä löytyneen kaihin vuoksi. Tämä oli harmillinen uutinen Tuutin kannalta, m***a sillä on kuitenkin aina paikka Valosalon maman sydänkäpynä
Salukimaailmassa jännitämme tälle keväälle suunniteltuja virallisia terveystutkimuksia, silmä- ja sydänultratutkimuksia, joiden tulokset kahdelle nartullemme näyttävät suuntaa seuraavaan askeleeseemme kasvatuksen saralla: saammeko Valosaloon toisen salukipentueen ? Maaliskuun loppupuolella olemme tämän suhteen viisaampia.
Kesäkuu 2019:
Valosalossa on eletty hiljaiseloa sitten Tuuti Tuhatkaunon eli Earth Sprites Aurora Australiksen viisikon syntymän joulun alla 2018. Kennelin hiljaiselo on kuitenkin erilaista kuin ihmisten hiljaiselo: temmellystä ja ääntä on riittänyt, mistä ovat huolen pitäneet viisi isoa ja kolme pienempää kennelin nelijalkaista. Päkä Päivännouto (Valosalon Utulia), uusin tulokas ja Tuutin pentueen unelman ihana tyttönen, rakastaa kaikkia vuolaasti ja on maailman lähes kiltein pieni karitsa... Sen täydellisyyttä vain kruunaa aavistuksenomainen ja vaatimaton epätäydellisyys: alapurenta. Purentaongelmat eivät kuitenkaan pikku-sankariamme lainkaan hidasta ja vauhti vain paranee, kun se pikkuisen joskus saa huomiota mamalta, metsästäjästä puhumattakaan.. Päkä Päivännoutoahan ei kukaan voi ohittaa, sanoo mama.
Kesän ainoat kennellähtöiset toiminnat Valosalossa ovat kolme näyttelyä ja yhdet maastokisat. Valosalon kaunotar Avela lähtee sisarustensa Isran ja Atlaksen kera valloittamaan Oulua kansainväliseen ja Nord- näyttelyyn, käväisee Tuomarinkartanolla Saluki ry:n erikoisnäyttelyssä ja huipentaa näyttelykesän Kuopion omalla näyttelyareenalla Sorsasalossa elokuun alussa. Siinä välissä käydään täällä Hiltulanlahden Kalakukkomaastoissa heinäkuussa kokeilemassa vieläkö Avela peesaa juoksukisoissa kilpakumppaniaan, vaiko osaisi jo itsekin ihan metsästää.. Oulun näyttelyjen keskiössä Valosalon näkökulmasta on esittää Atlas-poikaa ja yrittää saada Isralle sertejä kasaan. Jalostusajatukset ovat taustalla ja odottamassa selkiintymistä terveys- ja luonneanalyysia odottaen. Aika tuonee siihen vastauksen.
Vuonna 2018:
Kesän lopun ilonaiheet huipentuivat Valosalossa viimein odotettuun Suomen muotovalion titteliin: Avela , Valosalon Azazzabella Ameeria 2,4v., toi kaivatun ruusukkeen kotiin. Varmaan se intoutui esittämään parastaan, kun sen toinen kasvattaja saapui vihdoinkin , takaisin kotimaahan: Valosalossa on siis taas kaikki hyvin, eikä uusi helleaaltokaan tekisi lainkaan pahaa...
Kevät on saapunut Valosaloon: aurinkoa on kaikkialla, lumi sulaa silmissä ja koirakansa haluaa päivystää pihanmaalla kaiket päivät - juosta siis sisään ja ulos ja sisään ja ulos. Palvelijoillekin on töitä, kun katolta pudonneet lumet ulottuivat pahimmillaan ikkunoihin ja muodostavat edelleen jäiset polut juuri kävelyreiteille, joiden hakkaaminen loppunee juhannukseen mennessä. Toivossa siis eletään. :)
Koirat voivat hyvin ja sairauksilta on vältytty, mistä me palveluskunta iloitsemme. Valosalon vanhin, Unikukka eli Piips on vitaalinen ja jaksaa jahdata vinkuleluja ja etsiä niitä heinäsuovasta eli viltin alta, mitä se tekisi väsymättä 10-vuoden iästään huolimatta.. Tuuti on oppinut väistelemään itseään nuorempien metsästyskoirien saalistushyökkäyksiä ja tulee pikimiten maman jalkoihin turvaan niiden lähestyessä sitä. Se onkin ehkä huomannut, että näin myös turkki pysyy takuttomampana ja pesujen välit pitenevät... Tuutin intoa ei kuitenkaan lamaannuta mikään : se on aina valmis seikkailuihin ja toimintaan . M***a vapaana se ei pääse enää piha-aitojen ulkopuolelle.. Se, miksi elämä muuttui näin ankaraksi, on jo toinen tarina..
Ulkoiluun kohtuulliset pakkasrajat ovat rikkoutuneet ja Valosalon koiralauma viettää suuren osan aikaansa lepäillen lämpimien pattereiden äärellä. Nuorempi bichon-tyttö Tuuti Tuhatkauno Tupsukainen ja setteri-tyttö Bibinur, sen sijaan lähtisivät ulkoilemaan jokaisessa oven avauksessa, joskaan eivät pitkään voi pihanmaita kiertää, kun jo tassunpohjia pakkanen pistelee. Salukineidit valitsevat viisasti sisätilat, m***a pihalla piipahtaessaan karauttavat sellaiset formulat puolimetrisiin hankiin painuneilla poluilla, että pitää ihan ihmisenkin väistellä säilyäkseen ehjänä.. Salukitytöt ja vanhemmat kanakoiramme ovat olleet varsin kilttejä ja uskollisia, kun eivät -kahta poikkeusta lukuunottamatta - ole hypänneet vielä hankien vuoksi kovin mataliksi käyneiden piha-aitojemme ulkopuolelle. Alfa-narttu Leija on toinen poikkeus. Se pompahtaa kevyesti aidan ylitse maantielle käyden vähän kertomassa mielipiteitään nelijalkaisille ohikulkijoille siitä, kenelle tämä piha kuuluu ja että oikeastaan koko tien pätkäkin on liian lähellä aitojamme... Ja muu lauma, kaikki seitsemän , säestävät pihanpuolella, että varmasti tiedetään , mitä mieltä näistä ohituksista ollaan.. Leija on kuitenkin siitä erikoinen ja kuuliainen, että hyppää samasta kohti aitaa takaisin pihaan ja jatkaa partioitiaan ilman, että me ihmiskunta siihen mitenkään puutumme. Sen sijaan Bibinur Blanka on keksinyt ihan omat huvinsa: se suuntaa oitis pihalle päästyään juuri siihen tiettyyn samaan aitauksen kohtaan, mistä edellisenkin kerran onnistui kiipeämään ja räpiköi tassuillaan aitauksen ylitse kuin lunnikoira häviten kuurojen korviensa kera metsästästysretkilleen.. Tämä ei ilahduta yhtään fasaaneja lähimetsiin kasvattavaa isäntäämme.
Muutama kirkas aurinkopäiväkin on pakkasten keskellä valaissut Valosalon pihaa ja antanut meille toivoa kevään saapumisesta. Vielä saadaan kuitenkin odotella lämpöä ja sen myötä Tuutin juoksuja. Nämä juoksut tulevat nimittäin olemaan odotetuimmat sitten A-pentujen syntymän, sillä niiden myötä toivomme Valosaloon bichon-vauvoja loppukesälle 2018.
