Tassutarinat

Tassutarinat Lemmikkitarinoita, -kuvia ja kuulumiset

VUOSI 2024Koiravuoteen mahtui paljon iloa, m***a myös suuri menetys, kun Kentsu poistui keskuudestamme reilun 16 vuoden ...
30/12/2024

VUOSI 2024

Koiravuoteen mahtui paljon iloa, m***a myös suuri menetys, kun Kentsu poistui keskuudestamme reilun 16 vuoden iässä. Tässä kesämuistoja mökiltä, kun pappakin vielä intoutui muistelemaan toko-tehtäviä.
Kentsusta jäi iso jälki sydämeen, m***a onneksi myös muistoksi tuhansittain hymyileviä kuvia onnellisesta koirasta 💕
Jälkikasvu Pimu on nyt meidän ainokainen.

Pimu on kasvanut aikuiseksi (toki 6-vuotiaan jo pitäisikin aikuistua) ja vaikka vieläkin kiihtyvyys monessa asiassa voi välillä keittää yli, on merkkejä pienestä rauhoittumisesta havaittavissa. Se näkyy myös harrastuksissa, varsinkin agilityssä malttia ja sitä kautta onnistumisia on tullut lisää.

Pimun agilityvuosi on sisältänyt
⭐️ valioitumisen hyppyradoilta
⭐️ osallistumisen halliSM-kisoihin (ei pääsyä finaaliin)
⭐️ osallistumisen JSP-kisoihin (sijoitus 8.)
⭐️ osallistumisen SM-kisoihin (ei pääsyä finaaliin)
⭐️ osallistuminen SM-joukkuekisaan rotuyhdistyksen joukkueessa
⭐️ 46 kisaa (hyppy- ja agilityradoilla)
⭐️ 11 0-tulosta, joista 10 voittoa (0% noin. 24)
⭐️ rankingissa parhaimmillaan sijalla 31.

Pimun rally-tokovuosi on sisältänyt
⭐️ 2 kisaa VOI-luokassa (joista yksi luokkavoitto)
⭐️ 1 kisa MES-luokassa
⭐️ joka kisasta tulos

Pimun tokovuosi on sisältänyt
⭐️ yhden kokeen AVO-luokassa (1-tulos ja oikeus luokkanousuun)

Treenivuosi sisälsi
⭐️ agilitytreenejä omatoimisesti, joka toinen viikko seuran viikkotreenit, noin kuukasittain seuran valmentatajille suunnatut valmennukset sekä muutamaan sennuvalmennukseen osallistumisen
⭐️ hoopersia treenattiin omatoimisesti lähinnä kesäkautena
⭐️ rally-tokotreenit sisälsivät lähinnä omatoimista olohuonetreeniä
⭐️ tokossa treenasin alkuvuonna seuran omatoimiryhmässä ja loppuvuonna omatoimisesti

Seura-ja liittotoiminta
⭐️ seurassani toimin hallituksessa ja koulutustoimikunnassa
⭐️ valmensin hoopersia sekä satunnaisesti tuurailin agilitykursseilla
⭐️ seuran halliyhtiön pitkäaikaisesta toimistotehtävistä luovuin loppuvuonna
⭐️ Suomen agilityliitossa olin mukana viestintä- sekä hooperstoimikunnassa
⭐️ Rotuyhdistyksessä osallistuin rally-toko/toko-toimikuntaan sekä agilitytoimikuntaan

🧡Näin vuoden päättyessä nostan ehkä harrastuksissa isoimmaksi saavutukseksi Pimun nousun TOKOssa VOI-luokkaan ja rally-tokossa MES-luokkaan.
🧡Iloitsen siitä, että loppuvuonna agilitykisoissa on onnistumisprosentti noussut selvästi viime talvesta.

Tästä on hyvä jatkaa kohti ensi vuotta antaen aikaa
🔶vähän seuran pyörittämiseen,
🔶pikkuisen lajin kehitystyöhön liitossa,
🔶paljon omalle koiralle ja
🔶itselleni enemmän kuin tänä vuonna.

22/12/2024

KAUKO-OHJAUS

Voittajaluokassa kauko-ohjaukseen tulee lisänä seisominen. Seisominen ei sinänsä tuota ongelmaa, m***a varsinkin seisomisesta maahan mennessä paikka valuu eteenpäin.
Tämä otetaan treenilistalle. Tänään kuvattiin videota tämän hetkisestä tilanteesta, joka ei ole huono, m***a paremmaksi halutaan ja treenataan sitä kohti 💪

16/12/2024

TUNNARITREENI

Tunnistusnoudossa koiran tulee tuoda ohjaajan kädessä ollut kapula.
Kokeessa kapulaa saa pitää kädessä 10 sekuntia, m***a minulla on nyt käytössä kapula, jota olen käyttänyt usein. Muita kapuloita siirtelen käsinkoskematta eli pihdeillä.
Haistelutehtävänä tämä on siis helpotettu, m***a tavoitteeni on ensin saada varma nouto niin, ettei Pimu nosta väärää kapulaa.

Tänään treenit onnistuivat täydellisesti. Joka kerralla tuli oikea kapula. Pientä kapuloiden tönimistä toki on.

Nyt tämä pitäisi saada siirrettyä halliin, jossa kierrokset käyvät kuumina ja malttia haisteluun ei oikein ole ollut.

Sen jälkeen vaikeutan itse tunnistustehtävää eli käytän puhtaita kapuloita kädessäni.




13/12/2024

Tänään oltiin vuoden viimeisissä agilitytreeneissä.
Pimu oli 💯 ja ohjaajalle oppia:
🔸️Luota koiraan > etene, älä varmistele

Nyt jäädään kuntokuurille (kuva tämän viikon juoksumattotreenistä) ja ollaan pienellä treenitauolla sekä vielä pidemmällä kisatauolla.

Ohjaaja kaipaa lepoa ja annetaan myös koiralle hetkeksi erilaista puuhaa juoksumaton, jumpan ja kotoilun parissa.

Ensimmäistä kertaa Pimu on pidemmällä agilitytauolla lukuunottamatta pakollisia taukoja äippälomalla ja toipumista tapaturmasta. Syksyn onnistuneiden kisojen ansiosta voin hyvillä mielin jäädä pitkälle joulutauolle.🤗

Pimu oli tänään(kin) upea 🧡




09/12/2024

ISO KENTTÄ - HOOPERS

Hoopersin treenaaminen on aikataulusyistä jäänyt hallikaudella todella vähäiseksi.
Tänään hallilla oli iloinen yllätys tyhjän kisamittaisen kentän muodossa. Siihen piti tietenkin ex tempore rata rakentaa ja siitä tulikin oikein hyvä harjoitus, jossa pääsi treenaamaan etäisyyksien ja paikallaolotreenin lisäksi mm. hoopilta poispäin käännöksiä.
Tein ratapohjalla neljä erilaista harjoitusta.

🔸Ensimmäisellä vedolla oli vähän uskon puutetta ja kauimmainen tynnyri jäi hakematta. Sen jälkeen etäisyydet olivat Pimulle helppoja.

🔸Paikallaolo sujui hyvin lukuunottamatta yhtä kertaa, kun en käynyt toista hooppia merkkaamassa. Silloin kääntyi lähdössä katsomaan minua ja ensimmäinen este ohitettiin.






SÄÄNTÖMUUTOKSILLA TOKOSTA HOUKUTTELEVAMPAA Viime vuonna muuttui TOKOn valioitumissäännöt ja ensi vuonna tulee pikkukoiri...
03/12/2024

SÄÄNTÖMUUTOKSILLA TOKOSTA HOUKUTTELEVAMPAA

Viime vuonna muuttui TOKOn valioitumissäännöt ja ensi vuonna tulee pikkukoirille helpotuksia matkoihin. Muutoksilla Suomen Palvelukoiraliitto toivoo saavan lajin pariin lisää harrastajia ja rotukirjoa.
Täytyy sanoa, että muutokset houkuttavat jatkamaan TOKOn harrastamista. Minulla oli lajia Pimun kanssa aloittaessani ajatus tavoitella ehkä TK2-koulutustunnusta ja lopettaa harrastus avoimeenluokkaan.
Nyt valioituminen tuntuu ihan mahdolliselta tavoitteelta, koska jo voittajaluokasta voi nykyään valioitua.

PIENILLE LYHYEMMÄT ETÄISYYDET LIIKKEISIIN

Vuoden 2025 alusta on eräissä voittaja- ja erikoisvoittajaliikkeissä pienille koirille (alle 35 cm säkä) lyhyempiä etäisyyksiä. Tässä on kai ajateltu lähinnä koiran näkökenttää eli miten pieni koira havaitsee esimerkiksi ruutunauhan tai pienet noutokapulat. Jokainen voi kokeilla kentällä maaten miltä nämä näyttävät pienen koiran perspektiivistä.

Muissakin lajeissa näyttäytyvät tehtävät usein pienelle koiralle erilaisilta kuin isoille. Pienelle koiralle niin agilityradalla kuin tokokentälläkin tulee helposti suoritettavan tehtävän lisäksi näkökenttään ja liikelinjoille useita vaihtoehtoisia tehtäviä eli esim. 10 laukka-askeleen aikana pieni koira kääntyy helpommin väärään suuntaan kuin saman matkan aikana 4 laukka-askelta ottava iso koira. Tokossa se voi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että koira ei näe missä kapula on ja ottaakin hyvin näkyvillä olevan hypyn.
Kaiken kaikkiaan siis muutokset ovat hyvin tervetulleita ja lajia tasa-arvoistavia👌
Pimu (24 cm säkä) jatkaa siis innolla VOI-luokkaan.


25/11/2024

VUODEN 2024 TAVOITTEET SAAVUTETTU

Eilisen toko-kokeen 1-palkinto antoi meille oikeuden nousta voittajaluokkaan. Sitä myöten tälle vuodelle laittamani tavoitteet tulivat saavutettua. Koe meni yli odotusten, kun kaikista liikkeistä saatiin pisteitä, jopa hyvät.

Muutamasta liikkeestä sain videon. Huomatkaa ruudussa ohjaajan elekieli. Luulin, että Pimu on nauhan päällä, ja se olisi hylännyt liikkeen. Onneksi vain häntä oli nauhalla, ja se on sallittua.

Ruutu ja paikallaolo olivat liikkeitä, jotka etukäteen olivat epävarmoja, m***a kummastakin tuli täydet pisteet.
Harmillisesti kauko-ohjauksessa Pimu ei istunut ensimmäisellä käskyllä eikä luoksetulossa mennyt ensimmäisellä käskyllä maahan.

Nyt jää toko pitkälle kilpailutauolle, m***a varmaankin VOI-luokan tehtäviä treenailen. Rally-tokoon ja tokoon en aseta mitään tavoitteita treeneihin tai kisoihin vaan nyt on tarkoitus näitä lajeja harrastaa ihan vain huvin vuoksi ja vastapainona agilitylle.

Myönnän, että eilisen kokeen jälkeen innostuin lukemaan säännöistä VOI-luokan tehtävien suoritusohjeita. Kyllähän niissä haasteita löytyy, m***a osa on myös sellaisia jotka jo näillä AVO-luokan pohjilla voisi onnistua.



JOS SITTENKIN....Ajatuksissani on Kentsun poismenon jälkeen pyörinyt entistä enemmän Pimun astuttaminen. Olen tätä pyöri...
20/11/2024

JOS SITTENKIN....

Ajatuksissani on Kentsun poismenon jälkeen pyörinyt entistä enemmän Pimun astuttaminen. Olen tätä pyöritellyt jo pidemmän aikaa mielessäni, m***a Kentsun eläessä aika ei ollut oikea.
Täysin subjektiivisesti 😄 olen sitä mieltä, että Kentsun luonne oli kultaa ja Pimu on yksi nopeimmista näkemistäni russeleista agilityradalla. Toki olen kuullut vähän muiltakin kuinka upea Pimu on, nimen omaan harrastuksissa. Harmittaa, jos näitä ominaisuuksia ei jälkipolville jää.

Nyt mietinnässä on

🔸Löytyisikö Pimun mahdollisille pennuille harrastavia kokeneita koteja. Voin sanoa, että Pimu olisi ollut minulle liian haastava pala ensimmäiseksi harrastuskoiraksi.

🔸Löytyykö sulhaseksi mukavaluonteista sileää tai kevyesti karkeakarvaista urosta, joka liikkuu hyvin.

Minulle saa vihjata, jos tiedät sopivan uroksen tai etsit harrastuskaveria ☺️.

Sitten ne m***a

🔸Ennen lopullista päätöstä ajattelin vielä kuvauttaa Pimun selän ja lonkat..... toki nämä harrastuskoiralla on muutenkin hyvä selvittää viimeistään tässä iässä.

🔸Hennonko pitää kisataukoa, kun vihdoinkin tuntuu tulosta tulevan.

🔸Toki on vielä toivoa, että Pimun ihanasta ensimmäisestä pentueesta joku sukua jatkaisi.... m***a se ei ole minun käsissä.

🔸Entä Kentsun kauemmat sukulaiset, löytyykö sieltä kivaa linjaa.

18/11/2024

TEKEMISEN MEININKIÄ

Eilen jatkettiin kaikissa syksyn kisoissa ollutta hyvää yhteistyötä. Tekemisessä on nyt rentoutta ja luottamusta toisiimme, jota vielä vuosi sitten ei ollut. Pimu on jo kuusivuotias, joten onhan tätä jo pitempi aika rakennettu.

Joka radalta saatiin tulos ja palkintosijoitus.
Agilityradat tuomaroi Maria Martin, joka oli hyvin tarkka kielloista. Radat olivat taitoja vaativia. Nämä sopivat meille hyvin. Hyppyradoille tuomariksi vaihtui Riikka Kankainen. Näissä radoissa oli paljon takaakiertoja, m***a nekin sopivat meille, kun tiputtavat vähän vauhtia koiralta.

Ensimmäiseltä agilityradalta tuli puomilla kontaktivirhe ja ohjaajalla pieni ajatuskatko, josta kielto. Oli myös lähellä, ettei Pimu ehtinyt hyppäämään yhtä ylimääräistä hyppyä kentän nurkasta, joka putkelta kutsui 😄
🥉10

Toinen agilityrata meni ilman kommelluksia, kun himmasin puomilla.
🥈-11,57

Ensimmäinen hyppyrata oli hieno rata vaikka toiseksi viimeisen esteen rima tippui. Aika oli kisan nopein.
🥉5

Viimeinen hyppyrata olikin sitten nappisuoritus eli voittonolla.
🥇-9,49

✅ Pimu pysyi joka lähdössä paikoillaan.
❌ Puomilla Pimu ei kestä, jos ohjaaja on edellä.

Otin nyt tavaksi jättää Pimu lähtöön kuten tokon paikalla olossa tekisin. Ehkäpä siitä löytyi meille sopiva rutiini.
Olisi tärkeää, että voin myös tarvittaessa ottaa puomilla etumatkaa, joten tämä pitää ottaa treenilistalle.

17/11/2024

RIP Kentsu 15.8.2008 - 17.10.2024
(WW Yangoviper's Hemuli)

Kuukausi sitten jouduin hyvästelemään Kentsun.
Kentsu oli maailman paras koira. Se oli unelmakoira aloittaa koiraharrastukset. Kentsu halusi tehdä asioita kanssani ja jotenkin se halusi tehdä nimenomaan järkeviä asioita. Se myös oppi kaiken helposti eikä kyseenalaistanut sääntöjä. Kun joku ollaan sovittu, niin tehdään ja vaikka ei oltaisi edes sovittu tehdään totutulla tavalla. Jos vastaan tuli uusi asia, kysyi Kentsu minulta toimintamallia.
Tälläisen koiran kanssa sekä harrastaminen että arki oli hyvin helppoa. Kentsu oli kuin kotonaan niin isoissa koiratapahtumissa kuin kaupungin vilinässä tai liikkuessaan missä tahansa. Sen kanssa kisaaminen oli aina mukavaa.

🔸 Kentsu osallistui useita kertoja agilityn SM-kisoihin. Ensimmäisen kerran yksilökisoihinkin jo 3 vuotiaana.
🔸 Oli jälkivalio FI JVA
🔸 Oli rodun tokomestari 2020
🔸 Russeleiden rallytokomestaruus tuli vuosina 2019 ja 2020
🔸 Näyttelyssäkin vanhoina päivinään kävi hakemassa varasertin
🔸 Osallistui myös yhteen nosekokeeseen saaden tuloksen

🧡Tärkein saavutus oli kuitenkin olla minun ystävä. Me ymmärsimme toistemme huonot ja hyvät hetket.

10/11/2024

SENNUVALKKU

Tänään valmennuksessa oli mukava rata, jonka haastava alkuosa innosti kokeilemaan erilaisia ohjausvaihtoehtoja.
Sujuvimmaksi meille osoittautuivat videolle vertailuun päässeet in-puolen ohjaus sekä japanilainen, jonka tein varmaan ensimmäistä kertaa Pimun kanssa. Toki ohjauskuvio oli minulle tuttu ensimmäisen agilitykoirani kanssa.
Hidastuksenekaan en saa näiden ohjausten välille ajallista eroa, m***a in tuntui luontevammalta.

Kommenteissa on myös pari muuta ohjausvaihtoehtoa.

KIVAA JA PALKITSEVAA VAI RASKASTA JA KUORMITTAVAAKoiraharrastaminen voi olla kuormittavaa koiralle, m***a se voi sitä my...
28/10/2024

KIVAA JA PALKITSEVAA VAI RASKASTA JA KUORMITTAVAA

Koiraharrastaminen voi olla kuormittavaa koiralle, m***a se voi sitä myös ihmiselle.
Tänä vuonna olen joutunut huomaamaan omat rajalliset resurssini.
Oma jaksaminen ei riitä kaikkeen siihen mitä haluaisin ja mihin olen lupautunut. Olen vuosia ollut aktiivinen seuratoiminnassa ja se on ollut pääosin antoisaa ja mukavaa. Nyt on kuitenkin vuoro antaa enemmän aikaa itselle ja omalle koiralle. Onkin aika pohtia ihan rehellisesti, mihin aikani riittää ja mihin haluan aikaani käyttää.

Oman agilityseuran lisäksi olen rotuyhdistyksen parissa toimikunnassa sekä lajiliitossa yhdessä toimikunnassa ja yhdessä työryhmässä. Olen nyt huomannut, että jo näiden kaikkien ryhmien viestintäkanavien seuraaminen vie koko sen ajan joka olisi järkevää käyttää seuratoimintaan. Oikeaan suorittavaan työhön ei oikein tunnu tunnit riittävän.

Tilannetta ei suinkaan ole auttanut se, että kilpailulliset tavoitteet on ollut työlästä saavuttaa ja viikonloput onkin paljolti kuljettu kisaamassa.

Olen tehnyt nyt ensimmäisen konkreettisen siirron ja irtisanoutunut seuran halliyhtiön töistä. Onneksi tähän saatiin tilalleni hyvä henkilö ja voin rauhallisin mielin luottaa, että kaikki sujuu hyvin.

Nyt seurakaverit tarjolle seuran hallitukseen 😊 hallituksessa on hyvä tiivis porukka, m***a on hyvä saada sinnekin uutta verta ja näkemystä. Minulla on toive jättäytyä pois hallituksesta. Niin meidän kuin muissakin yhdistyksissä hallitus on mainio paikka päästä vaikuttamaan toimintaan ja kehittämään harrastusolosuhteita.

Valmentaminen ja koulutustoimikunnassa työskentely on ehkä se asia, joita voisin jatkossakin tehdä. Tällä hetkellä valmennan lähinnä hoopersia, ja laji on niin kiinnostavassa kehitysvaiheessa, että sen parissa haluan jatkaa.

Ja mitkä ovat sitten omat kisatavoitteeni ensi vuonna..... no ei mitään. En aseta mitään tulostavoitteita mihinkään lajiin. Nyt vain nautitaan agikisoista, ja varmaankin startataan agilityn games-lajeissa sekä hoopersissa muutamat kisat.

Ehkä jatkossa löydän myös enemmän aikaa tämän sivun sisällön tekemiseen ☺️

20/10/2024

PIMU RALLY-TOKOKISOISSA

Tänään rally-tokokisat menivät yli odotusten. Lähdettiin hakemaan tulosta VOI-luokassa. Vuoden 2024 tavoitteena oli saada koulutustunnus RTK3, josta yksi tulos puuttui.
Varalta ilmoittauduin päivän kumpaankin kisaan, jos ensimmäiseltä radalta ei tulosta tulisi.

Pimu teki huippuhienon VOI-radan, 96 pistettä. Sillä irtosi luokkavoitto ja saatiin RTK3.

Vaikka alunperin ajattelin, etten starttaa MES-luokassa, hyvä tulos ensimmäiseltä radalta antoi uskallusta yrittää. MES-tehtäviä ei olla juurikaan treenattu, koska tarkoitus on jatkossa keskittyä agilityyn.

Niinpä melko kylmiltään lähdettiin radalle tekemään hyvänmielenrata välittämättä tuloksesta. Sieltä sitten tulikin tulos 75 pisteellä. 😍

Aivan uskomattoman hyvä suoritus Pimulta, joka on todella pienellä treenillä vetänyt tähän mennessä jokaisesta rally-tokokisastaan tuloksen. 💕

16 vuotta sitten tämä koira mullisti elämäni. Eikös olekin älyttömän söpö pentu..... ei noita silmiä voi vastustaa, kun ...
17/10/2024

16 vuotta sitten tämä koira mullisti elämäni. Eikös olekin älyttömän söpö pentu..... ei noita silmiä voi vastustaa, kun se niillä kysyvästi jotain pyytää. Nyt silmät alkavat jo hiipua, ja pyytää pois pääsyä.

Parempaa koiraa en olisi voinut saada ensimmäiseksi koirakseni.
Kentsun persoonaa ehkä viisas kuvastaa parhaiten. Hän on harkitsevainen, lukee niin ihmisten kuin lajikumppaneidensakin ajatuksia, osaa päätellä asioita ja toimia sen mukaan. Hän nautti suunnattomasti saadessaan harrastaa. Ehkä pienessä terrierissä asuu myös pala palveluskoiraa. Toki luulen, ettei Kentsu toimi miellyttämisen halusta vaan sillä tarve tehdä mielestään järkeviä ja hyödyllisiä asioita. Olenkin kuvannut Kentsun luonnetta myös työkoiraksi.

Nyt on tullut aika tehdä vaikeita päätöksiä. Vaikka viikonlopun rajun kunnonromahduksen jälkeen olo onkin piristynyt, luulen, että nyt on armeliainta päästää irti.

16/10/2024

Hypättiin välillä toisiin lajeihin, ja käytiin treenaamassa tokoa ja rally-tokoa. Rally-tokokisoihin ollaan menossa sunnuntaina ja toko-kokeisiinkin olisi tarkoitus ilmoittautua.

Täytyy sanoa, että Pimu kävi aikamoisilla kierroksilla ja ääntely oli sen verran voimakasta, että näissä lajeissa siitä pisteet ropisee alas.

Rally-tokossa treenailtiin lähinnä kääntymisiä. Ne meillä on ehkä se heikoin lenkki.

Tokossa hyppynouto meni ilahduttavan hyvin, m***a ruutuun menoa pitää vielä aika paljon treenata. Nyt olen käyttänyt ruudussa pientä paikkamerkkiä, jolle pitäisi juosta ja mennä maahan, m***a ilman merkkiä Pimu ei malta mennä ruutuun asti. Se maltti ei ole Pimun valtti. 😆
Vaihdoinkin taktiikan heitettäväksi leluksi ja toivottavasti se saisi Pimun pitämään suunnan eteen ja ruutuun asti.

PIMUSTA HYPPYVALIOSiinä se vihdoin on 🍾AVA-H eli Taskuraketti Pimu on nyt agilityvalion lisäksi myös hyppyvalio 😍Tuomari...
12/10/2024

PIMUSTA HYPPYVALIO

Siinä se vihdoin on 🍾AVA-H eli Taskuraketti Pimu on nyt agilityvalion lisäksi myös hyppyvalio 😍
Tuomarina oli Elina Sjölander 🇸🇪 Kisat järjesti PART ry Koiraurheilukeskus SAVOssa eli meidän kotihallissa.
Radat näyttivät todella haastavilta, m***a ne olivat yllättävän kivat juosta ja koiralle sujuvia. Päästiin hyödyntämään Pimun irtoamista.
Kisattiin myös kaksi agilityrataa.

G-kisa: HYL: hieno rata jossa yksi hyppy lipsahti väärältä puolelta.
F-kisa: 🥉 10: kielto kepeillä ja riman tiputus
E-kisa: 🥇-10,63: SERT-H, AVA-H





05/10/2024

HOOPERSHAASTE

Hoopershaasteet ovat Suomen Agilityliitto SAGIn julkaisemia hooperstehtäviä, joita on kesän aikana julkaistu kuukausittain. Nämä ovat olleet mukavia treenata ja varsinkin näin lajin alkuvaiheessa on hyvä nähdä toisten ajatuksia siitä millaisia tehtäviä voi lajissa tulla vastaan.

Tänään treenattiin Pimun kanssa kesän viimeinen hoopershaaste.
Tässä meille osoittautui vaikeaksi tulla ensin ohjaajan luo ja siitä saada koira irtoamaan tynnyrin poispäinkäännökseen. Pitäisi ehkä kokeilla vielä olisiko tämä onnistunut helpommin ohjata vähän kauempaa veräjästä, jolloin koira ei tule niin lähelle ohjaajaa.

Hoopersista on varmasti ollut apua Pimulle myös agilityn lähtöihin sekä erottelutehtäviin. Hoopersissa paikallaolo lähdössä on yleensä onnistunut, m***a samaan suuntaan ollaan toivottavasti menossa agilitykisoissakin.






09/09/2024

KAUDEN ENSIMMÄISET KISAT TOIVAT TUPLANOLLAN

Ensimmäiset kisamme kauden päättäneen SM-kisan jälkeen olivat kotihallissa oman seuran kisat. Osallistuimme kolmelle agilityradalle sekä joukkuepiirinmestaruuskisaan.

Joukkuekisassa Pimulta tipahti pari rimaa. En tiedä vaikuttiko se, että ollaan treenattu hiekkakentällä vai eikö Pimu vaan noteerannut 15 cm rimoja. Sillä on aina ollut vähän tapana matalat esteet hutiloida. Taas tuli mieleen pitäisikö joskus kokeilla miniluokkaa. Lämppäesteillä rimat olivat jääneet 30 cm, eikä niillä ollut mitään ongelmia.

Ensimmäinen agirata oli kuin meille tehty, jo rataan tutustuessani tiesin, että tämä sujuu. Pimu osaa nuo kuviot ja pystyn sitä irrottelemaan itsenäisiin suorituksiin. Lopussa kuitenkin ajatus karkasi jo loppusuoralle ja ohjasin yhden esteen huolimattomasti. Tältä radalta hylätty suoritus.

Myös muut radat olivat linjoiltaa sujuvia ja taitoja vaativia.
Seuraavalla radalla ainut kauneusvirhe oli, että ennen yhtä putkea piti tehdä persjättö, m***a jotenkin lipsautin Pimun eteeni.
Keinulla käytin aikaa ja varmistelin. Onneksi Pimun kanssa aikaa jää tarvittaessa varmistellakin.
Viimeiselläkin radalla tuli kauneusvirhe, kun Pimu pyöri puomin jälkeen, m***a löytyihän se pujottelukin.

Pimu pysyi lähdössä paikoillaan eikä varastanut. Sen kun saisi aina varmaksi 😍

Ja niinhän siinä kävi, että saimme tuplanollavoiton.
Sen kanssa on hyvä jatkaa kisakautta ja keräillä loput SM-kisoihin tarvittavat tulokset rennosti kisaillen silloin kuin hyvältä tuntuu.

Tuomarina oli Marko Kivihalme, ja hän oli kyllä tehnyt onnistuneet radat. Edellisen kerran hänen radoiltaan jäi vähän ristiriitainen tunne, toisaalta serti ja valioituminen, m***a toisaalta sitä ennen pari rataa joiden jälkeen uhkasin astuttaa Pimun ja laittaa aksakengän naftaliiniin 😄

Videoilla nollaradat.

Osoite

Kuopio

Puhelin

+358503534941

Nettisivu

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Tassutarinat :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Ota Yhteyttä Yritys

Lähetä viesti Tassutarinat :lle:

Videot

Jaa

Kategoria