Pikkumies Mikki etsii kotia
Uros, kastroitu
Arvioitu syntymäaika 1.5.2024
Aikuiskokoarvio +-10 kg
Synnyinmaa Bulgaria
Sijainti Bulgaria, Leshnikovo
Saapuu Suomeen kotihoitoon 05.12.2024
Mikki on iloinen, touhukas, avoin ja sosiaalinen pikkumies. Poika jää luultavasti aika pieneksi kooltaan, mutta tämä ei tarkoita, että poika olisi tyytyväinen vain sohvaperunana. Mikki on pentueesta se, joka usein touhuaa itsekseen omia juttujaan. Toki myös leikkii ja riekkuu siskojensa kanssa. Kun pojan luo menee, tämä on niin innoissaan, ettei meinaa pysyä nahoissaan. Syliin päästyään rauhoittuu siihen. Mikki todellakin rakastaa ihmistä.
Mikki ja kaksi siskoa ovat syntyneet erään vanhan rouvan kotiin. Hän ei pystynyt huolehtimaan pennuista, joten tarhanpitäjältämme pyydettiin apua. Hän kävi hakemassa pikkuiset turvaan. Pentujen emo steriloitiin ja palautettiin omistajalle.
Mikille etsitään vastuuntuntoista kotia, jossa halutaan touhuta pojan kanssa. Mikki olisi luultavasti kiva koira myös johonkin harrastukseen.
Huomioithan, että koirien luonnekuvaukset on tehty kotihoidossa/tarhaolosuhteissa. Ympäristönmuutos on koiralle erittäin stressaavaa ja saattaa aiheuttaa käytöstä, joka ei ole koiralle luonteenomaista.
Kaikki kauttamme maahan tuodut koirat ovat steriloituja/kastroituja.
Koirille on annettu kaksinkertaiset rabies- ja vitosrokotukset sekä tehty vereen liittyvät preparaattitestit. Lisäksi koirat ovat saaneet ekinokokkoosi-madotus ja ulkoloishäädöt.
Koirilla on EU:n lemmikkieläinpassi.
Jos kiinnostuit Mikistä, käy lukaisemassa https://bulgariankoirat.com/adoptioinfo/ ja täytä linkistä löytyvä kotiselvityslomake. Adoptiohaastattelijamme on yhteydessä antamaasi sähköpostiosoitteeseen. 🩵
Suloinen Gina etsii kotia
Narttu, steriloitu
Arvioitu syntymäaika 25.11.2023
Aikuiskokoarvio n. 15kg
Synnyinmaa Bulgaria
Sijainti Bulgaria, Leshnikovo
Gina on huomattavasti rauhallisempi pentu Rocco-veljeensä verrattuna. Tyttö hakeutuu ihmisen luokse saamaan huomiota rauhallisin elein. Usein istuu kauempana ja seuraa muiden leikkejä, mutta osallistuu sitten, kun leikit ovat vähän rauhoittuneet. Gina väistyy ennemmin kuin alkaa nahistella muiden kanssa. Tyttö ei ole ollut kissojen kanssa tekemisissä, toisiin koiriin on kyllä tottunut.
Gina sai veljensä kanssa turvapaikan tarhalta, kun oli huomattu kahden pikkuisen koiranpennun taapertavan kadulla keskenään. Pentujen emo oli jäänyt rekan alle. Nyt näille pikkuisille etsitään rakastavia loppuelämän koteja. Gina tarvitsee luotettavan ja tyttöön sitoutuvan kodin, jossa on aikaa ja halua touhuta tämän pikkuisen neidin kanssa. Lempeällä ja johdonmukaisella ohjauksella tämä tyttö tulee kukoistamaan puutarhan kauneimpana kukkana.
Huomioithan, että koirien luonnekuvaukset on tehty kotihoidossa/tarhaolosuhteissa. Ympäristönmuutos on koiralle erittäin stressaavaa ja saattaa aiheuttaa käytöstä, joka ei ole koiralle luonteenomaista.
Kaikki kauttamme maahan tuodut koirat ovat steriloituja/kastroituja.
Koirille on annettu kaksinkertaiset rabies- ja vitosrokotukset sekä tehty vereen liittyvät preparaattitestit. Lisäksi koirat ovat saaneet ekinokokkoosi-madotus ja ulkoloishäädöt.
Koirilla on EU:n lemmikkieläinpassi.
Jos kiinnostuit Ginasta, käy lukaisemassa
https://www.bulgariankoirat.com/adoptioinfo/
ja täytä linkistä löytyvä kotiselvityslomake. Adoptiohaastattelijamme on yhteydessä antamaasi sähköpostiosoitteeseen.
Hei, tässä on Topi!
Uros, kastroitu
Arvioitu syntymäaika 10.9.2023
Paino n. 15 kg
Synnyinmaa Bulgaria
Sijainti Bulgaria, Kavarna
Topille etsitään vastuuntuntoista loppuelämän kotia, jossa poika saa rauhassa ja ajan kanssa sopeutua kotikoiran elämään ja uuteen elinympäristöönsä. Topi on hieman ujo kaveri, mutta kierrellen ja kaarrellen tulee rapsuteltavaksi. Poika asustelee irti tarhalla ja tulee hyvin juttuun toisten koirien ja kissojen kanssa. Topi ei tee itsestään numeroa, vaan väistää jos joku alkaa ärhennellä.
Topi on pelastettu veljensä kanssa kadun vilinästä, sillä eivät pikkuiset pentukoirat olisi niissä olosuhteissa kauan pärjänneet. Pojat ovat tarhalla saaneet kasvaa ja vahvistua turvallisessa ympäristössä ja ovat nyt valmiita matkustamaan oman perheen luo.
Huomioithan, että koirien luonnekuvaukset on tehty kotihoidossa/tarhaolosuhteissa. Ympäristönmuutos on koiralle erittäin stressaavaa ja saattaa aiheuttaa käytöstä, joka ei ole koiralle luonteenomaista.
Kaikki kauttamme maahan tuodut koirat ovat steriloituja/kastroituja.
Koirille on annettu kaksinkertaiset rabies- ja vitosrokotukset sekä tehty vereen liittyvät preparaattitestit. Lisäksi koirat ovat saaneet ekinokokkoosi-madotus ja ulkoloishäädöt.
Koirilla on EU:n lemmikkieläinpassi.
Jos kiinnostuit Topista, käy lukaisemassa https://bulgariankoirat.com/adoptioinfo/ ja täytä linkistä löytyvä kotiselvityslomake. Adoptiohaastattelijamme on yhteydessä antamaasi sähköpostiosoitteeseen.
Suloinen Mandi etsii kotia
Narttu, steriloidaan ennen Suomeen tuloa
Arvioitu syntymäaika 25.11.2023
Säkä 55-60 cm
Synnyinmaa Bulgaria
Sijainti Bulgaria, Leshnikovo
Mandi on varauksellinen uusia ihmisiä kohtaan. Siksi tyttö tarvitsee kodin, jossa on koirakokemusta ennestään ja jossa on aikaa ja halua touhuta tämän nuoren neidin kanssa. Mandille etsitään kotia rauhalliselta alueelta perheestä, jossa ei ole pieniä lapsia. Tarhalla Mandi asuu laumassa, joten tyttö on tottunut toisiin koiriin.
Mandi on haettu turvaan kylästä, jossa oli aloitettu kodittomien koirien myrkyttäminen. Mandin vanhemmat saivat kokea tuon kohtalon. Mandilla on pentuna ollut parvovirus, joka on tuolloin hoidettu asianmukaisesti.
Nyt tyttö on valmis muuttamaan omaan rakastavaan kotiin, jossa ymmärretään, että sopeutuminen uusiin olosuhteisiin ja uusiin ihmisiin vaatii aina oman aikansa ja tilansa. Kotikoirana oleminen on Mandille täysin uusi asia.
Huomioithan, että koirien luonnekuvaukset on tehty kotihoidossa/tarhaolosuhteissa. Ympäristönmuutos on koiralle erittäin stressaavaa ja saattaa aiheuttaa käytöstä, joka ei ole koiralle luonteenomaista.
Kaikki kauttamme maahan tuodut koirat ovat steriloituja/kastroituja.
Koirille on annettu kaksinkertaiset rabies- ja vitosrokotukset sekä tehty vereen liittyvät preparaattitestit. Lisäksi koirat ovat saaneet ekinokokkoosi-madotus ja ulkoloishäädöt.
Koirilla on EU:n lemmikkieläinpassi.
Jos kiinnostuit Mandista, käy lukaisemassa https://bulgariankoirat.com/adoptioinfo/ ja täytä linkistä löytyvä kotiselvityslomake. Adoptiohaastattelijamme on yhteydessä antamaasi sähköpostiosoitteeseen.