21/10/2022
Tässä hieman ajateltavaa!!!
Kiikoisten löytöeläinpalvelu julkaisi eilen videon emosta ja pennuista kulkemassa maantiellä. Videon oli kuvannut havainnon tehnyt ihminen, joka ilmoitti asiasta Kiikoisiin. Päivityksessä kyseltiin, onko kissoilla omistajaa ja tunnistaako joku kissat omakseen.
Eipä aikaakaan, kun kommenttikenttä oli täyttynyt raivokkaaksikin yltyvistä kommenteista, jossa huudettiin siitä, miten kissat pitää heti mennä ottamaan kiinni, loukulla tai haavilla tai syliin vaan, pennut kiinni ja emo tulee kyllä perässä, ja laittakaa ruokaa ja auttakaa ja viekää turvaan ja TEHKÄÄ NYT JUMALAADE JO JOTAIN! Siinä samassa haukuttiin Kiikoisten löytiksen Miran toiminta epäluotettavaksi ja huonoksi, makaa sää siellä lämpimässä kotonas kun kissat kärsii ja kuolee, miksi kissat ei ole jo kiinni ja eikö sun tehtävä ole ottaa ne HETI KIINNI PRKL. Ettekö oikeasti edes halua auttaa? Oletteko muka oikeasti kissoja auttava taho vai ette? Eipä mitään saada aikaan kun vaan vitkutellaan. TEHKÄÄ NYT JO JOTAIN! M***a tuntia jo tästäkin ja yhä kissat on vapaana EIKÄ KUKAAN TEE MITÄÄN! Nyt lopettakaa selitykset ja poloiset turvaan ja heti niin kuin olis jo.
Siis mitä helev - - - ?!
Tärkeänä lisähuomiona joka toisessa kommentissa se, että kyllähän minä auttaisin, m***a kun oon niin kaukana. Joo-o. Tunnustan – ärsyynnyin ja otin kunnon kierrokset. Ja sitten ajattelin, että on varmasti asioita, jotka eivät ole kaikille selviä, ja avaanpa niitä sitten.
***
1. ”Eikö löytölän tehtävä ole ottaa nämä kissat kiinni?” Ei.
Jokaisella kunnalla on oltava esittää paikka löytöeläimille, mikä tarkoittaa sopimusta löytöeläimistä vastaavan toimijan kanssa, ellei sitä toteuteta kunnan omana toimintana. Löytöeläimet ovat siis yleensä niitä yksinäisiä, irrallaan tavattuja lemmikkejä, joiden osalta ei tiedetä omistajaa, ja näistä kunta maksaa ylläpitokulut 15 ensimmäisestä vuorokaudesta, ellei omistajaa löydy -ja mikäli löytyy, omistaja maksaa. PIenenä lisähuomiona: populaatiot eivät kuulu löytöläsopimuksen ja hoitokulujen osalta korvattavien piiriin.
Erittäin harvoin, liekö koskaan, löytöläsopimus käsittää kissojen kiinni ottamisen/ loukuttamisen. Miksi niin – no koska se maksaa veronmaksajien rahoja, eikä kiinniottamisen palvelua sisällytetä sopimukseen. Pääperiaate on se, että löytölä järjestää kissoille paikan ja hoidon lakisääteisen 15 vrk ajan, ja sopimuksesta riippuen löytölä myös saattaa hakea kiinni otetut kissat, m***a ei vastaa kissojen kiinni ottamisesta tai loukuttamisesta. Se ei ole niille määritelty tehtävä yhtään sen enempää, kuin sitä on määritelty minulle tai sinullekaan. Näin se nyt vaan on, ja jokainen, jota asia harmittaa, voi aivan vapaasti tarjoutua avuksi ottamaan kissan/kissat kiinni ja toimittaa ne löytölään. Loukkuja ym. saa kyllä lainaan toimijoilta ympäri Suomen.
Ja kuitenkin, tässäkin keississä, jos olisi yhtään sen oman huutamisensa sijaan lukenut kommentteja, niin Mira oli vastannut ehkä kahdeksantoistatuhatta kertaa, että pentueen alkulähdettä selvitetään vapaaehtoisten toimesta, ja että kissat pyritään saamaan kiinni, mikäli niillä ei ole kotia olemassa.
***
2. Siitä päästäänkin kissan kiinni ottamiseen. Vieraan, vapaana ulkona olevan kissan, varsinkin, mikäli se on yhtään ihmiskontaktista vieraantunut, kiinni saaminen käsin, perässä juoksemalla, takkia päälle heittämällä tai edes haavilla on ERITTÄIN vaikeaa. Se on vaikeaa, vaikka kissa olisi pentu, sillä ne pirulaiset todellakin juoksevat ja lujaa, mikäli ne pyrkivät ihmistä pakoon. On äärettömän helppoa ajatella, että metrin päähän tuleva pentu vain napataan kiinni, m***a joo, voin kertoa, ei napata – ei niitä niin vain napata kiinni edes sisätiloissa, elleivät ne sitä halua, puhumattakaan ulkona, jossain tienposkessa.
Oma ensimmäinen kontaktini villiintyneen, ehkä viisiviikkoisen pennun käsin kiinni ottamisesta on jossain 15 vuoden takana, kun saalistimme mieheni mummolan ulkorakennuksen alle pesänsä tehneitä emoa ja pentuja. Pentu iski hampaansa hanskojen läpi kiinni peukaloon niin, että pienet naskalit upposivat läpi sekä paksun hanskan että peukalon kynnen – eikä irrottanut edes ravistelemalla, kun oli lihan makuun päässyt.
Lisäksi oletus siitä, että jos pennut saa kiinni, emo seuraa kyllä pentujaan, ei valitettavasti useinkaan toimi – ei meillä muuten olisi jatkuvasti pieniä tai isompia pentuja, joiden emoa ei ole sitkeästi yrittämisestä huolimatta saatu kiinni.
Mikäli luonnossa vastaan tulevaa kissaa tai pentuetta ei saada ensi kohtaamisella kiinni, vaaditaan usein lisää havaintoja, ennen kuin asiaa voidaan edistää. Haavin kanssa ojassa tönöttäminen suurena sankarina seuraavien vuorokausien ajan vaikka yötä päivää tai loukkujen heittely sinne tänne summittaisesti on useimmiten täysin turhaa, ellei ole edes tietoa, olivatko kissat vain ohikulkumatkalla, ja palaavatko ne ikinä paikkaan, jossa ihminen tien varren risukossa haavin kanssa heiluu. Taustatyönä selvitellään lähialueen rakennukset, ja varsin usein etenkin pentueiden tapauksessa sieltä löytyy alkulähde – paikka, jossa kissaa on ruokittu tai jossa se on saanut hankittua ravintoa, oli se sitten talon oma eläin tai ei.
***
3. Ja vielä viimeisenä loukutuksesta. Loukutus on yleinen tapa saada vähänkään villiintyneet kissat kiinni, m***a se ei ole ihan niin yksioikoisesti toteutettava juttu kuin ensiajatukselta tuntuu. Tai on, jos kissa kulkee mun kotipihassani, ja voin etätyöläisenä tsekata omaan pihaani asettamani loukun tilannetta pitkin päivää, m***a kaikissa muissa tilanteissa loukuttaminen vaatii a) maanomistajan luvan ja b) ihmisiä, sillä loukkua täytyy käydä tarkistamassa muutaman tunnin välein, vähän sijainnista ja keleistä riippuen.
Loukkua ei voi vain tempaista jonnekin ojaan, ajella kotiin odotellen, että joku sinne menee, jotta voi hakea loukun saaliin kera seuraavana päivänä pois. Mikäli keli on kuuma tai pakkasta on paljon, sitä tiuhemmin loukkua täytyy tsekata, ettei sinne päätynyt kissa tai muu eläin paahdu helteeseen tai jäädy pakkaseen. Niin ikään pentuetta loukuttaessa haasteena on se, kuka pyritään loukuttamaan ensimmäisenä, ja miten varmistetaan, etteivät pennut jää luontoon ilman emoa, mikäli emo sattuukin loukkuun ensimmäisenä ja pennut ottavat sillä välillä ritolat. Etäisyydet lisäävät asiaan oman twistinsä. Kiikoisten keississä etäisyyttä löytölän ja kissahavaintopaikan välillä oli 40 km, ja toisinaan sitä on paljon enemmän. Siinä ei enää huvikseen käydä näppärästi parin tunnin välein vähän tsekkaamassa loukkua pitkin vuorokautta, varsinkaan, kun harvemmin meistä yhdenkään ainut päivän tai viikon tehtävä on yksittäisen pentueen kiinni saaminen, vaan elämässä on varsin usein valtavasti kaikkea muutakin.
***
Huoli kissoista on ymmärrettävää, m***a sitä on turha aggressiivisella raivolla tällaisissa keisseissä kaataa niiden päälle, jotka yrittävät auttaa. Kukaan meistä eläinsuojelutoimijoista ei ole mikään kaikkivoimainen jumalolento, jolla on kaikki valta, aika, raha ja rajattomat mahdollisuudet tehdä mitä vain, milloin vain, missä vain ja keinolla millä hyvänsä. Lisäksi meitäkin säätelevät sellaiset asiat kuin lait, käytettävissä olevat aikaresurssit, oma elämä, työ ja perhe, ja edellä mainitusti myös ihan fysiikan lait ja etäisyydet haastavat myös meidän toimintaamme.
Jokainen, joka haluaa auttaa, löytää varmasti rescuemaailmasta paikkansa. Somessa öyhöttäminen, raivokas ohjeistaminen, kissakentällä parhaansa tekevien toimijoiden parjaaminen ja puskista huutelu harvemmin on oikea tapa.
***
Kuvassa on Jiron populaation Emiko. Valitsin tämän kuvan muistona reilun vuoden takaisista hetkistä, kun saalistettiin Armin kanssa näitä puolikesyjä, jo rajatussa tilassa sisähallissa olleita pentuja ja muutamia aikuisia puoli päivää saadaksemme ne bokseihin. Toistan, ne olivat puolikesyjä ja rajatussa tilassa, ja silti meillä meni tunteja saada ne sieltä kiinni, apunamme haavit, pyyhkeet ja kulkureittien blokkaamiset. Siinä sitä ajatusta jokaiselle, joka meinaa, että kissan saa kyllä pihalta kiinni vain nappaamalla. Kuvan Emikoa emme saaneet silloisella käynnillä. Se kiipesi pitkin seiniä, ja työkalut loppuivat kesken kissan kiipeillessä katonrajassa meidän ulottumattomissamme. Meni viikko, ennen kuin paikan omistaja sai kissan loukkuun - siinäkin tapauksessa, että kissa oli koko ajan ollut rajatussa sisätilassa ilman mahdollisuutta paeta sen kauemmas.
***
Edit. vielä loppuajatus. Somessa herkästi kiehahtaa, ja ellei millään pysty pitämään sormiaan kurissa ja olemaan kommentoimatta typeryyksiä, esmes että käypi nyt vaikka sen Kiikoisten emännän haukkumassa, niin aina voi oppia ja fiksuna ihmisenä käydä jälkikäteen kommentoimassa pahoittelunsa. Se on sellainen jännä asia tässä somemaailmassa, että hirveesti huudetaan ja haukutaan, vaan jos hoksataan olevansa väärässä, vedetään herne nenään ja uhriudutaan sen sijaan, että todettaisiin, että sori, mokasin. Vaan ihan on fiksua somessakin osata pyytää anteeksi, jos oma reagointi meni aivan överiksi.
