Suskun Otukset

Suskun Otukset Kasvatan pienimuotoisesti ja epävirallisesti lemmikkitasoisia syyrianhamstereita. Asumme Laukaassa. Marsuja olen kasvattanut yhden poikueen -02.

Ensimmäinen oma lemmikkini oli kani ihan pikkutyttönä, jonka jälkeen koiramaailma astui myös kuvioihin vahvasti. Jyrsijöitä mulla on ollut yläasteelta asti oikeastaan kokoajan enemmän tai vähemmän, milloin mitäkin lajia :) Olen myös hoitanut lukuisia eri eläimiä vuosien varrella kotonani tai eläimen kotona, jonka myötä kokemusta on kertynyt monipuolisesti. Ensimmäinen syrkki tuli -99, marsut -99,

gerbiilit -01, kesyhiiret -14, robot -14, pygmihiiret -17, okahiiret -19, talvikko -20, viiriäiset -21, kanat -22, cämpsy -22, kiinari -22, natalhiiret -23. Syrkkien kasvatuksen aloitin -16. Näiden lisäksi olen omistanut sekä kasvattanut koiria (9 pentuetta), kiertäen koiranäyttelyissä lähimaita myöten.

Taas on aika auttaa paikallisesti hienoa työtä tekevää Karajan löytöeläinkotia. Eli itse suuntaan Zooplussan sivuille ti...
25/08/2024

Taas on aika auttaa paikallisesti hienoa työtä tekevää Karajan löytöeläinkotia. Eli itse suuntaan Zooplussan sivuille tilausta tekemään 🥰 Ilman Karajaa ei meilläkään olisi Pahis-kania ilonamme.

AVUNPYYNTÖ ‼️❤️

Karajalla on kasvamassa tällä hetkellä kahdeksan orpoa kissanpentua, joille tarvitaan laadukasta muonaa ja kissanhiekkaa. Voisitko sinä auttaa? Suurin tarve on viljattomalle kissanpennun märkäruualle ja paakkuuntuvalle hiekalle. Tulevien viikkojen aikana niitä menee niin paljon kuin jaksaa kantaa 😄

Helpoin tapa auttaa on tilata suoraan tuotteita esimerkiksi Zooplussasta tai Peten Koiratarvikkeesta ja pyytää toimituksen suoraan löytölälle. Myös Jyväskylän seudun Musteista ja Mirreistä voi ostaa ruokaa tai hiekkaa ja jättää myymälään odottamaan hakua löytölään.
EDIT. Löytölän osoite on Karajan löytöeläinkoti, Palvaniementie 115, 41450 Leppälahti.

Sydämellinen kiitos, kun autat! Pienikin apu on aina tarpeen ❤️❤️❤️

Ps. Pennuille etsitään sitten myöhemmin koteja. Nyt keskitytään kesyyntymään, kasvamaan ja vahvistumaan 💪💕

Osa 1: Siitosmunia Kajaanista. Silkkikanat kuoriutuneet 31.1.-2.2.2022 koneesta. Tuloksena 9 munasta 5 kukkoa ja 1 kana....
24/08/2024

Osa 1: Siitosmunia Kajaanista. Silkkikanat kuoriutuneet 31.1.-2.2.2022 koneesta. Tuloksena 9 munasta 5 kukkoa ja 1 kana. Kotiin jäänyt kukko jouduttu lopettamaan neurologisten ongelmien takia (kuolinsyy lymfooma), muut muuttivat uusiin koteihinsa aiemmin.

Osa 2: Kääpiökoch kukko ja kanat saapuivat 8.7.2022 Leppävedeltä. Ekat kuolemat 12/22, tautilöydöksiä avauksissa.

25.4.23 meille tuli 6 kääpiökochin munaa Kouvolasta postitse. Tiput kuoriutui kanan alta 16.5. (21vrk). 2 kukkoa ja 2 kanaa muutti muualle, meille jäi 2 kanaa. Käppänät kuoli yksi toisensa jälkeen sairauksiin. Vikat lopetettu keväällä -24.

Osa 3: Saneeratut tilat ja uusi alku. 27.6.24 Sumiaisista sekuli kukko ja 3 kanaa, kuoriutuneet toukokuun lopulla -24.

Viiriäiset 5-7vrk vanhoja. Loppusaldo 17 hyvin eläväistä tipua. Toki vieläkin voi jotain käydä.Numeraalista faktaa haudo...
30/07/2024

Viiriäiset 5-7vrk vanhoja. Loppusaldo 17 hyvin eläväistä tipua. Toki vieläkin voi jotain käydä.

Numeraalista faktaa haudotuksesta, munien itävyys oli arvoitus ja lopputulokseen ollaan ihan tyytyväisiä me sekä munien lähtöpaikka.
Covatutto 24 automaatilla kuivahautoen.

48 munaa, kuoriutumisvrk 16-19.
26 jäi kuoritumatta, joista tyhjiä eli ei itäneet 14. 8 munassa oli tipu, joista 3 oli mennyt kesken hyvin alussa jo ja 2 ihan valmista m***a munat ehjät eli ei merkkejä kuoriutumisesta.
22 kuoriutui (suurinosa vrk 16, vikat vrk 18-19). Näistä 1 kuoli itsestään hyvin pian ja jalkaongelmien takia lopetettu 4 kokoaikana. Kaikki oli kuoriutuneet ihan vikojen joukossa eli liian pitkään olivat solmussa munien sisällä. Yksi vänkyrävarpainen on saanut varpaansa hyvin suoristumaan ja pysyy näin elävien kirjoissa.

Nyt jännätään montako kukkoa ja kanaa näissä piipertäjissä lopulta on 🥰

Ensimmäiset hätähousut maailmassa, 16vrk malttoivat yksiöissään olla. Ikää alle puoli vrk. Munien rätinä ja heiluminen e...
23/07/2024

Ensimmäiset hätähousut maailmassa, 16vrk malttoivat yksiöissään olla. Ikää alle puoli vrk. Munien rätinä ja heiluminen enteilee että huomenna saavat seuraa 🥰

Perheenlisäystä toivotaan myös viiruilla. Rapiat pari viikkoa ja nähdään miten kävi 🥰
07/07/2024

Perheenlisäystä toivotaan myös viiruilla. Rapiat pari viikkoa ja nähdään miten kävi 🥰

Pingu ja kaverit tulopäivänä ja 9vrk kuluttua. Kasvuvauhti on hurjaa 🥰Kääpiökochit poistui kunnanell avustuksella kevääl...
07/07/2024

Pingu ja kaverit tulopäivänä ja 9vrk kuluttua. Kasvuvauhti on hurjaa 🥰

Kääpiökochit poistui kunnanell avustuksella keväällä. Päätös syntyi kun yksi kaatuili taas (ja kuoli) ja kaksi ei ollut parvi. En halunnut uusia koska ne sairastuu tuohon kans. Tämä saaga tuli päätökseen, kalliit oppirahat maksettiin niin henkisesti kuin fyysisesti. Saneerauksen jälkeen hain uudet alut meille. Paikka on tuttu ja hyväksi havaittu olot, tautitestitkin otettu. Toivottavasti tämä matka on pidempi kuin kaksi edellistä..

Kiitos Kaarinalle lapsukaisista ❤️

O-poikue s. 12.5.202414vrkHL-134-24 uros lk musta Osmankäämi "Haisuli", JyväskyläHL-135-24 uros lk normaali vn Ohdake "O...
06/06/2024

O-poikue s. 12.5.2024
14vrk

HL-134-24 uros lk musta Osmankäämi "Haisuli", Jyväskylä
HL-135-24 uros lk normaali vn Ohdake "Ohdake", jäi kotiin
HL-136-24 uros lk normaali laikukas Orapihlaja "??", Jyväskylä
HL-137-24 naaras lk musta vn Orvokki "Orvokki", jäi kotiin
HL-138-24 naaras lk musta laikukas Orkidea "Nuppu", Lievestuore

20/05/2024

O-poikue on syntynyt 12.5. vielä on turhan aikaista sanoa enempää m***a pesässä kuuluu kitinää kuitenkin. Infoilen kyselijöille kun on jotain kerrottavaa, kotiin jää kuitenkin poikanen tai pari.
Muilta naarailta etsitään kiimoja, ehkä joku ilta taas onnistaa..

Jos olet pääkaupunkiseudulla viikonloppuna, käyhän messuilla ja tsekkaamassa SHY:n osasto myös :)
15/04/2024

Jos olet pääkaupunkiseudulla viikonloppuna, käyhän messuilla ja tsekkaamassa SHY:n osasto myös :)

Olemme mukana Lemmikkimessuilla Helsingin Messukeskuksessa 20.–21.4.2024! Löydät Suomen Hamsteriyhdistyksen ja vierailevat esittelyhamsumme osastolta 2d40.

Tietoisku-lavalla tarjoillaan molempina messupäivinä erityisen hyvin ensimmäisen lemmikin hankintaa pohtiville sopiva esittely eri hamsterilajeistamme ja niiden eroavaisuuksista.


07/04/2024

Tänään, räntä- ja vesisateen keskellä, Aili ja Raita päätti että NYT alkaa kevät ja kiimahuudot kuului alakertaan asti 🙄 Ei jäänyt epäselväksi ainakaan asia. Kumpikin astutettu, katsotaan saiko vanhus-sulhot mitään aikaan ❤️

Samalla ikävä vastoinkäyminen, helmikuussa hamsulaan muuttanut uusi uros Variksenmarja löytyi mökistään kuolleena 😭 Varis oli vasta joulukuussa syntynyt. Kurjaa m***a näitä vaan välillä tapahtuu ilman mitään syytä 😟

Hamsterin poikasia ei vielä ole tuloillaan, kevättä kohti mennään ja toivotaan..Eilen kävin paikallisessa löytölässä, mi...
19/02/2024

Hamsterin poikasia ei vielä ole tuloillaan, kevättä kohti mennään ja toivotaan..

Eilen kävin paikallisessa löytölässä, mistä Pahis-kanikin meille vuosi sitten haettiin, lopetettiin Kskjy ry paikallisyhdistyksemme viimevuoden lopulla ja loppuvarat lahjoitettiin Karajalle lahjakorttien muodossa haluamiinsa paikkoihin.

HUIKEA LAHJAKORTTILAHJOITUS ❤️🐰🐹!!

Keski-Suomen kani- ja jyrsijäyhdistys ry. lopetti toimintansa aktiivien puutteessa viime vuoden lopussa. Viimeinen kokous päätti, että yhdistyksen loput varat lahjoitetaan Karajalle erityisesti kanien ja jyrsijöiden avuksi. Yhdistyksen hallituksen jäsen Susanna kävi muuttamassa varat lahjakorteiksi ja kävi eilen tuomassa ne. Huikeat 960e jaettuna Hankkijan, Eläinklinikka Tähden ja Tierran Lemmikkipuodin kesken 😍🤩!!! Sydämellinen kiitos yhdistykselle ja sen hallitukselle tästä huikeasta lahjoituksesta 💝!

Vesipullolla tungosta aina, kun pullo on "liian kauan" täytettävänä siivouksen yhteydessä 😅
05/02/2024

Vesipullolla tungosta aina, kun pullo on "liian kauan" täytettävänä siivouksen yhteydessä 😅

Tänään meille saapui Variksenmarja "Varis", lk musta uros, s. 15.12.2023. Poika reissasi bussilla, junalla ja autolla Va...
05/02/2024

Tänään meille saapui Variksenmarja "Varis", lk musta uros, s. 15.12.2023. Poika reissasi bussilla, junalla ja autolla Vantaalta Keski-Suomeen, kaverini toimiessa kuriirina 🥰
Kiitos Pumpkin's Hamsters Marika pikkumustasta.

10/01/2024

Vuoteen 2024 lähdettiin kovien pakkasten saattelemana 🥶 Elukoihin se ei näyttänyt vaikuttavan, itse olen enemmän kesäihminen kylläkin..

Hamsulassa kevät näyttää tulevan sanoopa lämpömittari mitä tahansa.
Tällä viikolla on kaksi naarasta astutettu, katsotaan onnistuiko. Vielä tuolla odottelee ainakin pari vuoroaan, kunhan vähän ikää tulee lisää ja näkee millaisia tytseistä kasvaa.

Talven aikana on hamsulan väki vähentynyt hiukan kun vanhuksista on aika jättänyt ja jalostuskelvottomia on muuttanut lemmikkikoteihin. Tänävuonna tulee 25-vuotta siitä, kun ekan hamsterini sain. Merkkipaalu yhdellä tapaa saavutettu, sen myötä hamsulassa tehdään pientä remppaa hyllyköiden ym suhteen nyt kun on hiljaisempi kausi ja määrä pienehkö. Uuteen nousuun siis kunhan asunukset saadaan kuntoon!

Koetan aktivoitua ja kaivaa järkkärin kaapista, jotta nykyisistä hamsuista tulisi otettua kuvia, huomasin meinaan että edesmenneistäkin osa jäänyt kuvaamatta.. 😐

26/12/2023
Tervetuloa taloon Sumu 🥰Sumu on syntynyt 8.4.2023 ja on litteä tykin kuula eikun talvikko siis 🤭😂Tepon saappaita tuskin ...
29/11/2023

Tervetuloa taloon Sumu 🥰
Sumu on syntynyt 8.4.2023 ja on litteä tykin kuula eikun talvikko siis 🤭😂
Tepon saappaita tuskin täyttää m***a Dunan kuitenkin.

Pieni suuri persoona Teppo nukkui pois viimeyön aikana, ruuan äärellä oli lähtenyt saappaat jalassa
22/11/2023

Pieni suuri persoona Teppo nukkui pois viimeyön aikana, ruuan äärellä oli lähtenyt saappaat jalassa

Teppo elokuussa -22

N-poikue s. 29.10.202314vrkHL-426-23 uros lk normaali vn laikukas Nagu Akvavit "Papu", JyväskyläHL-427-23 naaras normaal...
12/11/2023

N-poikue s. 29.10.2023
14vrk

HL-426-23 uros lk normaali vn laikukas Nagu Akvavit "Papu", Jyväskylä
HL-427-23 naaras normaali vn Napue Gin "Gini", jäi kotiin

06/11/2023

M-poikue syntyi 17.10. Poikue oli iso m***a 1,5 viikkoon mennessä kaikki muut katosi paitsi normaali naaras joka jää kotiin. Syitä voi vaan arvailla miksi kävi näin.

N-poikue on syntynyt myös, se on vastaavasti sitten pieni jo valmiiksi. Naaras ei näyttänyt edes tiineelle. Pesärauhan jälkeen tiedän lisää, onko loppusaldo yhtä huono vai huonompikin jopa. Ainakin yksi poikanen jää kotiin jatkumoksi.

Muilla ei ole kiimoja näkynyt joten eioota tarjolla yhä ja vahvasti.

M-poikue s. 17.10.202316vrkHL-425-23 naaras lk normaali Mini-Lionel "Mini", jäi kotiin
06/11/2023

M-poikue s. 17.10.2023
16vrk

HL-425-23 naaras lk normaali Mini-Lionel "Mini", jäi kotiin

Helppo tapa avustaa Karajan löytölää on tehdä tilaus vaikkapa Zooplussalta ja posti vie paketin suoraan perille.Mä tein ...
03/10/2023

Helppo tapa avustaa Karajan löytölää on tehdä tilaus vaikkapa Zooplussalta ja posti vie paketin suoraan perille.
Mä tein ruokatilauksen viikonloppuna näin.
Pahis-propelikorva on Karajalta haettu joten on ilo auttaa! Olen käynyt Karajalla parikin kertaa itse toteamassa, että hienot on tilat maalaismaisemissa 🥰

AVUNPYYNTÖ ‼️💌

Kelit kylmenee ja kissoja alkaa tulemaan löytölään talven alta turvaan. Tälläkin hetkellä on menossa muutamia loukutuksia kylmistä navetoista ym. Löytölässä on nyt huutava tarve laadukkaille kissanmärkäruualle ja kissanhiekalle 🐱! Voit auttaa esimerkiksi ostamalla ruokaa ja hiekkaa Jyväskylän seudun Musteista ja Mirreistä ja Faunattaresta ja jättämällä ne myymälään odottamaan hakua. Lisäksi meille voi ostaa lahjakortteja eläintarvikeliikkeiden lisäksi mihin tahansa kauppaan, esimerkiksi Prisma ja Citymarket. Niillä ostetaan sitten sopivaa märkäruokaa ja hiekkaa.
EDIT. Yksi hieno ja kertakaikkisen helppo keino auttaa on tilata suoraan kotisohvalta esimerkiksi Zooplussan, Peten Koiratarvikkeen tai muun verkkokaupan kautta tuotteita suoraan löytölään 🤩 Toimitukset on nopeita ja tulevat suoraan perille ja pääsevät heti käyttöön 💎

Pienikin apu on aina tervetullut🌹

21/09/2023

Hamsterit ei ole tehneet kunnon kiimoja joten astutuksiakaan ei ole ollut. Näin ollen poikasiakaan ei ole vielä. Odotellaan..

Natalhiiri-iskä nukkui eilisillan/tämän työpäivän aikana pois. Kasvain sille ilmestyi tovi sitten m***a kuolinsyy arvoitus. Poikakolmikko ei näytä surevan yhden puuttumista.

Toukokuisista kääpiökoch tipuista toinen kotiin jäänyt kanatipu rymysi jalkansa jossain rikki elokuussa. Saatiin eläinlääkäristä kipulääkettä joka auttoi hiukan. Paraneminen oli hidasta m***a tänään kana oli nukkumapaikassaan kuolleena yllättäen :'( Kanalassa nyt enää kukko ja kaksi kanaa. Kato käy ja sairaudet vie porukkaa yksitellen.

Jotain iloakin - 3 viiriäiskanaa muutti tänään täydentämään toista parvea, josta kuoli hiljattain kaksi vanhaa kanaa.

Syksy on saapunut ja eläimet saa nauttia satokauden tuotoksista vielä.

04/08/2023

Tiedoksi kasvateilleni jotka syöttää Rapunzelin ruokia, tilatkaa äkkiä ruokia varastoon verkkokaupoista jos mahdollista. Itselle tämä ikävä tilanne tarkoittaa ruokamerkin vaihtoa ja tutkailua mihin vaihtaa.

Toivotan voimia ja tsemppiä Anniinalle

31/07/2023

Poikaskyselijät! Viime päivinä on tullut useammalta alaikäiseltä yhteydenotto joihin en ole voinut vastata mesessä teidän asetustenne vuoksi. Muuttakaa asetuksianne jos odotatte vastausta sitä kautta tai lähettäkää emailia [email protected]
Tämä toki muillekin jos viestit ei kulje jostain syystä, mailitse tavoittaa. Tai jos olet Instassa, sielläkin viestit kyllä kulkee.

Poikasia ei ole nyt, tarkoitus on elokuussa astuttaa pari naarasta joten mikäli tiinehtyvät menee luovutukset kuitenkin syys-lokakuulle eli juuri nyt ei ole poikasia meillä. Loppuvuotta kohti mentäessä astutusta odottaa useampikin naaras kyllä.

Eilen ajeltiin Lievestuoreelle kaverin luokse hakemaan elukoille uusia syömisiä testiin.Mahtipehku-kuiviketta kääpiöhams...
28/07/2023

Eilen ajeltiin Lievestuoreelle kaverin luokse hakemaan elukoille uusia syömisiä testiin.
Mahtipehku-kuiviketta kääpiöhamstereille, heinäpaaleja ja heinäbrikettejä kaneille, ihanan tuoksuista yrttiseosta hamstereille ja kaneille sekä hampunsiementä linnuille.
Huomenna aloitetaan testaus 🥰 Ilo tukea kotimaista pienyrittäjää. Käykäähän tsekkaa verkkokauppaa os. http://www.hirvolantila.fi/kauppa/ valikoima kasvaa pikkuhiljaa.
Hirvolan Tila

L-poikue (juomia) s. 17.5.202316vrkHL-248-23 uros lk musta Latte "Baloo", JyväskyläHL-249-23 naaras lk musta vn Likööri ...
01/06/2023

L-poikue (juomia) s. 17.5.2023
16vrk

HL-248-23 uros lk musta Latte "Baloo", Jyväskylä

HL-249-23 naaras lk musta vn Likööri "Pinni", Jyväskylä

HL-250-23 naaras lk musta vn Limonadi "Väinö", Saarijärvi

HL-251-23 naaras lk musta vkkk Lonkero "Raita", jäi kotiin

30/05/2023

Kanojen verikoetulokset tuli Ruokavirastosta.

IBV kohtalaisella tasolla
APV matalalla tasolla

Eli ei löytynyt mycoplasmaa, mitä pelkäsin m***a kaksi tautia parvesta löytyi ja tämän tiedon kanssa elellään. Ylimääräiset tiput muuttaa aikanaan uusiin koteihin näiden tietojen kera, vastapuoli ottaa riskin halutessaan. Rehellisesti ja avoimesti asiat kerron.

K-poikue s. 27.4.202319vrkHL-222-23 uros lk musta Kanerva "Dino", JyväskyläHL-223-23 uros lk musta Käenkaali "Ruben", Ka...
25/05/2023

K-poikue s. 27.4.2023
19vrk

HL-222-23 uros lk musta Kanerva "Dino", Jyväskylä

HL-223-23 uros lk musta Käenkaali "Ruben", Karstula

HL-224-23 naaras lk musta vn Karpalo "Karpalo", Saarijärvi

Pikaräpsy kääpiökoch tipuista, ikää muutama tunti. Kaikki 6 kuoriutui tänään ja tarkasti 21vrk kohdalla :)
16/05/2023

Pikaräpsy kääpiökoch tipuista, ikää muutama tunti. Kaikki 6 kuoriutui tänään ja tarkasti 21vrk kohdalla :)

Niin isoja m***a niin pieniä silti ❤️ Ikää 7-8vrk. 5 tipua jäljellä, viikonloppuna lopetettiin yksi viallinen.To uudet m...
16/05/2023

Niin isoja m***a niin pieniä silti ❤️ Ikää 7-8vrk. 5 tipua jäljellä, viikonloppuna lopetettiin yksi viallinen.
To uudet munat koneeseen, tavisten vuoro, nää on celadoneja.

Osoite

Laukaa
41340

Nettisivu

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Suskun Otukset :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Ota Yhteyttä Yritys

Lähetä viesti Suskun Otukset :lle:

Jaa



saatat pitää myös