Ketäs sä muistat tältä pilvenreunalla(ihan kaikki ei sentään tuota jengiä vielä edusta)? Ite muistan ajatelleeni noihin aikoihin, etten voisi haaveilla paremmista työkavereista ❤️ tuntui että tiesin kaikki niin vimosen päälle ja ettei mua yllättänyt,kuin Ressu eestinhevonen/-poni yllätys metkutuksillaan 🤭 totean että vaikka Ressu oli mulle rakas en välttämättä tarttis enää toista saman rodun edustajaa,mutta sas nähdä 🙊🙊yleensä kun näin sanoo ääneen voi olla et joulupukki antaa mulle yllätyspaketin. Reinoja voisin ottaa viisi koska vaan,vaikka alku olikin erityinen ja vaati useampaan otteeseen ihmetystä. Sekin oli eestiläistä rotua.
Joulu on kerran vuodessa vaan! Meillä oli synkkä ja pimeä ratsastus. Joululaulut kaikui Säijän metsissä🎅 Ajatelkaas enää pari pimiää ratsia ja sitten mennään taas valoa kohti eli alkaakin Kevätkausi. Tapaninpäivänä hullukin huomaa valon lisääntyneen -vanhan sanonnan mukaan👌
Hepat kävi tekemässä meille urat maastoon ja voi että miten kiva pikku retki me tehtiinkään Kinkun ja Nipan kaa. Meillä on näiden kahden lisäksi vielä kaksi muuta ajoponia🤩🤩🤩🤩
Olipas iloinen yllätys tämä ensilumi näin suurena määränä! Harmi vaan ettei nämä aina pysy. Tosiaan melkoinen hoppu viikko taas takana...tai hoppu viikkoja. Tuntuu etten ole ehtinyt mitään,vaikka onhan tässä tapahtunut hyvinkin paljon. Ollaan saatu talvikenkää, syöttöjärjestelmän uusintaa, pihattojen tyhjennystä ja täyttöä, hevosten raspausta...pohjien muokkausta, paperihkotöitä..yms suunnittelua. Meillä tämä kausi päättyy jo muutaman viikon päästä ja joulukin on jo 8vk kuluttua.
Tänään muistellaan ilolla edesmenneitä ystäviä karvattomia ja karvaisia ❤️
Huomenna meillä on tason 2 porukan demoratsi ja hevosten käsittely haastavissa tilanteissa tapahtuma! Ihan jännittää. Viime viikolla oli vastaava tasolle 3-4 ja sain palautetta, että oli heti ollut hyötyä tämän viikon heppailussa ja sehän paras palaute. Laita säkin tähän jos oli joku mieleen painuva juttu. Tapahtuma sopii tietenkin kaiken tasoisille,mutta jaoin näitä hieman ettei menisi puheet ihan yli hilseen.
Ensi viikon sunnuntaina on rataharjoitus kouluratsukoille😄👌 he pääsevät aivan oikean tuomarin eteen,huhhu miten jännittävää!
Tässä osa meidän tammalaumaa. Haaveilen ensi kesänä näille astutusta. Lisäksi olis kiva miettiä varsaa myös Fionalle ja ehkä Mellillekin. Tosin varsojen kasvatus on aikas rankkaa hommaa. Haluisiks sä ryhtyä varsakummiksi? Meidän Piipin varsakummina toimi Tiia ja Jouni. Tiia oli mukana myös Piipin alkuratsutuksessa. Friidulla oli Siiri. Siiri oli kummina myös kaikille näille 4 vuotiaille,kun ei olis ilman häntä ehkä päästy koko oriasemalle niin usein kuin piti. Huputitin ja Hentun kummeina toimi Susku. Killen kummina oli Paula. Jorista taisin selvitä yksin vai muistaako joku olleensa sen kanssa apuna? Impin kanssa kummina oli Hanna🩷Nämä ihmiset olivat joko mukana varsomisasioissa tai auttamassa varsoja alulle. Olen iki kiitollinen näille kummeille,sillä olisi ollut paljon vaikeampaa saada kaikki sujumaan hyvin tai turvallisesti,jos teitä ei olisi ollut🩷 Rahaa tässä kummiudessa ei ole vaihtunut,mutta vaivaa toki. Nimittäin eihän tämä kasvatuskuvio toimi ilman toisiamme.
Upeat pihlajanmarjat ja auringonkukkaniityt käyty tsekkaamassa. Naapurin kesähepat Haba kärkenä ja Dooris pitelemässä perää, me Hupun kanssa keskellä. Olipas aikamoinen tuuli,mutta hyvää harjoitusta nuorelle. Kenkä heitettiin lepikkoon ja löydettiin se sitten vielä.
Tämän jälkeen Hupun äiti Missi pääsi johtamaan naapurin ratsut uimahommiin. Olipas kiva päivä huippu heppojen parissa. Suomenratsut ❤️
Yksärimaastojen lisäksi vedin tänään ensimmäisen yksityisestetunnin pitkästä aikaa. Oli ihana nähdä kuinka aina hyppy hypyltä homma alkoi sujua,vaikka aikuisratsastajan edellisestä esteratsastus kerrasta oli kulunut jo vuosia. Hän sai itse valita korkeuden ja kaikki meni jännityksestä huolimatta vallan mainiosti. Odotan jo innolla seuraavaa kertaa.
Pienten kaksarihyppyjä olen päässyt pitämään jo kolme kertaa. Uskomaton nähdä kuinka kehitys tapahtuu pienemmissä ryhmissä kuin luonnostaan. Ensimmäisellä kerralla esteisiin tähtääminen oli vaikeaa ja askellaji ei tahtonut pysyä. Toisella kertaa homma sujui jo 70% hyvin ja nyt kolmannella oli kuin lapset olisi hypänneet joka viikko vuoden ajan. Toki lapset ovat päässeet ratsastamaan tämän lisäksi tunneilla ja itsenäisesti. Ratsastusta kun ei opi kuin ratsastamalla.
Koska meillä alkaa olla nyt niin paljon hevosia löytyy hopotista pari tarjousta yksäreihin ja kaksareihin. Näissähän voidaan tehdä ihan mitä kukakin haluaa. Sään voi myös valita mieleiseksi.
Lisäksi olisi hienoa löytää muutamalle yksityishevoselle itsenäisiä ja valmentautuvia ratsastajia. Olehan kuulolla,jos tämä olis sun juttu. Lisäksi hevosten laitto ja purku tehtävästä minua varten voin palkita❤️
Viimeinen uusi lohko otettu käyttöön. Sitten aloitetaan taas alusta😋 nami nami...on se heinä maistuvaa. Josko näiden säiden päätteeksi saatais kaikki lohkot syötyä vielä kertaalleen. Toivottavasti 🙏
Arvatkaas! Leirit on vietetty ja meidän seuraava kausi alkaa just tänään😃 muutama paikka joka ryhmään on vielä vailla ratsastajaa. Vastedes on tarkoitus että joka kauteen sisältyy pätkät kesää ja talvea!
Meillä harrastetaan ympäri vuoden ja kun tein kyselyn maneesin tarpeesta noin 100 ihmiseltä niin vain neljä heistä haaveili maneesista meille. Luulen että ihmiset ovat tietoisia ulkoilun hyödyistä ja rentouttavasta vaikutuksesta kehoon ja mieleen. Toki kökkökelillä ei ole pakko ratsia,kun aina saa perua tuntinsa sen mukaan mikä on oma fiilis. Niistä saaduilla rästeillä voi sitten maastoilla, hypätä esteitä, uittaa tai ihan mitä vain haluaa.
Mikäli sua kiinnostaisi kausikortti meille nyt on hyvä hetki soittaa tai laittaa viestiä niin säkin saat paikan.