No nyt! Mulle on nimittäin jo aika kauan sanottu että pitäisi kuvata videoita. Tänään oli vähän ylimääräistä aikaa ja upea lämmin keli niin mikäs olisi parempi hetki kuvata video kun sattui olemaan myös asiaa niin ei muuta kuin kuvaamaan 😀 Eli aiheena maastakäsin työskentely ja miten minä sen aikoinaan aloitin, ja miksi. Ja vähän niistä maastakäsintyöskentelyn teoriaworkshopeista joita meillä pyörii kuukausittain (ensi lauantaina seuraava). Jos nyt sait kimmokkeen tulla workshoppeihin (tai tunneille) niin laitappas viestiä tulemaan, ei ole liian myöhäistä. #maastakäsintyöskentely #klassinenmaastakäsintyöskentely #maastaratsastus #hevosenkoulutusmaastakäsin #hevosenkouluttaminen #klassinenratsastus
Hei, tällä viikolla starttaa jälleen Ajokoulu Aikuisille 2024! Tätä kurssia on järjestetty meillä jo useita vuosia. Kurssilla opitaan hevosen käsittelyä sekä ajossa tarvittavia varusteita, valjastusta ja tietysti kurssilla ajetaan hevosella/ponilla sekä opetellaan muita ajohevosen kanssa tarvittavia taitoja. Aloitamme aivan alkeista ja etenemme omaan tahtiin, ilman kiirettä. Tavoitteena on että kurssin jälkeen kurssilaisella on tarvittavat alkutiedot ajoharrastuksen jatkamiseen joko oman hevosen kanssa tai tallillamme. Työskentelemme pienryhmässä tallimme hevosten ja ponien kanssa, tekemällähän oppii. Hevosemme sekä ponit ovat rauhallisia ja tottuneita ajoon, niiden kanssa on mukava harjoitella. Kurssi on viiden kerran kokonaisuus, yksittäisille kerroille voit osallistua silloin jos kurssilla on tilaa. Kurssi alkaa 24.8, lisätiedot ja ilmoittautumiset Hopotissa tai viestillä. Tule mukaan, ajaminen on kivaa!
Peppi-ponin kanssa juhannustanssit. Harjoiteltiin siis siirtymiä ja pysähdyksiä erilaisista raippamerkeistä. Eihän tässä ole kaikki lähellekään täydellistä, paitsi ehkä keli 🌞 ja se, että Peppi on niin hauska ja yritteliäs että sen kanssa tämä homma on tosi kivaa. Ja melkein pysytään kuvassakin...
#maastakäsintyöskentely #maastaratsastus #hevosenoppiminen #hevosenkoulutus #hevosenkoulutusmaastakäsin
Kiinnostaako akupainanta hevosten hoidossa? Kävitkö meidän akupainannan lyhytkurssin jo mutta haluaisit lisää tietoa ja oppia?
Akupainanta on vanha perinteinen kiinalainen hoitotekniikka, joka perustuu samoihin periaatteisiin ja oireiden tulkintoihin kuin akupunktio, mutta hoidossa ei käytetä neuloja, vaan painetaan meridiaaneilla olevia pisteitä. Akupainannalla voidaan auttaa hevosta ylläpitämään terveyttä sekä hoitamalla erilaisia fyysisiä ja henkisiä epätasapainotiloja.
Akupainannalla voidaan vaikuttaa mm. seuraavilla tavoilla:
• helpottaa erilaisia lihaksiston ongelmia
• parantaa hevosen immunologista järjestelmää
• vapauttaa endorfiineja kivun tunteen vähentämiseksi
• parantaa nesteaineenvaihduntaa, helpottaa turvotuksia
• selkeyttää hevosen henkistä tilaa, rauhoittaa hevosen mieltä ja tuo hevosen läsnä olevaksi tähän hetkeen
• helpottaa vammojen paranemisessa mm. vapauttamalla toksiineja ja parantamalla verenkiertoa
Tämä koulutus on suunnattu hevoshierojille ja muille hevosalan ammattilaisille, esimerkiksi hevosten valmentajille tai pitkän linjan hevosharrastajille. Kurssilta saat työkaluja hevosten hyvinvoinnin parantamiseen akupainannan keinoin sekä kurssi toimii myös lyhytkurssina kiinalaisen lääketieteen pariin. Kiinalainen lääketiede on teoriapohjaltaan kaikkineen hyvin laaja, tämä kurssi tarjoaa pienen kurkistuksen kiinalaisen lääketieteen teoriaan, keskitymme tällä kurssilla akupainannan käytännön tekniikoihin erilaisissa hoitotilanteissa. Kurssi antaa hyvät valmiudet syvempään perehtymiseen kiinalaisen lääketieteen saloihin.
Koulutus on jaettu 8 kuukauden ajalle siten että kerran kuukaudessa on lähiopetusviikonloppu (la-su klo 9-16) Muuramessa (KJ Equine Balance Pihattotalli) ja näiden välillä tehdään itsenäistä harjoittelua. Kurssiin liittyy projektityö (itsenäisesti hoidettavia projektihevosia) sekä kirjallinen että käytännön taidon osoittava loppukoe. Loppukokeen l
Kesä on parasta heppailuaikaa! Harrasta kesälläkin viikoittain, jos et pääse tunnillesi voit itse siirtää sen helposti ja kätevästi hopoti-järjestelmässä toiselle päivälle (min 24h ennen tuntia). Kunhan käytät kaikki tuntisi kauden aikana. Kesäkauden viikkotunnit on nyt avattu Hopotiin, sieltä voit varata omasi ennen kesäkauden alkua tällä hinnalla 💗 Kesäkauden alettua tunnit ovat myynnissä, kuten normaalistikin, kymppikorteilla sekä yksittäisinä tunteina. Voit maksaa tuntisi (tai osan siitä) myös Smartumilla, Edenredillä tai ePassilla. Katso ohjeet Hopotista tallimme sivulta kohdasta Liikunta/Hyvinvointiedut.
Aino-poni opettelee pistämistä 💉🩸 Ei neulalla vaan ihan kynän päällä painaen näin kuivaharjoitteluna (kirjaimellisesti) kun nyt ensimmäistä kertaa tätä harjoiteltiin. Tähdätään isona eläinlääkärin suosikkipotilaaksi nimittäin. Mutta onpa Aino taitava 🤩 Tässä harjoiteltiin suoneen pistämistä. Harjoittelimme pistämistä myös lihakseen, ja molemmilta puolilta tottakai.
#hevosenkoulutus #shetlanninponi #ainoponi #piikkikammo #eläinlääkärinsuosikkipotilaaksi #terveisiäeläinlääkärille