10/12/2024
Olen tässä miettinyt paljon sitä, miltä haluan, että koirani näyttää esimerkiksi seuruuliikkeessä. Tämä ajatus koskee siis kaikkia lajeja, joissa koira seuraa ohjaajaa.
Mielestäni koiran tulisi seurata innokkaasti ja aktiivisesti. Aktiivisella tarkoitan sitä, että koira on kontaktissa ohjaajaan. Kontakti ei tarkoita mielestäni tiivistä silmiin tuijottamista, vaan sitä, että koira katsoo ohjaajaan.
Oheinen video on ensimmäisesta tokon AVO-luokan kisasta Seran kanssa. Tällä, pikkuvirheitä sisältäneellä, seuruulla saimme hyvät pisteet. Pisteet eivät kuitenkaan ole videon ydin vaan se, miltä koira näyttää seuratessaan.
Sera seuraa aktiivisesti ja iloisesti. Sen askel on kepeä, korvat ovat tarkkaavaisesti pystyssä (vaikkakin toinen korva notkahtaa aina välillä väistämään kättäni). Se on kontaktissa ja haluaa tehdä kanssani töitä. Se on itsevarma siitä, että se tekee oikeaa tehtävää!
Toki erilaisella fysiikalla varustettu koira seuraa eri tavalla, m***a haluaisin kuitenkin väittää, että tämä asenne on opetettavissa koiralle. Asenne, joka huokuu itseluottamusta siitä, että "minä osaan!".
Valitettavan usein näen kisoissa ja kokeissa, arvokisoja myöten, sellaisia seuraamissuoritteita, että koira on jännittynyt ja selkeästi jopa pelkää virheiden tekoa. Eikä sellainen mielestäni ole kivannäköistä. Erityisesti rally-tokossa, jossa pitäisi arvostaa iloista yhteistyötä koiran ja ohjaajan välillä, niin tekee pahaa katsoa koirakoita, jotka kulkevat jännittyneinä ohjaajan vierellä ja pelkäävät selvästi tehdä virheitä.
Miten olen sitten päässyt tähän tulokseen Seran kanssa? Palkkaamalla, myös asenteesta, ja positiivisella vahvistamisella. Jos koira on selvästi ollut sitä mieltä, että tänään ei seuruutreeni maistu, niin olen tehnyt helpompia treenejä esimerkiksi pallo tai kainalossa seuruuta, eli helpottanut treeniä. Tai joskus olen todennut, että tänään treenataankin sitten jotain muuta kuin seuruuta, jos fokus tuntuu olevan oikeasti kadoksissa. Treenisuunnitelmat ovat hyvästä, m***a joustavuus on niissäkin hyvä asia 😉
