Nallikallion kelpiet

Nallikallion kelpiet Australiankelpieiden kasvatusta vuodesta 2006. Australian kelpie breeding since 2006 in Finland.
(1)

01/11/2024

Alempana keskustelussa kysyttiin miksi mua ketuttaa olkakuvat. Ajattelin kopsata vastauksen tähän omaksi julkaisukseen, niin se näkyy paremmin useammalle:
Asiassa on paljonkin pielessä. Ennenkuin avaan enemmän kantaani, on syytä korostaa että mielestäni on erittäin hyvä että olkia voidaan nykyään virallisesti tutkia. Asiat jotka ovat pielessä, on arvosteluasteikko ja jalostuskielto. Jos kuvaat ja tulos on sairas (nykyisin todettu) on se automaattinen jalostuskielto. Jos et kuvaa, ainakaan virallisesti, voit olla autuaan tietämätön ja käyttää jalostukseen. Tässä tullaan siihen luokitteluun; kaikissa muissa ominaisuuksissa joita tutkikaan on skaala. Esimerkiksi selkä LTV0-LTV4, lonkat A-E, kyynärät, polvet ja jne. Ainoastaan asteikon huonoin tulos rajaa ulos jalostuksesta, ainakin lonkissa, kyynärissä ja polvissa taisi olla. Eli sairasta koiraa saa käyttää jalostukseen. Paitsi jos kyse on olista. En sano, että "todettu"-lausunnon saanutta koiraa pitäisi käyttää jalostukseen. Kuitenkin sanon, että näin varhaisessa vaiheessa tarvitsisimme ehdottomasti riittävän kattavasti dataa, jotta ROTUJÄRJESTÖ voisi päättää suljetaanko ne pevisalla ulos vai ei. Jos kävisi niin, että esim 20% rodusta olisi ns sairaita, ei näitä voi millään sulkea pois jalostuksesta kaikkia ilman etteikö sillä olisi negatiivinen vaikutus. Taas tullaan siihen että jos olisi käytössä skaala esim 1-4 sairausasteista, voisi vaikeimmat sulkea pois, olettaen että niitä olisi vain vähän. Tiedän ettei skaalausta ole tehty, koska röntgenkuva on huono tutkimusmetodi ylipäätään. Oletuksena ilmeisesti on, että jos on pienikin muutos kuvassa, voi olla isompi muutos näkymättömissä. Joten suljetaan kaikki pois jalostuksesta. Parempi kuvausmetodi olisi MRI joka taas on perusseulontaan kovin kallis. Se mitä itse toivoin ja odotin, kun olat saatiin virallisiksi, oli se, että saisimme paljon kuvattuja koiria ja siitä voisi tehdä päätelmiä perinnöllisyydestä, riskisuvuista jne, jonka perusteella taas voisi tehdä fiksumpia yhdistelmiä. Nyt tämä hätiköity päätös sulkea jalostuksesta aiheuttaa sen, että kliinisesti terveitä koiria, joilla voisi olla paljon annettavaa rodulle, jää käyttämättä. Paitsi jos et kuvaa.
Lisään vielä että vielä suurempi vitutuksen aihe jos mahdollista, on se että kl on antanut tuon suosituksen jättää asteikon huonoimman tuloksen saaneen pois jalostuksesta myös hyvinvointilakiin. Tämän yksi kl edustaja sanoi suoraan kennelneuvojien koulutuksessa. Myöhemmin jossain keskustelussa (kasvattajien ryhmä) eräs kl edustaja vetäytyi pois asiasta väittäen että se olisi lainsäätäjän ihan itse keksimä rajoite. Että lainsäätäjä olisi oikeasti tutustunut koirien tutkittaviin vikoihin niin huolella, että olisi itsenäisesti päättänyt että juuri oc on niin vakava asia että se on suljettava ehdottomasti pois. Eli naurettavaa pelleilyä. olisi voinut edes suoraan myöntää että se on kennelliiton aloitteesta se.
Kelpieissä suurin osa näistä "todettu"-lausunnoista on kyseessä todella pienet muutokset. Koirat ovat yleensä aina oireettomia ja lausunto tulee yllätyksenä. Eli jos et kuvaa et tiedä. Nämä olkamuutokset eivät ole voineet tulla rotuun yhdessä yössä, vaan todennäköisesti niitä on ollut aina, niistä ei ole vain tiedetty.
On kaunis ajatus että ongelmista päästään eroon sulkemalla kaikki riskikoirat pois jalostuksesta. M***a kun katsotaan kaikki riskit mitä voi olla, mitä meille jää jäljelle? Enkä vieläkään sano että näitä todettuja tapauksia pitäisi käyttää, sanon ettei meillä ole tarpeeksi tietoa jotta mitään lopullisia päätöksiä pitäisi tehdä.

Yellan luustotulokset näyttää hyviltä! Myös olat kuvattiin, m***a onnistuin söhläämään jotain eikä niitä näköjään virall...
31/10/2024

Yellan luustotulokset näyttää hyviltä! Myös olat kuvattiin, m***a onnistuin söhläämään jotain eikä niitä näköjään virallisesti lausuta. Terveet kumminkin olivat 😊

Yellan testitulokset näyttää hyviltä! 😊
26/09/2024

Yellan testitulokset näyttää hyviltä! 😊

Smartdog pentutestissä Räiskäle, Rönttönen ja Rosetti, eli Hai, Maco ja Tuuti. Mukavan yhteistyöhaluisia ja kivoja pentu...
17/09/2024

Smartdog pentutestissä Räiskäle, Rönttönen ja Rosetti, eli Hai, Maco ja Tuuti. Mukavan yhteistyöhaluisia ja kivoja pentuja 😊Muutama hammas jätettiin testitilan lattialle leikin tuoksinassa 😂
On aina mielenkiintoista verrata sekä sisaria että niiden vanhempia, kuin myös eri pentueita keskenään.

16/09/2024

Olen kokonaan unohtanut päivittää tänne, että Näpsästä ei saatu pentuja! Koko tiineys oli ihan kummallinen, loi pennut jossain kohtaa tiineyttä ja lääkärin mukaan koko kohtukin oli kummallinen. Näpsää ei aiota käyttää jalostukseen.
Seuraava suunnitelma menee ensi vuoden puolelle, yhdistelmä Linalottas Snow White ja Dutch Dynamite Dazzler Daz.

DogYeller Yella 11 kk. Kuvaajan taidoissa ei oo kehumista eikä ehkä esittäjänkään 😁 M***a todella kiva tyttö!
14/09/2024

DogYeller Yella 11 kk. Kuvaajan taidoissa ei oo kehumista eikä ehkä esittäjänkään 😁 M***a todella kiva tyttö!

Nallikallion Rosetti 5 kk
14/09/2024

Nallikallion Rosetti 5 kk

Keväällä Nallikallioon muutti markiesje-pentu Sysi! Sysi on ollut kaikkea mitä toivoinkin; iloinen ja reipas harrastuska...
18/08/2024

Keväällä Nallikallioon muutti markiesje-pentu Sysi! Sysi on ollut kaikkea mitä toivoinkin; iloinen ja reipas harrastuskaveri, fiksu, vauhdikas ja sosiaalinen, tasapainoinen, kuuliainen ja yhteistyöhaluinen. Juuri sopivasti pikkuisen vähemmän kaikkea kuin kelpie. M***a vain pikkuisen.
Sysi on kuvassa 7 kk ikäinen ja kuvan otti Satu Sirpiö.

Vielä Atista yksi kuva! Iloinen vauhtipoika 😄Kuva Sarah Dahlgren
24/06/2024

Vielä Atista yksi kuva! Iloinen vauhtipoika 😄
Kuva Sarah Dahlgren

Tässä on kesällä hommattu muutakin kuin vain oltu ja syöty! 😃 Näpsä ja Atti saivat toisensa ja romanssi toivottavasti tu...
23/06/2024

Tässä on kesällä hommattu muutakin kuin vain oltu ja syöty! 😃 Näpsä ja Atti saivat toisensa ja romanssi toivottavasti tuottaa elokuun toisella viikolla jälkikasvua! 😍
Hoping to have a nice litter of red&tans in august!
Combination is Nallikallion Namupala x Churchhill Atilla. If you are interested, please send email to erja.mantysalo(@)gmail.com
Lisätietoja sähköpostilla.
https://pedigree.meringa.se/Pro/pp_trialmatingpedigree.php?name=trial+mating+1&gender=Female&selectsire=CHURCHHILL+ATILLA&selectdam=NALLIKALLION+NAMUPALA&gens=5&submit=Create+trial+mating

UNFORTUNATELY NO PUPPIES THIS TIME!
Puppy project summer 2024!
Näpsä has been mated with Atti. Combination is
Nallikallion Namupala x Churchhill Atilla

23/06/2024
Atti's pedigree
23/06/2024

Atti's pedigree

Näpsä Nallikallion Namupala
23/06/2024

Näpsä
Nallikallion Namupala

Nallikallion Turbulenssi Kaja on tänään suorittanut hyväksytysti nautaperusradan! Niin hieno ja taitava tyttö 😍 Kartturi...
07/06/2024

Nallikallion Turbulenssi Kaja on tänään suorittanut hyväksytysti nautaperusradan! Niin hieno ja taitava tyttö 😍 Kartturina Pekka Kolehmainen 🤗
Kuva Anne Kolehmainen

Nyt he löytyvät koiranetistä 🤗
03/06/2024

Nyt he löytyvät koiranetistä 🤗

Osoite

Paimio
21510

Nettisivu

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Nallikallion kelpiet :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Ota Yhteyttä Yritys

Lähetä viesti Nallikallion kelpiet :lle:

Videot

Jaa

Kategoria