Mustikkametsän kanila

Mustikkametsän kanila Pienimuotoista leijonanharjasten kotikasvatusta.
(1)

Tätä nykyä leijonanharjaksia syntyy pääasiassa väreissä luonnonharmaa, luonnonsininen, valkoinen punasilmäinen sekä perhoskuvioiset. Kasvatuksessa on myös valkoinen sinisilmäinen, jonka johdosta "riemunkirjavia" poikasia syntyy joukkoon. Mustikkametsän on Suomen Kani- ja jyrsijäliitto ry:n ja Kaniininkasvattajat ry:n hyväksymä kasvattajanimi. Ota yhteyttä Mustikkametsän kanilan kotisivujen Kani me

iltä -sivun kautta:
https://mustikkametsan.weebly.com/kani-meiltauml.html

Olethan harkinnut kanin hankintaa tarkoin?

​Kani voi elää parhaimmillaan kymmenenkin vuotta, ja uuden omistajan on oltava valmis kantamaan vastuu eläimestä koko sen ajan. Ruokkimisen ja siivoamisen lisäksi kani tarvitsee myös paljon seuraa, eikä se ole lainkaan niin helppohoitoinen lemmikki kuin usein sanotaan. Kani ei sovi kaikkien lemmikiksi, ja ennen kanin hankintaa ostajan onkin syytä perehtyä hyvin huolellisesti kanin hoitoon. Kannattaa tutustua ainakin Suomen Lemmikkikanit ry:n sivulla olevaan tiiviiseen hoito-ohjeeseen. Näille sivuille linkin Kanin hoito alle olen pyrkinyt kirjoittamaan hoito-ohjeita, joilla pääsisi mainiosti alkuun uuden lemmikin kanssa. Yleisesti ottaen kanit eivät ole sylielämiä eivätkä nauti sylissä istumisesta tai siitä, että niitä kannetaan tai nostellaan. Kani ei välttämättä ole myöskään yhtä seurallinen tai yhtä paljon silittelystä pitävä lemmikki kuin koira tai kissa. Vastaan mielelläni kysymyksiin, m***a en auta päätöksenteossa siitä olisiko kani juuri sinulle sopiva lemmikki. Olethan harkinnut huolellisesti ja tehnyt päätöksen jo ennen yhteydenottoasi.

Mustikkametsän leijonanharjaspoikanen

Kanin luovutusikä on aikaisintaan 10 viikkoa, ja vauvat lähtevät Mustikkametsän kanilasta 10-12 viikon iässä uusiin koteihin. Tähän mennessä poikaset ovat tottuneet hyvin käsittelyyn, hoitotoimenpiteisiin, tavallisiin elämän ääniin, vapaana loikkimiseen ja monipuoliseen terveelliseen ravintoon. Poikasia on myös opetettu käyttämään vessalaatikkoa. Kaikki meiltä lähtevät poikaset saavat mukaansa pussillisen tuttua ruokaa, kattavan kirjallisen hoito-ohjeen, tunnistetatuoinnit molempiin korviin ja sukutaulun, sekä tietenkin kasvattajan neuvot ja tuen koko kanin eliniäksi.

​Varausmaksu

Mustikkametsän kanilassa on käytössä varauslista: ensimmäisenä poikasen varanneet ovat ensimmäisenä varauslistalla.

​Perin poikasesta sukupuolien, värien ja varaustilanteen varmistuttua noin 8 viikon iässä 30 euron varausmaksun turhien varausten sekä varausten perumisten välttämiseksi. Varausmaksua ei palauteta, mikäli ostaja peruu varauksen. Varausmaksu hyvitetään poikasen kokonaishinnasta ostohetkellä.

​Sijoituskani? Etsin toisinaan yhteistyöhaluisia sijoituskoteja kasvateilleni, lähinnä naaraille. Jos olet kiinnostunut sijoituskanista, ota yhteyttä! Sijoitusehdot sovitaan jokaisen poikasen kohdalla yksilöllisesti ja molemmille osapuolille sopivasti. Sijoituskodit ovat haussa pääsääntöisesti Turun seudulta, m***a mikäli sinulla on kulkumahdollisuuksia tänne suunnalle Suomea, niin tällöin sijoitus kauemmaksikin saattaa onnistua. Sijoituskoti menee aina varauslistan kärkeen. Kasvatustavoitteitani

Minulle tärkeintä on eläimen terveys ja onnellinen elämä. Jalostukseen käytän siis tietenkin vain terveitä yksilöitä, ja valitsen poikasten kodit huolella. Annan myös jokaiselle ostajalle mukaan hoito-ohjeet, ja minulta saa koko kanin eliniän apua mieltä askarruttavissa asioissa kynsienleikkuusta oikeaan ruokintaan. Jos kasvattini omistaja ei elämäntilanteensa tai muun asian vuoksi pystykään enää jossain vaiheessa huolehtimaan kanista sen vaatimalla tavalla, on kasvattini aina tervetullut takaisin poikaskotiinsa. Terveyden ja onnellisuuden lisäksi tärkeä asia kanissa on sen luonne. Haluan pitää leijonanharjaksen ihmisystävällisenä ja touhukkaana lemmikkirotuna. Lisäksi pidän erityisen tärkeänä, että poikasia käsitellään paljon ennen luovutusikää, jolloin niistä kasvaa valmiiksi sosiaalisia ja ihmisiin tottuneita. Ihan tavallisen sylittelyn ja silittelyn lisäksi poikaset opetetaan selälleen kääntämiseen, kynsien leikkuuseen ja hampaiden tarkistamiseen. Kolmantena, muttei kuitenkaan merkityksettömänä seikkana kasvatuksessani ovat ulkomuodolliset seikat. Toiveenani on saada aikaan kauniita leijonanharjaksia, ja kehittää leijonien runkoa, värejä, korvia, harjasta ja muita piirteitä parempaan.

Löydä eläinlääkäri! 🩺Erittäin kaniosaavia eläinlääkäreitä on melko vähän. Hätätapauksen varalle on hyvä olla valmiiksi t...
25/11/2024

Löydä eläinlääkäri! 🩺

Erittäin kaniosaavia eläinlääkäreitä on melko vähän. Hätätapauksen varalle on hyvä olla valmiiksi tiedossa lähialueen ammattitaitoiset ellit. Tässä lista, jonka olen koonnut teiltä tulleista vinkeistä.

- Espoo. Eläinlääkäriasema Arkki.

- Eura, Päivi Kariaho (kunnaneläinlääkäri).

- Helsinki, Markus Candido (Viikki).
Helsinki. Karhupuiston Eläinklinikka (Eläinklinikka Linnunmäen Helsingin toimipiste).

- Hämeenlinna. Kanta-Hämeen Pieneläinklinikka.

- Jyväskylä. Eläinklinikka Tähti.

- Jämsän Pieneläinklinikka (perustoimenpiteet).

- Kouvola, Deivi Aljaste (Evidensia).
- Kouvola, Lotta Väyrynen (Aitovet).

- Lappeenranta, Evidensia (osaako joku kertoa lisää tämän paikan ammttitaidosta?).

- Lapua. Atte Sandelin (peruseläinlääkäripalvelut).

- Lohja, Kersti (mikä hänen sukunimensä mahtaa oll?), Eläinklinikka Pets Award.

- Loimaa, Oili Alakukku (rokotukset & muu perusterveydenhuolto, ei leikkauksia).

- Naantali, Daniela Heikell (Evidensia).

- Oulu, Anne-Mari Ahola-Olli (Oulun Eläinklinikka).
- Oulu, Riitta-Liisa Rajanimemi (Eläinlääkäriasema Lemmikki).
- Oulu, Emmi Sallinen (Evidensia).

- Pirkkala. Eläinlääkäriasema Oiva.

- Pori, Marianna Paulenkova.
- Pori, Pauliina Marttila.
- Pori, Ville Härmä (Satavet).

- Porvoo, Eläinklinikka Linnunmäki.
- Porvoo, Pilvi Lassila (Eläinklinikka Avec).

- Raisio, Christa Finnberg (Evidensia Vettori).

- Salo, Ulla Andersin & Annette Ordén (Evidensia Salovet).

- Seinäjoki, Marja Vuorus-Volama (Eläinlääkäri Merja).

- Tampere. Eläinsairaala Veter Evidensia.
- Tampere. Eläinklinikka Hakametsä.
- Tampere, Jaana Kekki.

- Turku, Sari Rytkönen & Greeta Alasaarela (Koira-Kissaklinikka).
- Turku, Niina Koski (Pet-Vet).

- Tuusula, Einar Eriksson.

- Vantaa, Johanna Raulio.
- Vantaa, Pilvi Lassila (Länsi-Vantaan Eläinklinikka).
- Vantaa, Sanna Engblom (Eläinsairaala Aisti).
- Vantaa, Delphine Laniesse (Evidensia).

- Ylöjärvi, Tatiana Pietilä (Nokian Pieneläinklinikka?).

- Äänekoski. Hiskinmäki, Tuija Holopainen.

Jos tiedät jonkun hyvän, niin vinkkaa! 😊 Tai jos tiedät, että joku listalla olevista ei enää toimi eläinlääkärinä / on vaihtanut työpaikkaa, niin kommentoi. ✌🏻

Kanin leikkauttaminen helpottaa lajitoverin kanssa elämistä sekä parantaa kanin siisteyskäyttäytymistä. Naaraskaneilla s...
21/11/2024

Kanin leikkauttaminen helpottaa lajitoverin kanssa elämistä sekä parantaa kanin siisteyskäyttäytymistä. Naaraskaneilla sterilointi voi myös tuoda useamman elinvuoden lisää, sillä sterilointi ehkäisee kohtukasvaimia.

Tiedustele hyvin kaneihin perehtyneeltä eläinlääkäriltä tietoa leikkauttamisen vaikutuksista sekä kanin toipumisesta ja jälkihoidosta.

Leikatulla kanilla aineenvaihdunta hidastuu, mikä voi aiheuttaa lihomista jopa hyvin pienillä kuivaruoka-annoksilla. Leikatun kanin painoa tuleekin tarkkailla; se ei saisi juurikaan nousta siitä, mitä paino oli leikkauksen hetkellä (olettaen, että kani ei ollut selkeästi alipainoinen). Osalle leikatuista kaneista ei välttämättä kannata antaa kuivaruokaa lainkaan. Jos näin, niin muista huolehtia kanin riittävästä D-vitamiinin saannista kesäisin ulkoiluttamalla ja talvisin UVB-lampulla. 👍

Mitä antaisit neuvoksi kania hankkivalle, joka pohtii mahdollista tulevaa kastrointia/sterilointia?


Mitä mahtaa olla pienen pupun ajatuksissa? Ehkä hän on herkkuja vailla. 😄 💚 •                                           ...
18/11/2024

Mitä mahtaa olla pienen pupun ajatuksissa? Ehkä hän on herkkuja vailla. 😄 💚



Musta x-kirjava sinisilmäinen. 🖤 Tämä pieni suloisuus on jo muuttanut aikaa sitten uuteen kotiinsa, m***a minä ihailen h...
12/11/2024

Musta x-kirjava sinisilmäinen. 🖤 Tämä pieni suloisuus on jo muuttanut aikaa sitten uuteen kotiinsa, m***a minä ihailen häntä näistä kuvista vielä. 😊



Tänään aiheena kanin murrosikä. Kaninpoikasen hankkiessaan kannattaa varautua siihen, että kani saattaa murrosiässä käyd...
09/11/2024

Tänään aiheena kanin murrosikä. Kaninpoikasen hankkiessaan kannattaa varautua siihen, että kani saattaa murrosiässä käydä omistajansa hermoille. Tosin osalla kaneista ei huomaa minkäänlaisia käyttäytymisen muutoksia. Vaikeus on siinä, että poikasesta ei pysty sanomaan tuleeko sille muutaman kuukauden päästä murrosikä vai ei.

Millaisia murrosiän oireita sinun kanillasi on tai oli?


Siniset silmät pupulla. 💙 Ovatko sun mieleen vai ei? 😊 •
06/11/2024

Siniset silmät pupulla. 💙 Ovatko sun mieleen vai ei? 😊



Tämä pieni puputyttö etsii itselleen juuri oikeanlaista ja ihanaa kotia, jossa saa elää rakastettuna perheenjäsenenä ilo...
03/11/2024

Tämä pieni puputyttö etsii itselleen juuri oikeanlaista ja ihanaa kotia, jossa saa elää rakastettuna perheenjäsenenä iloloikkaillen ja tuoreherkuista nauttien. 💚

Neiti on elämäniloinen tyyppi, jolla on bensaa suonissaan ja kania itseään paaaaaljon suurempi ruokahalu. 😂 Hän pitää valtavasti tunneleista sekä tutkimusmatkoista huonekalujen alle ja taakse, ja tuoreet yrtit ovat hänen suurta herkkua. 🌿 Hän on ystävällinen ja utelias luonne. 💛

Tottunut päivittäiseen käsittelyyn ja elämisen ääniin, ja antaa hyvin käsitellä sekä leikata kynnet. Meillä opetellaan myös käyttämään vessalaatikkoa.

Pieni neiti tulee luovutusikään viikolla 45. Matkaan mukaan neitinen nappaa pentupaketin:

- sukutaulu
- kirjallinen hoito-ohje
- hieman tuttua ruokaa
- hyvälaatuista heinää
- tuttua wc-kuiviketta
- puuhelistin
- tutuntuoksuinen pieni pyyhe tuomaan turvaa uudessa paikassa
- henk.koht. tunnukset Mustikkametsän Kasvattisivuille
- Mustikkametsän kanilan kangaskassi.

Ota yhteyttä kotisivujen kautta:
www.mustikkametsan.fi

Kysy häkkiä/tarvikkeita.

Lue lisää Mustikkametsän Kasvattisivuista täältä: https://www.mustikkametsan.fi/kasvattisivut



Kiirehommia. 🥰 •
29/10/2024

Kiirehommia. 🥰



Tänään usein kysytyissä kysymyksissä pohditaan kaninpidon kustannuksia. Kani on pienikokoinen eläin, jonka saatetaan aja...
24/10/2024

Tänään usein kysytyissä kysymyksissä pohditaan kaninpidon kustannuksia. Kani on pienikokoinen eläin, jonka saatetaan ajatella olevan halpa ja helppo lemmikki. Näin asia ei kuitenkaan aivan ole. 😅 Kania hankkivan onkin syytä huomioida esimerkiksi seuraavat asiat:

▪️ Kaninpitoon tarvitaan yllättävän paljon erilaisia tarvikkeita; ruoka- ja juomakupit, heinäkaukalot, vessalaatikot (monikossa!), virikkeet, tunnelit, pesämökit, valjaat, aitaukset jne...
▪️ Hyvälaatuinen heinä ostettuna eläinkaupasta on melko hintavaa ja kani syö sitä hyvin paljon.
▪️ Laadukas, monipuolinen ja kanin terveyttä tukeva runsas tuoreruokinta on paljon hinnakkaampaa kuin kania hankkiva osaa ensialkuun ajatella.
▪️ Vuosittaiset rokotukset eivät ole edullisia.
▪️ Lomamatkojen ajaksi kanin vieminen lemmikkihoitolaan ei ole edullista.
▪️ Vanhaksi tullessaan lemmikki kuin lemmikki alkaa yleensä tarvita enemmän eläinlääkärikäyntejä.

Kanin hankintahinta on siis murto-osa kaikista kuluista, joita kaninpitoon vuosien varrella menee. Ja usein sitä haluaa kovasti myös hemmotella kaniaan sellaisilla virikkeillä, leluilla ja terveellisillä herkuilla, jotka eivät olisi varsinaisesti aivan välttämättömiä - m***a mitäpä emme tekisi rakkaiden pitkäkorvaisten perheenjäsentemme eteen. 🥰

Te, joilla jo on kani: mitä haluaisit sanoa kaninpidon kustannuksista kanin hankintaa harkitsevalle? 🤔



Pienellä pupulla on aina kovasti kiire johonkin. 🧡 •
21/10/2024

Pienellä pupulla on aina kovasti kiire johonkin. 🧡



Vitsi miten hauskoja nämä x-kirjavat aina ovat ulkonäöltään! ☺️🩶🤍 Näitä toisinaan tupsahtelee valkoisen sinisilmäisen ja...
16/10/2024

Vitsi miten hauskoja nämä x-kirjavat aina ovat ulkonäöltään! ☺️🩶🤍 Näitä toisinaan tupsahtelee valkoisen sinisilmäisen jalostuksen sivutuotteena - tai pikemminkin alkutuotteena kohti kokonaan valkoista kania pyrittäessä, sillä kasvatus tämän värin kanssa on itsellä vielä kovin alussa.

Mitä ajattelet kirjavista? 😊

Jos verrataan yleisellä tasolla eri rotuja keskenään, löytyy rotujen väliltä jonkin verran luonne-eroja. Sanotaan esimer...
16/09/2024

Jos verrataan yleisellä tasolla eri rotuja keskenään, löytyy rotujen väliltä jonkin verran luonne-eroja. Sanotaan esimerkiksi, että kääpiölupat ovat lupsakoita, kääpiöjänikset hurjan aktiivisia, hermeliinit ujoja ja belgianjänikset omanarvontuntoisia. M***a jos lähdetään vertaamaan kahta yksilöä saman rodun sisällä, voivat niiden luonteet olla joko hyvin samantyyppiset tai sitten paljon kauempana toisistaan kuin jos vertaisi kahden sattumanvaraisen eri rotuisen kanin luonnetta. Jokainen pitkäkorva on siis aina omanlaisensa yksilö. 🧡 Kania hankkivan kannattaa toki rotuvalintaa tehdessään ottaa hyvin selvää minkä tyyppiset luonteet eri roduilla yleisesti ottaen on. Kasvattajat kertovat mielellään oman rotunsa erityispiirteistä.

Sinä jolla jo on leijonanharjas; mitä kertoisit leijonanharjasten luonteesta sellaiselle, joka harkitsee leijonanharjasta perheenjäsenekseen? 😊



Jos kanit osaisivat puhua, niin mitä sinun pupusi sanoisi sulle juuri nyt? 😁 Meillä varmaan joka iikka olisi sitä mieltä...
14/09/2024

Jos kanit osaisivat puhua, niin mitä sinun pupusi sanoisi sulle juuri nyt? 😁

Meillä varmaan joka iikka olisi sitä mieltä, että herkkujen määrä ei ole koskaan riittävä. 😂

Millaiset on teidän lempparit kuljetusboksit? Meillä ne on ehdottomasti nämä Atlas Open -malliset, joista aukeaa myös yl...
11/09/2024

Millaiset on teidän lempparit kuljetusboksit? Meillä ne on ehdottomasti nämä Atlas Open -malliset, joista aukeaa myös yläluukku. 👍 Mun mielestä yläluukun kautta kani on hieman helpompi ja kanille vähemmän stressaava tapa saada nostettua kani boksista pois. Nää on hieman tyyriimpiä bokseja, m***a mitäpä sitä ei rakkaiden pitkäkorviensa eteen tekisi. 💛



Satutko olemaan pientä jäniiniä vailla? Kotia etsii tämmöinen pieni neiti! 🖤🤍🥰 Hän pakkaa ihan pian matkalaukkunsa ja on...
06/09/2024

Satutko olemaan pientä jäniiniä vailla? Kotia etsii tämmöinen pieni neiti! 🖤🤍🥰

Hän pakkaa ihan pian matkalaukkunsa ja on valmis valloittamaan loppuelämän ihmisensä sydämen. ♥️ Matkaan mukaan typy saa pentupaketin. 👌🏻
- sukutaulu
- kattava hoito-ohje
- sapuskaa
- heinää
- wc-kuiviketta
- puuhelistin
- tutuntuoksuinen pyyhe turvaa tuomaan
- henk.koht. tunnukset Mustikkametsän Kasvattisivuille
- Mustikkametsän kangaskassi.

Jos leijonanharjasvauva meiltä Mustikkametsästä kiinnostaisi, niin ota yhteyttä kotisivujen kautta:
www.mustikkametsan.fi 💕

Kania lemmikiksi harkitseva saattaa pohtia tuoko kani taloon tullessaan mukana hajuja. Tiivistäen voisi sanoa, että kani...
03/09/2024

Kania lemmikiksi harkitseva saattaa pohtia tuoko kani taloon tullessaan mukana hajuja. Tiivistäen voisi sanoa, että kanin vessalaatikko haisee kyllä, jos kanin asuintiloja ei siivoa tarpeeksi usein. Kastroimaton uros saattaa merkitä reviiriään innokkaasti virtsalla, mikä toki myös hieman haiskahtaa.

Toki muitakin tuoksuja tulee kanin mukana: heinä tuoksuu heinälle - tuoksu, josta itse pidän kovasti. 😄 Pitkänlinjan kanimuijan nenään myös puupelletti ja puru tuoksuvat hyvälle, samoin saunan lauteilla kuivumassa olevat kesän tuoreherkut. Olkipelletin haju ei ole varsinaisesti mieleeni, m***a en sitäkään sanoisi pahaksi.

Mitä sinä kertoisit kaneista ja hajuista sellaiselle, joka pohtii kanin hankintaa? 😊



Sininen on kyllä leijonanharjaksissa kaunis väri. 💙 Ei ole sieltä yleisimmästä päästä värejä leijonissa, m***a aina tois...
28/08/2024

Sininen on kyllä leijonanharjaksissa kaunis väri. 💙 Ei ole sieltä yleisimmästä päästä värejä leijonissa, m***a aina toisinaan näitäkin putkahtaa.

Kuvassa on vajaa nelivuotias kasvattini Ööli. 🥰

Löytyykö teiltä sinisiä kaneja, leijonia tai muita? 😊

~

Mitä tykkäätte luonnonkeltaisesta väristä leijonanharjaksilla? 💛 Minusta nämä ovat kauniita, tulee mieleen toffeenruskea...
22/08/2024

Mitä tykkäätte luonnonkeltaisesta väristä leijonanharjaksilla? 💛 Minusta nämä ovat kauniita, tulee mieleen toffeenruskea. ☺️ Tämä vain on melko harvinainen väri leijonanharjaksilla! Toivon kovasti, että saisin jalostettua tulevaisuudessa tätä väriä eteenpäin eli paremmaksi. Ei se kaikista helpoin tehtävä tämän rodun kanssa, varsinkaan kun jalostusmateriaalia ei varsinaisesti ole liiaksi. 😄



Osoite

Raisio
21200

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Mustikkametsän kanila :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Ota Yhteyttä Yritys

Lähetä viesti Mustikkametsän kanila :lle:

Jaa


Muut Lemmikkieläintenkasvattajat Raisio :ssa

Näytä Kaikki