22/08/2024
Voiko ontumatutkimus olla eläimelle stressitön?
Olen pyöritellyt puolen vuoden ajan aktiivisesti ajatusta mahdollisimman stressittömästä ontumatutkimuksesta (tai oikeammin ortopedisesta tutkimuksesta, sillä suurin osa potilaista ei tule vastaanotolle ontuen). Alkusysäyksen ajatukselle antoi erään yhdysvaltalaisen ortopediaan ja urheilukoirien kuntoutukseen erikoistuneen eläinlääkärin luento, jolla hän käänsi monet eläinlääkäreille koulussa opetetut perusperiaatteet ylösalaisin.
Meille opetettiin eläinlääketieteellisessä, että ontumatutkimukseen koiralle tulee aina laittaa kuonokoppa, koska kipukohdan löytyminen sattuu ja kivulias koira voi purra yllättävän nopeasti. Lisäksi koirat kokevat usein epämukavana niiden kääntelyn kylkimakuulle ja muihin vaadittaviin asentoihin, joten kuonokoppa mahdollistaa koiran käsittelyn varmoin ottein, ilman turhaa pelkoa koiran reaktioista. Lisäksi koira tulee pyytää vastaanotolle paastotettuna, jotta se voidaan tunnustelun jälkeen rauhoittaa röntgenkuvaukseen. Kivun löytämistä auttaa, jos koiralle ei anneta kipulääkkeitä ainakaan vuorokauteen ennen tutkimusta. Näillä neuvoilla, sekä tekemällä tutkimus aina saman kaavan mukaan, voidaan varmistaa, että kivun syy löytyy mahdollisimman suurella todennäköisyydellä, eikä mitään jää huomaamatta.
Mainitsemani luento käänsi asetelman päälaelleen. Tarvitseeko ontumatutkimuksen tuottaa lainkaan kipua? Voisimmeko lukea hienovaraisempia epämukavuuden merkkejä, jolloin potilasta ei tarvitse satuttaa? Tuleeko jokaista potilasta edes saada kyljelleen tai nostaa tutkimuspöydälle?
Mitä rennompi ja luottavaisempi koira on tutkimuksen aikana, sitä paremmin vuoropuhelu eläinlääkärin ja potilaan välillä sujuu. Yleensä luottavainen koira näyttää hienoisia jännittymisen merkkejä jo eläinlääkärin lähestyessä kipeää aluetta, jolloin otteet voidaan sovittaa herkemmiksi ja jättää suoranaista kipua tuottavat liikkeet tekemättä. Diagnoosi voidaan varmistaa rauhoituksen jälkeen esimerkiksi röntgenkuvalla tai nukutettuna tunnustelemalla, kun hereillä on saatu paikannettua kipeä alue.
Luennolla myös kehotettiin antamaan koiralle kaikki sille määrätyt kipulääkkeet normaalisti ennen tutkimusta, sillä kipu lisää stressiä ja jännitystä tutkimustilanteessa. Lisäksi luennoitsija totesi lähes jokaisen koiran hyötyvän pienestä annoksesta kotona annettavaa rentouttavaa lääkettä ennen ontumatutkimukseen saapumista, sillä nivelten taivuttelut sujuvat paljon mukavammin ja informatiivisemmin, kun koira pysyy rentona.
Pidin kovasti luennoitsijan lähestymistavasta. Mielestäni kipulääkkeiden antaminen on hyvä ohje erityisesti pitkäaikaista kipua kärsivien potilaiden kohdalla, sillä haluan nähdä, riittääkö aiemmin määrätty lääkitys pitämään oireet kurissa. En halua nähdä koiraa mahdollisimman kipeänä, varsinkin jos vaiva on diagnosoitu jo aiemmin! Allekirjoitan myös näkemyksen rentouttavasta lääkkeestä, m***a kerron aiheesta tarkemmin toisella kertaa.
Perinteinen ortopedinen tutkimus perustuu huolelliseen potilaan tunnusteluun ja taivutteluun. Klassisen eläinlääkäreiden sutkautuksen mukaan omistajan kertomien esitietojen tehtävä on johtaa eläinlääkäriä harhaan, joten on parempi tunnustella itse ja luottaa omiin havaintoihin.
Jälleen mainitsemani luento käänsi vanhan totuuden ympäri, sillä luennoitsijan mukaan 80 prosenttia ortopedisesta tutkimuksesta tulisi tehdä potilaaseen koskematta. Omistajan kertomat tiedot ja etukäteen kuvaamat videot, sekä potilaan liikkeiden ja olemuksen tarkkailu vastaanotolla tarjoavat valtavasti tietoa eläinlääkärille, joka osaa niitä hyödyntää. Mitä jännittyneempi potilas on, sitä enemmän kannattaa panostan eläimen tarkkailuun ja omistajan jututtamiseen, sillä paniikissa rimpuilevan tai suolapatsaaksi jäätyneen potilaan tunnustelu harvoin antaa luotettavaa tietoa.
Näiden ajatusten myötä uskon, että kattava ortopedinen tutkimus voidaan toteuttaa potilasta stressaamatta, m***a se vaatii monelta osin näkökulman päivittämistä. Seuraavassa kirjoituksessa kerron lisää tavoista, joilla pyrin itse edistämään fear free -ideologiaa kipututkimuksissani.
