23/03/2023
Haluan muistuttaa, miten tärkeää on kerätä aina koiranulosteet; myös ojanpientareelta, metsästä tms. paikasta, missä ne eivät välttämättä osu kenenkään kengänpohjaan.
Tämä kevätaika on koirien mahataudin "kulta-aikaa". Bakteerit ja virukset lisääntyvät erityisesti kosteassa ja leudossa kelissä. Ulosteiden kautta leviää moni patogeeninen eli taudinaiheuttava bakteeri ja virus. Pahimmillaan tällainen voi olla tappava koiralle. Esimerkiksi pennuille, senioreille ja muuten heikomman vastuskyvyn omaavalle koiralle.
Koirien ulosteiden mukana olevat bakteerit ja virukset saattavat olla zoonooseja eli tarttuvat koirasta ihmiseen. Hyvä käsienpesu aina koiranulkoilutuksen jälkeen on tärkeää, vaikka tuskin ulosteita kukaan paljain käsin koskettelekaan.
Miksi myös hyvä kerätä koiranulosteet pois esim. metsästä? Siellä mahdollisesti liikkuu muitakin koiria ja se omakin koira mahdollisesti jonain toisella kertaa liikkuu siellä. Siellä ne ulosteen bakteerit ja virukset lisääntyvät myös.
Koiranulosteita ei siis kerätä ainoastaan sen vuoksi, että se on kamalaa kengänpohjassa ja helposti näin kulkeutuu kotiin, autoon jne.
Koiranuloste kuuluu sekajätteeseen. Sitä ei saa missään nimessä laittaa kompostiin, koska siellä ne bakteerit ja virukset lisääntyvät myös.
Koiria tuodaan ja niiden kanssa käydään ulkomailla nykyään paljon, valitettavasti. Näin ulkomailta kulkeutuu ei-kotoperäisiä bakteereja ja viruksia huomaamatta Suomeen. Suomalaisten ihmisten ja koirien vastuskyky ei ole näihin sopeutunut ja niinpä reaktiot näihin voivat olla tuhoisia.
Myös koirien suolistoloiset tarttuvat ulosteen kautta. Osa näistä tarttuu myös ihmisiin. Esimerkiksi ekinokokki, mikä harvoin aiheuttaa koirille mitään oireita, m***a ihmisille voi olla tappava tuhotessaan sisäelimiä pikkuhiljaa vuosien ajan. Se pesiytyy erityisesti ihmisen maksaan. Ekinokokkia ei löydy Suomen luonnosta, m***a jo naapurimaissamme sitä löytyy luonnosta.
Kaikkia Suomeen tuotuja koiria ei välttämättä ole madotettu ollenkaan tai on madotettu väärin, kun ne on tuotu Suomeen.
Tarkoitukseni ei ole pelotella. Tarkoitukseni on muistuttaa, että on todella tärkeää kerätä koiranulosteet pois ympäristöstämme; myös sieltä luonnosta.
Kiitos, kun keräät koirasi ulosteet sekajätteeseen!