Hoidokkeina on ollut pääsääntöisesti lintuja ja nisäkkäitä, jotka ovatkin vahvuuteni, m***a kokemusta on myös kertynyt matelijoista, sammakkoeläimistä, hyönteisistä ja kaloista. Eläintenhoitajana pystyin kuitenkin pääsääntöisesti vaikuttaa vain ja ainoastaan omiin hoidokkeihini tai kyseiseen eläintarhaan ja koska eläinten hyvinvointi on ollut minulle aina tärkeää halusinkin nyt kokeilla siipiäni i
sommalla skaalalla. Tämän vuoksi päätinkin ryhtyä eläinten hyvinvointi-, ja käyttäytymiskonsultiksi kattaen kaikki eläimet lemmikeistä maatiloihin ja eläintarhoihin. Tarkoituksena olisi myös tällä toiminnalla kerätä varoja luononsuojelulle. MISTÄ SE KAIKKI LÄHTI
Reilu 25 vuotta sitten sain vihdoin ja viimein vanhempani suostumaan lemmikin hankintaan ja meille muutti elämäni ensimmäinen tosi rakkaus, koirani Roni. Roni oli rottweiler-kaanaankoira-sekoitus ja erittäin fiksu sekä ystävällinen, joskin omasi ongelmallisen historian ja oli kouluttamaton teinipoika. Nyt jälkeenpäin Ronia muistellen, ymmärrän miten paljon virheitä teimmekään pikkuisen kanssa ja en yhtään ihmettele lopputulosta, m***a Ronin ansiosta opin paljon ja vaikka en pystynyt auttamaan tätä upeata yksilöä, niin olen sen jälkeen pyrkinyt korjaamaan virheeni ja valistamaan muita etteivät toistaisi minun virheitäni. Liian lyhyen elämänsä aikana Roni opetti minulle miten ei pidä eläimiä kouluttaa ja opetti kyseenalaistamaan silloiset voimassa olevat alistukseen ja tahtojen taisteluun perustuvat koulutusmetodit, jotka seuraavan koirani, Mikin, kanssa heitinkin saman tien pois. Nuorena, teini-tytön alkuna ymmärsin että jos haluan kasvattaa koirani luotettavaksi, niin eläimen täytyy haluta tehdä niin kuin pyydän. Pakottamalla tai pelolla hallitsemalla ei luottamusta synny minkään eläimen kanssa, ei meidän ihmistenkään. Tästä lähti innostukseni positiiviseen vahvistamiseen, josta ei vielä tuohon aikaan ollut juurikaan tietoa ainakaan suomenkielisessä kirjallisuudessa, joten jouduin itse kehittelemään kasvatusmetodia meille kahdelle sopivaksi ja ei kaikki Mikinkään kanssa mennyt täysin oikein nykytiedon valossa ajateltuna. Miki eli melkein 10 vuotiaaksi ja molemmat kasvoimme paljon sinä aikana ja löysimme yhdessä naksutuksenkin lähinnä temppuilua varten. Nykyaikana tämä tietenkin kaikki tuntuu monelle itsestään selvälle, m***a näin ei ollut vielä 90-luvulla. OPISKELUAIKA
Vuosien varrella haluni vaikuttaa eläinten hyvinvointiin ja luonnonsuojeluun vain kasvoi kasvamistaan ymmärryksen lisääntyessä ja halusin löytää alan, jossa voisin yhdistää nämä kaksi sydäntä lähellä olevaa asiaa. Tästä syystä päädyin opiskelemaan eläintenhoitajaksi eläintarhoihin. Kouluaikana, 2000-luvun alussa, tutustuin myös avustajakoirien koulutukseen, joita koulutettiin opiston yhteydessä ja joiden kouluttamiseen sekä hoitoon pääsimme osallistumaankin, tarkoilla ohjeilla tietenkin. Tänä aikana hioin naksutin taitojani ja opin kouluttamisesta taas enemmän. Kouluaikana varmistui myös, että oma mielenkiinto on enemmän eläimen asialla kuin siinä että opetetaan eläimiä avustamaan ihmisiä, vaikka tärkeätä työtä onkin. ELÄINTARHA-AIKA
Itseäni kiinnostaa eläinten lajityypillinen käyttäytyminen sekä yksilön elämänlaadun parantaminen ja tähän sain paneutua kunnolla eläintenhoitajana. Vuonna 2004 sain ensimmäisen harjoittelupaikkani Ähtärin eläinpuistolta ja siitä kesätyön jälkeen jatkoin sitten Korkeasaareen harjoittelujen kautta määräaikaisuuksiin. Halusin kuitenkin kehittää itseni lisää, jotta voisin tarjota eläimille parhaan mahdollisen hoidon..."Your quality of work is their quality of life" vapaasti suomennettuna "sinun työsi taso on hoidokkiesi elämän taso". Halusin kyetä tarjoamaan eläimille jotain uutta, kehittämään Suomen eläintarhamaailmaa, joten suuntasin matkani Englantiin, Chesterin eläintarhaan, opiskelija-lintuhoitajaksi. Vuosi näin isossa ja arvostetussa eläintarhassa opetti minulle uskomattoman paljon niin eläimistä kuin myös eläintarhamaailmastakin. Chesterissä ollessani työskentelin yhteensä vähän alle 150 eri lintulajin kanssa ja tutustuin toki myös muiden eläinlajien hoitoon. Palatessani kotiin intopiukeella päädyin taas tutuksi tulleeseen Korkeasaareen määräaikaisuuksia tekemään, muutaman kesän työskentelin myös Korkeasaaren luonnonvaraispuolella, mikä opetti taas paljon ja on hyvin erilaista kuin normaali eläintenhoitajan työ.
2014 palasin kymmenvuotisen urani alkulähteille takaisin Ähtärin eläinpuistoon reilu puoleksi vuodeksi, jonka jälkeen sain vakituisen työpaikan Skotlannista, Highland Wildlife Park, RZSS. Tänä aikana hioin koulutustaitojani ja onnistumisten myötä minulle tarjoutui aina enemmän vastuuta ja sain luvan aloittaa kouluttamisen pikkupandoilla, kurjilla, markhoreilla, villikissoilla sekä tragopaaneilla. Pikkupandat olivatkin ensimmäinen villieläinlaji, jonka kouluttamisesta/koulutussuunnitelman teosta vastasin itse alusta loppuun, tätä ennen olin ollut vain mukana eri lajien kouluttamisessa, näistä esimerkkeinä villihevoset, jääkarhut ja tiikerit. MITÄ ENEMMÄN OPPII, SITÄ VÄHEMMÄN TIETÄÄ
Vaikka kouluttamissäännöt pätevät lajista riippumatta, niin on hyvin erilaista kouluttaa esimerkiksi villieläimiä eläintarhoissa kuin koti-ja seuraeläimiä. Olen ollut onnellisessa asemassa siinä mielessä,että olen tavannut aivan uskomattomia eläinyksilöitä vuosien varrella. Tämän lisäksi olen myös tutustunut ihmisiin, joita itse katson ylös päin vain toivossa että joskus voisin olla edes lähellä heidän tasoaan. Näitä upeita, alan huippunimiä olen tavannut etenkin seminaareissa ympäri Eurooppaa, koskien pääsääntöisesti eläinten hyvinvointia, käyttäytymistä ja kouluttamista. Nämä konferenssit, jos mitkä ovat loistava tapa myös palauttaa itsensä takaisin maanpinnalle ja saada kannustin opiskella taas lisää. Joka seminaarin jälkeen tulen takaisin uuden valaistuksen saanneena, en oikeasti tiedä vielä mitään ja tarvitsen muita pysyäkseni kärryillä uusimmissa tieteellisissä tutkimustuloksissa. Olen pystynyt omakohtaisestikin toteamaan eron ns. vanhan kansan tavoissa verrattuna moderniin, tieteeseen perustuvaan lähestymistapaan, jota itse suosin ja taaksepäin en katsele ylpeänä, koska virheitä olen tehnyt. Olen myös varma, että vuosia tämän jälkeen katson tätäkin aikaa päätäni pudistellen, m***a ainut mitä voin tehdä on yrittää pysyä muutoksissa mukana ja puskea kehitystä eteenpäin. VIELÄ PALJON KEHITETTÄVÄÄ
Itselläni on ollut koirien lisäksi pupuja sekä hiiriä vino pino elämäni aikana ja mielestäni pieneläinten hyvinvoinnissa on paljon parantamisen varaa monellakin osa-alueella. Monesti vielä nykyäänkin pienet eläimet pakotetaan hoitotoimenpiteisiin, mihin isompi eläin koulutetaan vain siitä syystä että isompina se on meille mahdollista. Tämä ajattelutapa on kuitenkin haitallinen eläimille ja pakottaminen aiheuttaa stressiä sekä huonontaa suhdetta lemmikkiin/hoidokkiin. Minulle on tärkeää kuunnella eläintä sekä kunnioittaa yksilöä omana itsenään ja tehdä koulutussuunnitelma tähän sekä lajityypilliseen käyttäytymiseen perustuen. Tärkeää on kysyä miksi yksilö käyttäytyy tietyllä tavalla ja tähän pyrin vastaamaan käyttäytymisanalyysilla. Vielä nykyäänkin monista lemmikeistä luovutaan tai tehdään lopetuspäätös, todeten yksilön olevan ns. "ongelma-eläin", mikä on erittäin hätiköityä. Tähän syyllistyimme itsekin Ronin kanssa ja Ronin muisto elää pyrkimyksissäni auttaa nyt muita samassa tilanteessa olevia perheitä. Suurimmaksi osaksi kyse ei ole ns. ongelma-eläimestä vaan kasvatusongelmasta ja/tai kommunikointi mokasta meidän ihmisten puolelta. Monesti vahingossa jopa palkitsemme ei-toivottua käytöstä tai emme vain ymmärrä eläimen yrityksiä kommunikoida meidän kanssa. Aina ei kuitenkaan kyse ole pelkästään koulutustarpeesta vaan tarvitaan muitakin muutoksia eläimen elämään ja näihin annan myös neuvoja. Monesti hommaamme lemmikin ja vaadimme niiden sopeutumista meidän ihmisten elinympäristöön sen kummemmin miettimättä, kuinka tämä vaikuttaa tähän kyseiseen yksilöön tai mitkä ovat niiden lajityypillisiä vaatimuksia ja tämä voi tuoda esiin ongelmia ja ei-toivottua käyttäytymistä. Kyse voi olla elintilasta, ympäristötekijöistä, tylsistymisestä, turvattomuuden tunteesta jne...Monet näistä ovat yleensä suhteelisen helppoja korjata, jos vain omistaja on valmis perheenjäseneensä panostamaan. Toisaalta kyse voi olla myös terveydellisestä ongelmasta ja tämä käydään myös läpi omistajan kanssa ja tarvittaessa konsultoimme eläinlääkärin kanssa. Ei ole olemassakaan sellaista kuin helppo lemmikki ja tämä on hyvä pitää mielessä jo lemmikkin hankintaa harkitessa.
