Minä olen Ruu, neljävuotias walesinspringerinarttu. Olen tullut omaan kotiini Elonkerjuun kennelistä, josta sain oikein hyvät eväät elämääni. Kiitos Maritalle ja mamikoiralleni sekä sisaruksilleni, joita on aika liuta. Minä olin kuitenkin se, johon perheeni ihastui. Muistan ensimmäisen matkani omaan kotiin, kun sain olla takin sisällä poikien sylissä auton takapenkillä. Oikeasti minun nimeni on El
onkerjuun Ihana Impi, m***a koska minun isäntä oli sitä mieltä, että koiralla pitää olla lyhyt ja helposti erottuva nimi, antoi minun perhe nimekseni Ruu. Se on se pieni hassu kengurunpoikanen Nalle Puhin tarinasta. Se, joka pulahtaa kylpyammeeseen vain silloin, kun lempeä Kengu-äiti sitä vaatii. Nimeä mietittiin pitkään ja hartaasti. Vasta myöhemmin emäntäni ymmärsi, että Ruu on Nalle Puh-tarinassa poikakenguru ja minähän olen narttu! M***a ei nimi miestä pahenna…vai miten se oli. Minä olen porukan ainoa koira ja aluksi tuntui vähän yksinäiseltä. Kun muut lähtivät aamulla kouluun tai töihin, jäin sisälle itkemään. M***a nykyään olen jo oppinut, mikä on homman nimi. Kun porukat aamulla laittaa kengät jalkaan, pääsen vain pikapisulle ja sitten jo haluankin omalle paikalle ikkunan ääreen tähystämään ohikulkijoita. Siinä se päivä sitten kuluu, vähän käyn vettä nappaamassa välillä, muuten nukuskelen ja kyttään lintuja. Kaiken kaikkiaan olen rauhoittunut paljon pentuajan aktiivisuudesta. Jokainen arkipäivä menee suunnilleen samaan tyyliin, joten miksei sitä olisi oppinut. Fiksu koira kun olen! Jos jollain ihmisellä on joskus surkea olo, syystä tai toisesta, menen ihan viereen, katson silmiin ja huokaisen, joskus vähän nuolaisenkin. Ja aina saan halauksia ja rapsutuksia. Nuo ihmiset taitavat olla aika hellyydenkipeitä ja minultahan se käy! Mikään ei ole parempaa kuin omien ihmisten seura. Usein seuraan heitä kuin varjo ja asetun makoilemaan johonkin läheisyyteen, vaikka pöydän alle. Jos näen pupun tai linnun, silloin vietit vievät ja kaikki muu unohtuu hetkeksi ja havainnoista on ihan pakko kertoa myös muille, vaikka huomaan että emäntääni välillä vähän ärsyttää kun hosun ja haukun. Olen emäntäni mielestä välillä myös vähän turhan innokas kun meille tulee vieraita, ilmoitan vieraista haukkumalla, tuttuja kun tulee olen vain innoissani ja menen ovella vastaan. Osaan avata itse ovet, m***a ulko-ovi on vielä työn alla, koska se on liian painava. Elämässäni riittää iloa ja energiaa. Rakkain harrastukseni on metsälenkkeilyt, m***a narulenkitkin ovat ihan ok nykyään. Tykkään uimisesta ja leikkikavereista. Veneily ja autoilu ovat välttämättömiä pahoja, en niin rakasta niitä hommia, m***a olen kyllä kiltisti, kun tiedän että joskus on pakko. Osaan myös hiihtää isäntäni kanssa ja jaksan juosta kilometritolkulla, m***a siihen en oikein tahdo löytää kaveria. Rapsutuksia en voi koskaan saada liikaa. Näyttelyissä annan tuomarin katsoa hampaat ja muutenkin käpälöidä, se on minusta hauskaa leikkiä. Siellä on myös älyttömät määrät nuuskimista, mikä on aina hyvin kiinnostavaa. Yleensä lenkilläkin kävelen kuono maassa. Olen kuitenkin mieluiten oman perheen kanssa yhdessä ulkona ja leikin ja touhuan poikien kanssa. Joskus luulen, että pojat ovat myös koiria, kun niiden kanssa voi riehua enemmän kuin emännän ja isännän. En ole ihan varma. Joka tapauksessa on mukava saada pentuja, kävelen hempeänä ympäri taloa ja katson ihmisiäni hellästi silmiin. Tämä on meidän yhteinen juttu ja tiedän että meistä pidetään hyvää huolta!