29/10/2024
Erittäin hyvää tekstiä. 👍
https://www.facebook.com/share/p/vFTWz9c4kEvUf74k/?mibextid=WC7FNe
Kaikki maapallomme yli miljoona eläinlajia ovat koko evoluutionsa aikana syöneet vain luonnollista, käsittelemätöntä ravintoa.
🍲Ainoastaan ihminen on alkanut kypsentämään ruokia ja myöhemmin viljelemään maata ja kasvattamaan eläimiä. Valmisruoka on prosessoitua ruokaa, eikä sitä suositella ihmisillekään jokapäiväiseksi ateriaksi.
Koirille on ollut olemassa teollisesti prosessoituja ruokia vain noin 100 vuotta ja kuivamuonan syöttäminen koirille yleistyi vasta 1960-luvulla.
Viimeisten vuosikymmenten aikana, koirien sairaudet ovat lisääntyneet merkittävästi. Allergioita, iho-ongelmia, sisäelinsairauksia, immuniteetin heikkenemistä ja lisääntymisvaikeuksia esiintyy yhä enemmän. Nämä eivät selity yksinomaan ylijalostamisella.
Jalostuksella olemme muokanneet pääasiassa koirien ulkonäköä ja ominaisuuksia. Muutokset ruoansulatusjärjestelmässä vaativat hyvin paljon pidemmän ajanjakson, kymmeniä tuhansia vuosia.
Koirat ovat kehitysaikanaan kehittäneet kyvyn pilkkoa hiilihydraatteja paremmin kuin villit sukulaisensa tai kissat. Tämä kyky ei kuitenkaan ole läheskään niin hyvä, kuin ihmisillä tai sioilla, jotka ovat sekasyöjiä. Koirien kyky hyödyntää hiilihydraatteja energiaksi ei kuitenkaan tarkoita sitä, että suuri määrä maissia, riisiä tai perunaa olisi koiralle terveellistä ravintoa, tai että koirilla olisi tarvetta hiilihydraateille.
⛔Lähes kaikissa kuivamuonissa on muutama huolestuttava ongelma
🥩 1. Kuivamuonassa on liian alhainen lihapitoisuus
Elimistöltään koira on yhä lihansyöjä, jolla on terävät raateluhampaat ja lyhyt suolisto. Sen ravintotarpeet tulisi täyttää ensisijaisesti eläinperäisillä ruoka-aineilla. Vaikka monessa kuivaruoassa on liha mainittu ensimmäisenä, niin yhteen laskettuna kasviperäisten ainesten osuus voi olla yllättävän suuri.
Kuivamuonan valmistajat ilmoittavat mielellään ns. tuoreen lihan prosenttiosuuden, sisältäen myös veden määrän. Näin lihaprosentti saadaan näyttämään suuremmalta, kuin mitä se todellisuudessa olisi kuivatuksen jälkeen. Joissakin koiranruoissa lihaa on vähemmän kuin 10 prosenttia.
Useimmat valmistajat käyttävät näyttäviä kuvia ja isoja tekstejä, esimerkiksi ”sisältää härkää”. Kääntöpuolelta selviää, ehkä, että härkää onkin vain 7 %. Tällainen ruoka on yhtä terveellinen kuin vitaminoitu Marie-keksi.
🌽2. Kuivamuonassa on liian suuri tärkkelyspitoisuus
Nykyään on trendikästä valita viljaton ruoka koiralle. Tämän ovat huomanneet myös koiranruoan valmistajat. Ruoista on jätetty kaura, ohra ja vehnä. Tilalle on sitten laitettu riisiä, perunaa, bataattia tai muuta tärkkelyspitoista tuotetta. Gluteenittomina tuotteina ne ovatkin paremmin siedettyjä. Se ei tarkoita sitä, että ne olisivat välttämättä terveellisiä koirallesi.
Koiran ruoansulatuskanava ei ole sopeutunut sulattamaan näitä tärkkelyspitoisia ruoka-aineita suuressa määrin. Tärkkelys pilkkoutuu suolistossa hiilihydraateiksi eli sokereiksi. Suurissa määrin syötynä (eli päivittäisenä ruokana) se altistaa ylipainoon, diabetekseen, hiivaongelmiin, suolisto-ongelmiin ja hammaskiven muodostumiseen.
🐖 3. Ilmoitettu proteiini ei ole eläinperäistä
”80 % eläinperäistä proteiinia!” Tämä kaunis mainoslause voi antaa mielikuvan siitä, että ruoan lihapitoisuus olisi korkea. Todellisuudessa tämä lause ei kerro lihan määrästä mitään, vaan paljastaa sen, että lihapitoisuus todellisuudessa onkin alhainen.
Valitettavan usein koiraruokaan lisätään kasviperäisiä proteiinin lähteitä, kuten herneproteiinia, papuja tai linssejä. ”20 % ruoan proteiineista menee hukkaan” olisi oikeampi väittämä. Nämä voivat olla koiralle jopa haitallisia.
💊4. Kuivamuonassa on keinotekoiset vitamiinit ja mineraalit
Ruoan prosessointi vähentää ruoan vitamiinipitoisuutta ja muokkaa mineraalien koostumusta. Jotta ultraprosessoitu tärkkelysvoittoinen kuivamuona tai säilykeruoka kattaisi koirasi ravintotarpeet, on siihen lisättävä vitamiineja ja kivennäisaineita.
Nämä ovat useimmiten keinotekoisia kemiallisia yhdisteitä, joiden imeytyminen on koiralla heikompaa kuin luonnollisten ruoka-aineiden kautta saatujen.
Monet ovat tutkituttaneet koiransa syömän kuivamuonan ja tutkimuksessa on havaittu, että siinä ei ole ollut pussin kyljessä mainittuja määriä vitamiineja ja kivennäisaineita. Joko annostus on ollut virheellinen valmistusvaiheessa tai sitten pitkä säilytys on tuhonnut osan ravintoaineista. Kun Isossa-Britanniassa tutkittiin 80 eri kuivamuonan ravintoainesisältöä, 62 % tutkituista ruoista eivät täyttäneet asetettuja arvoja.
🚨5. Kuivamuonassa on säilöntäaineita
Kuivamuonaan on lisätty erilaisia lisäaineita, joilla taataan ruoan säilyvyys parasta ennen päiväykseen saakka. ”EU:ssa hyväksytyt antioksidantit” kuulosta tosi terveelliseltä, m***a voi tarkoittaa mitä tahansa rehukäyttöön soveltuvaa säilöntäainetta, luontaisen kaltaisista vitamiineista keinotekoisiin kemikaaleihin kuten BHA, BHT ja etoksikiini. Osaa niistä ei saa käyttää ihmisten ruoan säilömiseen mahdollisten terveyshaittojen vuoksi.
Osaan on käytetty ns. luontaisia säilöntäaineita, kuten E-vitamiinia tai C-vitamiinia. Vitamiinit ovat valmistettu keinotekoisesti, ei ruoka-aineista. Näiden hyöty koiran elimistölle on usein vähäinen ja niiden tarkoitus on vain estää ruokaa hapettumasta. Vitamiinit ovat herkästi hajoavia, joten usein tämä vitamiiniseos on säilötty jollain toisella säilöntäaineella.
Nykyään markkinoilla on useita merkkejä, joissa sanotaan ”Ei sisällä keinotekoisia säilöntäaineita”. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että ruoassa ei ole säilöntäaineita tai mitään muuta keinotekoista ainetta. Ruoassa voi olla esimerkiksi happamuudensäätöaineita, hapettumisenestoaineita tai paakkuuntumisenestoaineita.
☠️ 6. Kuivamuonassa on muita lisäaineita
Kun kuivamuonan raaka-aineita, kuten kanaa ja riisiä prosessoidaan, syntyy tasapaksu harmahtava massa. Siihen on lisättävä makuaineita eli aromeja, jotta ruoka maistuisi koiralle. Lisäksi lisätään väriaineita, jotta muonan väri miellyttäisi omistajan silmää paremmin. Kuivamuoniin on maittavuuden parantamiseksi lisätty myös suolaa, usein aivan liikaa koiran tarpeisiin nähden. Koiran ruokaan voidaan käyttää useita sellaisia lisäaineita, mitä ei ole sallittua käyttää elintarvikkeissa, koska niiden on todettu olevan terveydelle haitallisia.
🪶7. Kuivamuonan raaka-aineiden laatu on kyseenalainen
Kuivamuona voi sisältää sellaista raaka-ainetta, jotka eivät sovellu ihmiskäyttöön hajun, maun tai muun viallisuuden takia. Koiranruoan hiilihydraatit voivat olla peräisin yhtä hyvin halvasta ja ravinneköyhästä perunatärkkelyksestä tai maissista, kuin ravitsevasta kokojyväviljasta.
Todella harva koiranruoka on tehty elintarvikekelpoisista raaka-aineista. Ruoaksi päätyy esimerkiksi virtsa- ja sukupuolielimet, utareet, nahat, sorkat, korvat, mahat, suolistot, lattialle pudonnut liha ja kalanperkeet. EU:n ulkopuolella valmistettu lihajauho voi sisältää myös niin sanottua "4D-lihaa" (dead, dying, diseased, disabled) eli kuolleet, kuolevat, sairaat ja vammautuneet/vaurioituneet eläimet. Kuivamuonaan voi päätyä mm. veri, vuodat, sarvet, sianharjakset, höyhenet, sulat, siipikarjan päät ja munien kuoret.
Olet varmasti kuullut ”laadukkaasta” höyhenproteiini-ruoasta, jossa ainoana proteiinin lähteenä on hydrolysoitu (eli valmiiksi pilkottu) höyhen.
👮8. Kuivamuonan valvonta on heikkoa
Tavallisimpia syitä kuivamuonien takaisinvetoihin on liiallinen tai liian vähäinen määrä jotakin tiettyä ravintoainetta. Esimerkiksi liiallinen D-vitamiinin määrä on aiheuttanut koirien ja kissojen sairastumista ja jopa kuolemantapauksia. Jokaista pussia ei voida tutkia, m***a edes jokaisesta valmistuserästä ei päädy näytettä kattaviin analyyseihin.
Raportoituja maksa- ja munuaisvaurioita sekä lemmikkien kuolemia on tapauksissa, joissa ruokaan on vahingossa päätynyt haitallisia aineita kuten melamiinia, aflatoksiineja (homemyrkkyä) tai nukutusainetta yli sallittujen raja-arvojen. Tuotteet vedetään markkinoilta, kun niiden todetaan tai epäillään vahingoittavan lemmikkejä.
Kuivamuona ja säilykeruoat eivät ehkä olekaan niin "tutkittuja, turvallisia ja terveellisiä", kuten usein ajatellaan.
⭕9. ”Tasapainoinen täysravinto” ei takaa, että kuivamuona on laadukas
Koiralle on määritelty ravintoaineiden tarve seuraamalla muutamaa kuivamuonaa syövää koiraa melko lyhyen ajan. Suosituksissa ei ole otettu kantaa ravintoaineen lähteeseen, eli mitä ruoka-aineita koira tarvitsee pysyäkseen terveenä.
Koiranruoka voidaan määritellä ”täysravinnoksi” muutamalla eri tavalla, esimerkiksi analysoimalla ruoan ravintoainesisältö tai suorittamalla ruokintakoe AAFCO:n ohjeistuksen mukaisesti.
Ruokintakoe kestää vähintään 26 viikkoa ja siihen osallistuu vähintään 8 koiraa. Näistä koirista kuuden on läpäistävä koe. Ennen ja jälkeen kokeen, eläinlääkäri arvioi koirien terveydentilan ja analysoidaan 4 veriarvoa. Kokeen päätyttyä, koirat eivät saa osoittaa oireita puutostilasta tai liikasaannista. Paino ei saa laskea enempää kuin 15 % (m***a lihomisesta ei ole asetettu rajaa).
Mitä tahansa ruoasta voi siis sanoa ”tieteellisesti tutkittua” tai ”tasapainoinen täysravinto” kunhan se läpäisee kokeen. Näinkin pienessä mittakaavassa tehty koe ei ole edes pakollinen. Ruoan voi vain lähettää laboratorioon analysoitavaksi. Jos analyysi vastaa asetettuja standardeja ravintosisällön suhteen, ruoka on ”tasapainoista täysravintoa”. Ruoille ei ole asetettu vaatimuksia raaka-aineen laadun tai alkuperän suhteen.
🚨Raaka totuus kuivamuonasta
Sopimaton ruokavalio onkin monen terveysongelman syynä. Koira kaipaa eläinperäistä, raakaa ravintoa. Eikä kuivia, lisäaineilla höystettyjä raksuja. Kuivamuonaa syövä koira elää parhaassa tapauksessa näennäisesti tervettä elämää. Melko usein esiintyy kuitenkin sairastelua. Immuunijärjestelmä heikkenee entsyymien, aminohappojen, antioksidanttien ja välttämättömien rasvahappojen vähyydestä.
Keinotekoiset lisäaineet kuormittavat elimistöä. Kemikaalit, viljat ja tärkkelystuotteet rasittavat ja ärsyttävät suolistoa. Tärkkelyspitoinen muona muodostaa helposti plakkia hampaiden pinnalle. Plakki kovettuu hammaskiveksi ja se altistaa kroonisille suutulehduksille, jotka heikentävät entisestään immuunijärjestelmää.
Noin seitsemän vuoden iässä ultraprosessoitua valmisruokaa syönyt koira alkaa vanheta. Sen elinvoima alkaa hiljalleen hiipua, eikä se enää liiku entiseen malliin. Jos ruoan määrää ei vähennetä liikunnan määrän vähentyessä, seuraa ylipainoa ja se altistaa mm. sydänsairauksille ja diabetekselle. Myös kasvaimet ja ihosairaudet yleistyvät.
Jos koira on ruokittu luonnollisella ruokavaliolla, seitsemän vuoden ikä ei aiheuta siinä erityisiä näkyviä henkisiä tai fyysisiä muutoksia huonompaan. Koira saattaa jopa erehdyttävästi muistuttaa pentua.
🐶 Koiran lajityypillinen ravinto
Lajityypillisellä ruokinnalla koirasi saa tarvitsemansa ravintoaineet helposti imeytyvässä muodossa. Ruoka on maistuvaa ja vatsa pysyy tyytyväisenä.
Maha ei ole jatkuvasti vähän vetelällä – vaan kaikki ravintoaineet oikeasti imeytyvät. Näin myös iho ja turkki paranee - sisältäpäin.
Lajityypillisellä ravinnolla voit saada lopun kutinalle, korvatulehduksille ja ihon oireilulle!
Tavoitteena on monipuolinen ruokavalio, ja kaikki tarvittavat ravintoaineet tulisi puhtaista ruoka-aineista, ilman turhia lisäaineita, säilöntäaineita tai makuaineita.
🌟Tilaa ILMAINEN minikurssi koiran lajityypilliseen ruokintaan ja opit:
✅Mitä on koiralle lajityypillistä ravintoa
✅Mitä hyötyjä siitä on koirallesi
✅Mitä ruokia tulisi antaa, että koirasi saa kaiken tarvitsemansa
✅Kuinka paljon ruokaa koirasi tarvitsee
✅Miten teet muutoksia ilman ripulirumbaa
👉https://www.luonnollinenruokinta.fi/minikurssi